Munkkien puut

Sahraminkeltaisiin kaapuihin käärityt puut suojelevat Thaimaan metsiä.

Thaimaan taloudellinen kasvu käy maan metsille kalliiksi. Luonnonsuojelijoiden ja kansalaisjärjestöjen lisäksi metsien katoamiseen ovat havahtuneet buddhalaiset munkit.

Wat Bodharma -luostarin apotti Prakhu Manas Natheepitak halusi muistuttaa thaimaalaisia metsienhakkuun ja kuivuuden välisestä yhteydestä. Hän kehitti 1980-luvulla puuvihkimys-rituaalin. Se on uudelleen muokattu versio perinteisestä thaut phaa paa -seremoniasta, jossa maallikot lahjoittavat uusille munkeille kaapuja, rahaa, ruokaa ja muita välttämättömyystarvikkeita.

Muokatussa seremoniassa uhrilahjat ja -kaavut annetaankin puille, joista tulee siten vihittyjä ”munkkeja”.

Thaimaan pääuskonto on niin sanottu theravada-buddhalaisuus, joka korostaa munkeiksi ryhtyneiden arvoa ja maallikoiden mahdollisuutta hankkia itselleen meriittiä. Hyvää meriittiä saa muun muassa luostarien sponsoroinnista ja munkkien ruokkimisesta ja vaatettamisesta. Munkkien vahingoittaminen toisi tietysti aimo annoksen huonoa meriittiä, mihin koko puuvihkimysseremonian idea pohjautuu.

Apotti Natheepitak kertoo, että jos puu on kääritty sahraminkeltaiseen kaapuun, jota Thaimaassa vain munkit saavat käyttää, kukaan ei uskalla hakata tai tärvellä sitä.

”Kutsun rituaalia vihkimykseksi antaakseni sille enemmän painoarvoa. Sana ’puuvihkimys’ kuulostaa thaimaalaisista kummalliselta, koska perinteisesti vihkimysseremonia on varattu miehille. Tämä seikka on auttanut uutisen kiirimistä suusta suuhun”, hän toteaa.

Vuosina 2000–2005 Thaimaan metsiä hakattiin lähes kuudenkymmenentuhannen hehtaarin vuosivauhtia. Vuodesta 1990 lähtien maan metsäpeitteestä on kadonnut yli yhdeksän prosenttia.

Vaikka ympäristömunkkien projektin poliittista merkitystä on vaikea arvioida, pelkäksi ruohonjuurikummajaiseksikaan se ei ole jäänyt.

Vuonna 1991 pohjoisessa Nan-provinssissa järjestettiin puuvihkimysseremonia, jonka jälkeen rikkaat paikalliset lahjoittivat munkeille kaksitoistatuhatta uutta puuntainta. Ne istutettiin temppelin ympäristöön osana seremoniaa. Eli kaavutettavia puita riittää Thaimaassa toivottavasti vielä tulevaisuudessakin.

Tero Tähtinen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu