Muurin ulkopuolella

Barcelonan kaupunginosa Raval on värikäs koti.

Vanha manner sivilisaatioineen kiertyy kuin simpukankuori Välimeren ympärille ja kohtaa ääriarvonsa sen rannalla. Ihmiset huuhtoutuvat Barcelonaan Pakistanista, Marokosta, Saharan eteläpuolisesta Afrikasta ja Filippiineiltä asti. Kasautuvat sadeveden mukanaan kuljettaman maa-aineksen lailla Ramblan suistoon.

He saapuvat unelmineen ja odotuksineen, jotka jalostuvat, irtautuvat uneksijastaan ja juurtuvat rapistuviin kivimuureihin ja työmaiden avohaavoihin.

Raval on vapauden keskittymä suurkaupungissa, siellä maa on otollinen sattuman painolastin mukana tulleille siemenille.

El Ravalin menneisyys ilmenee arabiankielissä ilmauksessa al-rabad, joka tarkoittaa muurin ulkopuolella olevaa. Kaikki on mahdollista tehdä toisin ulkopuolella, koska sinne ei kytkeydy odotuksia eikä muistoja.

Minäkin asettaudun Ravaliin. Huoneeni on pieni ja ikkunaton, kotoisuus on ulkona, keittiöni on ravintolassa tai puistossa, josta oleskelu leviää poikkikaduille ja aukioille. Työssäkäyvät täyttävät kadut ja terassit kahden tunnin ruokatauoillaan, joten kenenkään ei tarvitse syödä yksin.

Kadulla on aina ihmisiä. He lähinnä avaavat ja sulkevat kauppojen rämiseviä metalliverhoja ja huutelevat toisilleen. Ravalia käytetään kuin hotellihuonetta – jokainen voi tehdä sen omakseen oleskelunsa ajaksi. Riittää kun purkaa laukkunsa, nostaa minttuteensä, halal-lihansa, antenninsa ja afrohiuslisäkkeensä ympärilleen, ympäristö muovautuu uudeksi uneksinnan tilaksi, jossa ihmiset tekevät rituaalejaan ja elävät itsetehdyssä todellisuudessaan, eivät Espanjassa eivätkä Kataloniassa.

Raval säilöö enemmän kulttuurisia aineksia kuin mikään muu Euroopan kaupungeista. Asukastiheyskin on Euroopan suurin. Maailma kasvaa ylöspäin ja rönsyää villisti rakentuneille sisäpihoille.

Kansalaisuudet ja tavat ovat lokeroituneina sotkuisissa päällekkäin pinotuissa laatikoissa. Kadulla ihmiset elävät samassa tilassa, jossa kulttuuritkin käyvät kauppaa mutta eivät kuitenkaan kumoa toistensa vaikutusta.

Nettikahviloissa luetaan Koraania ääneen, puhutaan Filipiinien Idols-finalisteistä ja katsotaan alastonkuvia. Katoilla olevat lautasantennit ankkuroivat ihmiset kotoisuuteen, joka on hajonnut maapallon ympärille. Satelliittien, nettikameroiden ja erämaiden välille.

Muutokset ovat esitelleet Ravalin uusille käyttäjille ja nykytaiteen museokin on tehnyt paikkansa. Nyt Barcelonan horisontti heijastuu paikkoihin, joissa sitä ei ennen ollut ja tympeimmät hajut ovat paenneet syvemmälle.

Viimeisin puhdistuskeino on vuoden alusta voimaan tullut sivistyslaki. Se kieltää tuotteiden ja palveluiden vaihtamisen katutilassa. Samoin kadulla pelaamisen, rullalautailun, graffitit, sylkemisen, virtsaamisen, ulostamisen ja oksentamisen.

Jopa kolmeen tonniin nousevat sakot voi saada myös oluen juomisesta tai tarot-korttien lukemisesta.

Suurin vastalause oli mega botellón, suuri pussikaljatapahtuma, joka jätti asuinalueeni perin kehnoon kuntoon.

Vähitellen elämä palautuu lakia edeltävään tilaan. Pakistanilaiset cerveza-amigot jatkavat kadulla toimivaa samosa– ja kaljamyyntiä, rullalautailijat eivät enää pakene poliiseja, tytöt ovat taas iloisia.

Poliiseja täällä käy silti usein. Barcelonassa toimii katalaanien oma Mossos d’Esquadra, kaupungin Guardia Urbana ja vielä Policia Nacional. Mutta jos viemärinhajut ja kapeat, likaiset kadut eivät haittaa kokemusta, ei sitä tee uusi lakikaan.

Se uppoaa Ravalin sekasotkuun ja on olemassa vain siinä tilassa, joka jää jonnekin edustusalueiden tekoympäristöön.

Oleminen täällä hakee kotoisuutta ympäriltään, kiertyy kortteleiden ympärille, kiristyy talojen ovia ja ikkunoita vasten, pingottuu pyykkinarujen väliin, muttei koskaan löydä ydintään. Vaikka ihmiset jäävät paikoilleen, he eivät juurru kokonaan, vaan pienestäkin tuulahduksesta he irtautuvat sijoiltaan ja jatkavat etsintäänsä. Minäkin jatkan sitä vielä hetken.

Kirjoittaja on kaupunkiuneksija, joka asuu Ravalissa. Hän valmistelee ensimmäistä runoteostaan.

María Corominas

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu