Muut lehdet

Lukuaika: 2 minuuttia

Muut lehdet

Muuallakin osataan.

”Yksi asia ei tunnu menevän suomalaiseen kovaan kalloon: ennaltaehkäisy. Syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle ennen eläkeikäänsä miljoona euroa. Siis 1 000 000 euroa. Sillä saisi kotihoitoa eli ennaltaehkäisevää toimintaa 10 vuodeksi 10 tuntia päivässä. Kodinhoitoapua saaneiden lapsiperheiden määrä väheni 83 % vuodesta 1990 vuoteen 2012. Kuulostaa hyvältä? Samaan aikaan esimerkiksi huostaan otettujen nuorten määrä kasvoi 150 %. Että se siitä sitten.”

Veera Oksanen, Pam-lehti 7/2014

”Ennen oli radikaalia kieltäytyä avioliitosta ja asua avoliitossa. Nykyisin radikaalia on taistella sen puolesta, että kaikki pääsevät naimisiin.
Jos ennen oli auki, oli rahaton. Jos pää oli auki, soitti suutaan eli puhui pahoja. Nyt auki oleminen on taiteilijuutta. Voi olla auki ja rikkirevitty, vaikka näyttää ihan ehyeltä. Sitten voi julistaa eheytymisen autuutta. Yleisö taputtaa.”

Heikki Laurinolli, Aikalainen 10/2014

”Yleensä taloutta ei politisoida, koska siitä ei tiedetä mitään. Ajatellaan, että meillä on talousviisaat, jotka ovat nykyaikaisia versioita keskiaikaisista papeista, jotka tulkitsevat jumalan latinankielistä sanaa.
Se millä luonto selviää, on se, että se on monipuolinen. Miksei taloudessa voi ajatella samalla lailla? Meillä puhutaan tästä yhdestä taloudesta, joka kriisiytyy ja joka pitää pelastaa. Jos se tuhoutuu, niin kaikki tuhoutuu.”

Mikko Jakonen, Libero 2/2014

”EU on kaikessa olennaisessa erilainen toimija kuin Venäjä. Unionin valta on pääasiassa taloudellista tai kulttuurista pehmeää valtaa. Sen vallan instrumentit vaikuttavat pitemmällä aikajänteellä, eikä sillä ole vastaavaa sotilaallisen ulkoista ilmettä kuin Venäjällä, joka hyödynsi kykyään luoda pelon ilmapiiriä sijoittamalla sotavoimiaan Ukrainan rajan tuntumaan. Kun EU on syntynyt estämään sotilaalliset vastakkainasettelut, sen on hyvin vaikea ryhtyä osapuoliksi niissä.”

Teija Tiilikainen, Ulkopolitiikka 2/2014

”Suurimmat omaan elämääni vaikuttavat valinnat on tehnyt joku muu kuin minä. Ensin asialla oli suuri sattuma: syntyminen Suomeen juuri silloin kun hyvinvointivaltio oli kukkeimmillaan. En minä valinnut peruskoulua, rokotuksia enkä hammashoidon fluoripurskutteluja. Eivät niitä valinneet edes vanhempani. Järjestelmä nimeltä Suomi oli siinä vaiheessa päättänyt kuljettaa kaikki pilttinsä saman koneiston läpi.
Eivät kaikki puolestani tehdyt valinnat olleet loistavia, mutta kokonaisuus oli aika hyvä. Etenkin kun järjestelmä oli sitä mieltä, että ammatin ja perhemuodon valinta olisi hyvä jättää minun itseni vastuulle.”

Pia Laine, Maailman Kuvalehti 6/2014

Koonnut Pertti Laesmaa

  • 24.6.2014