Mummojen julkilausuma

Hyvin kasvatetut mummot pahoittelevat, jos tulevat loukanneeksi kaiken maailman horroristeja, mutta nyt on aika avata sanainen arkku.

YHDYSVALTALAINEN lynkkausrutto leviää Eurooppaan. Väkivallan ihannointi ja käyttö lähes ensimmäisenä vaihtoehtona. Väkivallan kulttuuri.

Ryhmä isoäitejä oli kauhuissaan, koska eräs heistä oli lähdössä Lontooseen tyttärensä luokse. Entä jos toppatakkiin pukeutuneella mummolla olisi kassissaan tikittävä herätyskello? Entä jos hän ottaa muutaman kipittävän juoksuaskelharjoitelman ehtiäkseen bussiin? Entä jos hänet painetaan katuun ja tähdätään aseella päähän lähietäisyydeltä?

Muut mummit eivät nauraneet, koska he ovat huomanneet, että tähän on maailma mennyt: liioiteltuun hätävarjeluun ja tavallisen kansalaisen oikeuksien kaventamiseen, jopa sortoon.

IKÄVÄ ON OLLUT HAVAITA, että pelottava kolmas maailmansota jo virittelee alkufanfaarejaan. Ei vielä ilmapommituksin eikä ydinasein, mutta epäluulona, vainona ja lopulta ehkä neuvostoliittolaismaisena epämiellyttävän naapurin ilmiantamisena.

Poliisin otteita halutaan tiukentaa ja toimivaltaa laajentaa. Saimaan tervahöyryillekin varmaan vaaditaan turvatarkastuksia. Jos se edes auttaisi, mutta ei. Sen verran kokemusta mummikaartilla on tästä maailmasta. Väkivalta synnyttää väkivaltaa, julmuus julmuutta.

”Hiroshiman raakalaismainen tuhoaminen aloitti Yhdysvaltojen eettisen alamäen. Sitä ydinpommia ei voi puolustella millään sepustuksella muka ihmishenkien säästämisestä ja sodan pikaisesta loppuun saattamisesta. Ihmisiä ne kai olivat japanilaiset siviilitkin”, totesi eräs mummoista.

LONTOON POMMITUSTEN jälkeen surmatun syyttömän miehen äiti, ryppyinen ja tavallinen, itki ja sanoi: ”Tämä on äärettömän surullista. Jumalan täytyy löytää oikeutta.” Syytön nuori mies oli ”näyttänyt aasialaiselta”, mutta olikin brasilialainen. Yhdysvaltojen presidentti Bush on kuin ilmetty apina. Pitäisikö hänet sulkea eläintarhaan, niin maailman tilanne saattaisi rauhoittua?

Jos joku USA:n presidenteistä lankeaa epäsovinnaiseen käytökseen seksin alalla, hän on vaarassa menettää virkansa. Luulisi myös ihmisten teurastamisen ja kiduttamisen olevan jollakin elämänalueella epäsovinnaista ja tuomittavaa. Ei nähtävästi maailmanpolitiikan, öljyntuotannon, uskonnon eikä moraalin. Etiikka lienee asia erikseen.

Mummut muistivat varsin hyvin, kuinka he torni-iskujen jälkeen osallistuivat koko maapallollamme pidettyyn hiljaiseen hetkeen. He seisoivat vakavina nuorimman mummun olohuoneessa ja pyyhkivät kyyneleitä silmistään. ”Nyt on sitten Bushilla näytön paikka. Saa nähdä, lähteekö hän koston tielle. Toivottavasti ei.”

Odotusta kesti parisen viikkoa, ja sitten USA hyökkäsi Afganistaniin. USA:n silloinen turvallisuusneuvonantaja Condoleezza Rice kertoi myöhemmin, että heidän piti oikein kartalta katsoa, missä se Afganistan sijaitsi. Kunpa olisi jäänyt löytämättä.

KANNATTAVATKO SOTIEN siviiliuhrit eli kalseasti sanottuna oheisvahingot? Ehkä eivät, koska myöhemmin, esimerkiksi Irakin sairaaloissa, heitä ei saanut edes laskea. Metsien liito-oravatkin tilastoidaan, mutta onko ihmishengellä enää mitään arvoa?

Yhdysvaltalaisten sotilaitten menetykset olivat vielä vähäiset Afganistanissa, siinä Pelkurien sodassa, jossa 15 000 kilometrin päässä kotimaastaan mellastava ristiretkeläisjoukko pommitti viiden kilometrin korkeudelta Punaisen Ristin ruokavarastoja, YK:n paikallisia työntekijöitä sekä muita siviilejä.

Todelliset täsmäpommit osuivat jopa pikkuvauvoihin. Raunioista löytyi pieni, vaaleanpunainen sandaali, joka herkisti mummot nyyhkytyksiin asti. Olihan heillä kaikilla senikäisiä lapsenlapsia.

JOKU NAISKIRJAILIJA on ehdottanut, että pitäisi perustaa yhdistys isoäideille, jotka ryhtyisivät ajamaan lasten ja vähäväkisten asiaa. Tuskin vallanpitäjät vaivautuisivat heihin luoteja tai häkkejä tuhlaamaan.

Mummot innostuivat haastamaan kaikki maapallomme isovanhemmat kampanjaan lasten, ihmisoikeuksien ja rauhan puolesta. Myös herttaiset ja vieraanvaraiset vaahterasiirappiohukaismummit Yhdysvalloissa. Bushit, hitlerit ja iivana julmat tulevat ja menevät, mutta kansa pysyy.

Kirjoittaja on rovaniemeläinen opettaja, pianomuusikko, kirjailija ja isoäiti.

Ritva-Liisa Harjumaa

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu