Mitä on feminismi?

Kaarina Hazardin Kontallaan-kirjan nimi perustuu äidin asentoon tämän haroessa leluja sohvan alta sekä naisen asentoon yhteiskunnassa. Se on täynnä pauhaavaa feminististä mediakritiikkiä.

Feminismin ensimmäisen aallon suffragetit – suoran toiminnan naiset – neuvottelivat 1800-luvulla naisille miesten monopolisoimia oikeuksia, kuten äänioikeuden. Länsimaisen feminismin määritteleminen tasa-arvon ajamiseksi on näiden pioneerien kuvaamista.

1960-luvulla alkunsa saanut toinen aalto haarautui muun muassa lesbofeminismiksi ja sosialistiseksi, radikaaliksi tai mustaksi feminismiksi. Ensimmäinen aalto virtasi yhteiskunnallista reformia kohden, kun taas toinen kauhaisi mukaansa yksilön.

Henkilökohtainen on poliittista. Samalla kyseenalaistettiin mies ihmisyyden normina ja nostettiin nainen oman historiansa juhlituksi päähenkilöksi.

1990-luvulla syntynyt postmoderni feminismi näkee sukupuolen performanssina ja kritisoi takertumista vain kahteen, toisilleen vastakkaisena pidettyyn sukupuoleen. Nykyfeminismi puhuttelee myös miehiä subjekteina.

Kaarina HazardinKontallaan-kirjan nimi perustuu äidin asentoon tämän haroessa leluja sohvan alta sekä naisen asentoon yhteiskunnassa. Se on täynnä pauhaavaa feminististä mediakritiikkiä.

Alkupuheessaan Hazard kertoo, että ”julkisen kirjoittamisen tarkoitus on nähdä ja tuoda katsottavaksi, mutta myös näkyä ja asettua itse arvioitavaksi”. Teos perustuu Hazardin Metro-lehdessä julkaistuille kolumneille. Se kritisoi median tapaa käsitellä sukupuolta, mutta samalla asettuu itse julkisen sanan edustajana kritiikin kohteeksi.

Kirjan ensimmäisessä osassa Hazard käsittelee median tapaa normittaa. Hän esimerkiksi arvostelee hedelmöityshoitojen vastaisia argumentteja onnistuneesti.

”Naisparien hoitoja vastustavat taas sanovat, ettei luonnottomaan olosuhteeseen pidä lasta saattaa, vaikka lapset ovat kautta historian eläneet sisarten, tätien, isoäitien, kylän akkojen ja erilaisten naislaumojen hoivissa. Ei se mikään luonnoton olosuhde ole.”

Toisessa osassa Hazard tarkastelee talous- ja naistenlehtiä sekä mainoksia. Kolmannessa osassa keskitytään henkilöihin, joiden kautta normeja punnitaan. Esimerkiksi otetaan ex-Karpela, Sarasvuo, Lipponen ja Jäätteenmäki.

Kirjan viimeinen osa käsittelee ”suomalaista itseymmärrystä”: Lordia rumien triumfina, terveydenhuollon asiakas-termiä vähävaraisen potilaan yksin jättämisen symbolina tai leikkipuistojen ilmaisaterioita kaupungin viestinä lapsille siitä, että he ovat toivottuja.

Valitettavasti Hazard heittää välillä niin vihaisia huutomerkkejä miesten silmille, että samalla -tarjoaa polttoainetta antifeministiseen vastaiskuun. Tämän lähinnä journalistisen ilmiön mukaan feminismi on aikansa elänyttä uhripuhetta, naisia ei enää sorreta, ja feministit luulevat kaiken johtuvan miesten salaliitosta.

Antifeminismi sivuuttaa feminismin sisäiset erot ja luo kuvan yhdestä ainoasta absoluuttisesta naisliikkeestä kuin jostain uskonnosta. Media korostaa mielellään miesvastaista feminismiä, joka on kuitenkin vain marginaalinen äärimuoto.

Telaketjut kalisevat Hazardin kirjassa useaan otteeseen. Tuntuu kuin hän haluaisi haukkua jokaista, herjata niin että ”sonta lentää”, paljastaa kaikesta perimmäisen totuuden. Ulostekielikuvat väsyttävät, kuten anglismi ”kakka iskee tuulettimeen” tai ”keskonen suoltaa korkeintaan paskaa”.

Hazard on muotoillut kommenttinsa ja oivalluksensa kappaleiksi, joissa aiheet liittyvät välillä hyvinkin löyhästi yhteen. Joskus väitteet ovat ristiriidassa keskenään, kuten Hazardin kritisoidessa ”moni-ilmeistä varhaiskasvatusta”, joka sallii lapselle sekä sadut että tietokirjat. Pian hän kuitenkin puolustaa television tarinoita sillä, että ”lapset osaavat tehdä eron mutantoidun olennon sankaruuden ja oman pihakäyttäytymisensä välillä”.

Kontallaan saa lukijan silti nyökyttelemään. Kyllä, prostituutiota puolustelevat ihmiset kiistävät naisilta kärsimisen kyvyn väittäessään, että seksuaalinen kajoaminen ei naisista tunnu miltään. Ja markkinavoimien kehotus tytöille ”olla ihana” sekä yhteiskunnan varoitus välttää vääränlaista ihanuutta antavat saman surullisen viestin seksistä ainoana keinona olla näkyvä.

Näistä asioista on puhuttava. Hazard on tarttunut tärkeisiin aiheisiin tiukalla otteella. Hän saa aikaan keskustelua.

Kaarina Hazard: Kontallaan. Muistiinpanoja mediasta. 273 sivua. Teos 2006.

Seija Vilén

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu