Kirjoittanut pertti laesmaa

Muut lehdet

Lukuaika: < 1 minuutti

Muut lehdet

Muiden lehtien parhaat palat.

Kauhajoen kouluampumisista on kulunut kaksi vuotta. Sisäministeri Anne Holmlundilta (kok) on vaadittu toimenpiteitä käsiaseiden hallussapidon tiukentamiseksi. Hän aikookin nyt esittää keinoja kerjäämisen kieltämiseksi.

Nimimerkki Eero, Tiedonantaja 34/2010

_______________

Turkistarhaus on jäänne ajalta, jolloin tupakointi oli terveellistä, viina oli viisasten juoma ja Kekkosella oli karvahattu.

Timo Parvela, Animalia 3/2010

_______________

Ilman yliopistoa Tampere olisi Pori: keskisuuri entinen teollisuuskaupunki, jossa vieraalta näyttävä tyyppi saa luuvitosen nekkuunsa sitä suuremmin pyytämättä.

Seppo Honkanen, Aviisi 10/2010

_______________

Suomalainen teatteri on – Juha Hurmeen sanoin – kuin finninaamainen, räyhäävä teini, ja suomenruotsalainen teatteri taas kuin vanhempi, sivistynyt herra.

Maria Säkö, Teatteri 5/2010

_______________

Myös käsityksemme luonnollisesta on muuttunut, mikä lisää leikkauksien tarvetta. Esimerkiksi jos makuulla olevan naisen rinnat valahtavat sivulle, se ei näytä vähän päästä enää ”oikealta”, sillä elokuvien ja mainoksien kautta olemme tottuneet, että (leikatut tai kuvakäsitellyt) rinnat pysyvät painovoimasta huolimatta pystyssä.

Marianna Laiho, Lapsen maailma 8/2010

_______________

Etenkin naisvaltaisia aloja – opettajia, sairaanhoitajia ja sosiaalityöntekijöitä – on totuttu pitämään kutsumusammatteina. Kutsumukseen kytkeytyy odotus työhön sitoutumisesta, jopa uhrautumisesta joidenkin korkeampien päämäärien puolesta. Tietenkään kunnollista palkkaa ei pidä havitella, kun saa tehdä työtä, josta nauttii ja jonka kokee tärkeäksi.

Marjo Vuorikoski, Aikalainen 13/2010

_______________

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk) on jätevesiasetuksensa kanssa lirissä. Ex-puoluesihteeri Jarmo Korhonen organisoi keskustalaista kapinaliikettä, ja eduskunnan täysistunnossa konkarikansanedustaja Esko-Juhani Tennilä (vas) pääsi kettuilemaan: ”Te olette antanut luvan ydinvoimalalle lorauttaa Perämereen 30 000 litraa sekunnissa tulikuumaa jätevettä, mutta kyttäätte näillä asetuksillanne mummojen pissaa, niin kuin se olisi pahinta myrkkyä.”

mainos

Leena Sharma, Suomen Kuvalehti 38/2010

_______________

Pertti Laesmaa