Muut lehdet

Muuallakin osataan.

”Vaikka ’luonnonlaki’ kuulostaa vastaansanomattomalta, voi ihan perustellusti kysyä, mitä tolkkua on hakea luonnosta oikeutusta sellaisiin luonnottomuuksiin kuin palkkaerot, terveydenhuollon monikanavainen rahoitus tai pankkijärjestelmä. Jos tässä oikeasti luomulla mentäisiin, alle 40-vuotiaat suomalaiset kököttäisivät parhaillaan luolissa, söisivät hylkeitä ja pelkäisivät susia. Sitä vanhemmat olisivat vainajia.”

Anna Kontula, Kirkko & Kaupunki 4/2014

”On typerää ajatella, että polkupyörää pitäisi käyttää ihan kaikkeen tai laskea pyöräilylle kilometrihintaa. Se on tapa liikkua.”

Teppo Moisio, Vihreä Lanka 1/2014

”Työntekijät täällä ymmärtävät itsekin, että ay-toiminta ei kannata. Silloin käy nopeasti niin, että työnteko jää sikseen, koska työläisten täytyy mennä jonnekin polttamaan busseja!”

Momotaz Beguim, PAM 2/2014

”Jos ajatellaan avaruusmatkailua tai ravintoa pillereiden muodossa, meidänhän pitäisi olla saavuttanut kyseinen taso tulevaisuuskuvien mukaisesti. Jollain tapaa visio onkin toteutunut syödessämme d-vitamiinia pillereinä ja muita lisäaineita. Silti syömme karjalanpaistia, jota on syöty iät ajat.”

Leena Jokinen, Aviisi 2/2014

”Onko 115 twiittiä riittävä määrä viestintäjohtajalle?”

Eemeli Peltonen, Ruotuväki 3/2014

”Viron viinarallin pysähtyminen tarkoittaisi tuhatta työpaikkaa ja 120 Alkon myymälää Suomeen.”

Eila Tiainen, Kansan Uutiset 6/2014

”Alun perin kriitikot olivat kirjailijoita ja runoilijoita, jotka välittivät lukijoilleen kuvista omia tuntojaan. Sittemmin kriitikoista tuli lokerovallan edustajia, niitä ”paarmoja taiteilijan perseessä”, kuten joku kuuluu sanoneen.”

Erkki Pirtola, Issue 1/2014

”Helsingissä on tapahtumien ja spektaakkelien hieno traditio, mutta tahtoisin myös pysyviä asioita, jotta joskus vuonna 2100 ajateltaisiin, ettei me vain bailattu, keskusteltu, juotu kahvia ja järjestetty tapahtumia, vaan jätimme jälkeemmekin jotain.”

Tuomas Toivonen, Suomen Kuvalehti 8/2014

Koonnut Tuukka Tuomasjukka

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu