Miten minusta tuli 
Veli Itäläinen

Venäjän viranomaiset ovat hyvin herkkänahkaisia sen suhteen, mitä Venäjästä ulkomailla kirjoitetaan.

Elokuussa 2008 Fifin silloinen päätoimittaja Hanna Nikkanen kirjoitti minulle lyhyesti sähköpostitse ja kysyi, kiinnostaisiko minua kirjoittaa ”Voiman uuden verkkojulkaisun” kirjeenvaihtajien ryhmäblogiin.

En vieläkään tiedä, kuka minusta oli Hannalle vasikoinut – Voimaan olin tuota ennen kirjoittanut seitsemän vuotta aiemmin, enkä muutenkaan ollut kirjoittanut suomalaisiin lehtiin juuri sen jälkeen kun Muutoksen Kevät kaatui syksyllä 2003.

Nikkasen tarjoama pesti tarjosi kaikesta epäilyttävyydestään huolimatta edes jonkin verran kirjoituskokemusta siltä varalta, että joskus joutuisin toimittajan töitä tekemään.

Ja mikä tärkeää, Fifi suostui nimimerkillä kirjoittamiseen. Venäjän viranomaiset ovat hyvin herkkänahkaisia sen suhteen, mitä Venäjästä ulkomailla kirjoitetaan. Kirjoittamista kontrolloidaan neuvostoaikaisella akkreditaatioinstituutiolla. Ilman työlupaa ja ilman toimittajan akkreditaatiota olisin omalla nimellä kirjoittaessani vapaata riistaa siirtolaisuusviranomaisille, jos joskus oikeasti astuisin jonkun varpaille.

Toin oman anarkistisen viitekehykseni esiin heti ensimmäisessä kolumnissa. En ole koskaan halunnut tekeytyä objektiiviseksi ja neutraaliksi tarkkailijaksi. Minusta ei koskaan olisi sellaiseksi.

Siitä huolimatta, että anarkismin aatehistoria on tiiviisti kiinni Venäjän historiassa, tämän päivän Venäjän politiikassa anarkismi on yhtä lailla marginaalissa kuin kaikkialla muuallakin. Se on tarjonnut minulle mahdollisuuden tarkkailla hieman sivusta politiikan tapahtumia ja olla yhtä lailla vieraantunut niin vallanpitäjistä kuin valtavirran oppositiostakin.

Päätoimenani olen Moskovassa opiskellut matematiikkaa, mutta opiskelu on ollut minulle vähintään yhtä paljon väline kuin päämäärä. Vielä viime vuosikymmenen alkupuolella Moskovan päivittäistavaroiden hintataso oli niin matala, että pelkällä Suomen opintotuella saattoi elää mukavasti. Rahaa jäi jopa säästöön.

Nyt Venäjän siirtolaisvirasto on mitätöinyt oleskelulupani. Olen jo toista viikkoa Suomessa ja samalla eräänlaisessa välitilassa. Päätin, että pyrin palaamaan Venäjälle työviisumin turvin, mutta sen hakeminen edellyttää kuukausien byrokratiaa. Lisäksi valitusprosessini oleskeluluvan mitätöimistä vastaan on kesken. En kuitenkaan halua asettua Suomeen, ennen kuin olen yrittänyt kaikin keinoin palata Moskovaan.

Suomessahan on toki paljon mukakivaa kansalaisjärjestömeininkiä, kaikenlaista reilua, luomua ja muuta askartelupaskartelua, mutta kaikkiin vaatimuksiin vastataan aina, että Suomi on niin pieni, ettei se vaikuta mihinkään asiaan eikä päätä mistään asiasta yksin. Ei vallankumous Suomessakaan olisi ihan läpihuutojuttu, mutta silloin vasta harmittaisi, jos vallankumous täällä onnistuisi, mutta sillä ei olisi mitään merkitystä.

Antti Rautiainen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *