Muut lehdet

Lukuaika: 2 minuuttia

Muut lehdet

Muiden lehtien parhaat palat.

Kommandiittiyhtiö Yliopiston hallitusten jäseniksi on haalittu lauma ulkopuolisia jäseniä. Uusia hallituskokoonpanoja on kiitelty siitä, että ne edustavat yhteiskuntaa monipuolisesti. Monipuolinen ja ulkopuolinen saavat aivan uusia merkityksiä Yliopisto Ltd:n politiikassa. Monipuolinen muistuttaa oudosti sitä, mitä ennen sanottiin yksipuoliseksi. Jollain tavoin se vaikuttaa myös ulkopuolisen synonyymilta: mikä tahansa ulkopuolinen on monipuolinen.

Minna Lindgren, Sibis 3/2009

_______________

Sanoin akrobaatti Petri Tuomiselle, että olisi tarjolla tällainen juttu, jota varten sun pitäisi leikata tukkasi, kasvattaa viikset, me kustaan sun vaatteisiin, että haiset pahalle ja et saa palkkaa – lähdetkö mukaan? Samantien tien hän sanoi, että kuulostaa hyvältä, mukana ollaan!

Maksim Komaro, Teatteri 6/2009

_______________

Vaihtoehto shoppailurundille. Kokoontukaa kavereiden kanssa vaihtamaan keskenänne vaatteita sen sijaan että ostaisitte uusia. Kavereiksi kannattaa valita itsesi kokoisia ihmisiä, joilla on hyvä vaatemaku.

Niksi-Eikka, Nuorten Luonto 3/2009

_______________

Koska kohdekaupunkeja ei ole Supossa vielä lyöty lukkoon, sallittaneen pari ehdotusta.

Marokossa mukava terroristien tarkkailupaikka voisi olla Casablanca ja elokuvasta kuuluisa Rickin (Humphrey Bogart) kapakka. Siellä musta muusikko Sam soittaa pianoa, kun häneltä pyytää: Play it, Sam. Play As Time Goes By!

Ja toinen mainio tarkkailupaikka olisi kenialainen turistikaupunki Mombasa. Sehän on suomalaiselle kotoisa jo Taiskan hittibiisin ansiosta:”Kuumankostean minä tunsin Mombasan / ja meren, taivaan Afrikan.”

Nimimerkki Eero, Tiedonantaja 39/2009

_______________

Ei siinä vielä kaikki, että Aallolle keksittiin nimi. Kohta HSE ei ole enää HSE vaan ASE, Aalto University School of Economics. Helsingin kauppakorkeakoulun suomenkielinen nimi tulee muuttumaan tammikuussa Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluksi. […] Nimeäminen saa aina tunteet heräämään. Piazzassa yksi kirjoitti: ”Ihmettelen, miten rehtori voi määrätä nimestä. Haluaisin ehdottomasti, että siihen liitetään Aallon jälkeen Helsinki. Aallosta valmistuvilla ei ole mitään meriittiä papereilla vielä vuosikymmeniin. Sama olisiko nimenä Pippuri.”

Johanna Mitjonen, Kylteri 3/2009

_______________

Suomalainen Rovaniemen kaupunki on hyväksytty mukaan Guinnessin ennätyskirjan seuraavaan painokseen. Kaupunki on kirjan edustajien mukaan kiistatta maailman suurin dadaistinen taideteos yli 8000 neliökilometrin pinta-alallaan. ”Erityisesti Rovaniemen keskustalaiset kaupunginvaltuutetut edustavat dadalle tyypillistä tahallista irrationalismia parhaimmillaan”, kiitteli kirjan toimittaja Kenny Kil.

Tiettävästi myös koko Suomi on ehdolla kirjaan kategoriassa ”vitun vammasin valtio ikinä vittu missään oikeesti”.

mainos

Lehti – totuus seuraa perässä 15.10.2009
lehti.samizdat.info/2009/10/15/

_______________

Koonnut: Pertti Laesmaa

  • 16.11.2009