Mistä rahat Ylelle?

Lupamaksut vai budjettirahoitus? Kas siinä pulma, joka periytyi edelliseltä hallituskaudelta nykyisen hallituksen ratkaistavaksi.

Lupamaksun puolustajat korostavat, että valtion budjetista riippumaton rahoitus on ainoa keino taata Ylelle kohtuullisen tasaiset ja poliittisista puhureista riippumattomat taloudelliset puitteet toiminnalleen. Monet budjettirahoituksen kannattajatjat kokevat lupamaksun kalliiksi ja epäoikeudenmukaiseksi: aina on niitä, jotka katselevat televisioitaan suljettujen ovien takana, maksuja maksamatta.

Sitä paitsi kukaan ei oikein tunnu tietävän, kuinka Yleisradion internetiin tuottamien sisältöjen käyttöä pitäisi rajoittaa tai hinnoitella. Ja niitäkin on, jotka hokevat Ylen olevan veronmaksajille liian kallis, vaikka verojen maksamisella ei toistaiseksi ole Yleisradion rahoituksen kanssa mitään tekemistä.

Valitse tässä nyt sitten mielipide.

Tutkija Karol Jakubowicz muistuttaa yleisradioyhtiöitä vertailevassa artikkelissaan ”Julkisen palvelun median rahoitus poliittisena pelinappulana” siitä, kuinka kävi, kun Hollannissa siirryttiin lupamaksuista budjettirahoitukseen vuonna 2000. Ensimmäisenä vuonna rahat hankittiin korottamalla valtionverotuksessa ylintä veroluokkaa reilu prosentti.

Tuolloin luvattiin, että budjettirahoitukseen siirtyminen ei tarkoittaisi leikkauksia yleisradion budjettiin. Toisin kävi: vuonna 2004 rahoitusta leikattiin 40 miljoonaa euroa, seuraavana vuonna 20 miljoonaa, vuosina 2006 ja 2007 kymmenen miljoonaa kumpanakin. Katsojaluvut pienenivät ja talousvajetta syntyi 160 miljoonaa euroa.

Sitten pitikin jo ryhtyä julkisiin pelastustoimiin.

Vuosina 2008–2010 Hollannin yleisradio sai valtiolta lisärahoitusta 50 miljoonaa euroa vuotta kohden ja vuonna 2011 jo sata miljoonaa. Lisäksi perustettiin puskurirahasto mainostulojen heittelyn vaikutuksia kompensoimaan.

Budjettirahoitus teki Hollannin yleisradion rahoituksesta poliittisen jojon tavalla, joka teki pitkänlinjan talous- ja ohjelmistosuunnittelun vaikeaksi ellei mahdottomaksi koko 2000-luvun ajan.

Yleisradioyhtiöiden rahoituksesta on pelkästään Euroopassa jo nyt käytössä monia erilaisia malleja.

Britanniassa, Tanskassa, Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa julkisen palvelun mediatoiminta rahoitetaan yksinomaan lupamaksuilla.

Lupamaksujen ja mainosrahoituksen yhdistelmä on käytössä Saksassa, Irlannissa, Itävallassa, Ranskassa, Italiassa, Kreikassa, Sveitsissä, Romaniassa, Tšekissä, Sloveniassa ja Puolassa.

Lupamaksujen, mainosrahoituksen ja budjettirahoituksen yhdistelmää sovelletaan Portugalissa, Slovakiassa ja Makedoniassa.

Kokonaan ilman lupamaksuja, pelkän budjettirahoituksen ja mainostulojen turvin, yleisradioita pyöritetään Espanjassa, Belgiassa, Virossa, Hollannissa, Islannissa, Unkarissa, Serbiassa, Bulgariassa, Liettuassa ja Latviassa.

Mallit eivät eroa toisistaan vain sen perusteella, mistä varat ohjelmatoimintaan saadaan. Valittu malli vaikuttaa suoraan myös siihen, millaista ohjelmaa yleisölle tarjotaan.

Vuosina 1991–1996 tehdyn vertailun mukaan kokonaan luparahoitteisen Ruotsin yleisradion tarjonnasta oli julkiseksi palveluksi laskettavia asia-, kulttuuri- ja lastenohjelmia 53 prosenttia ohjelmistosta. Samaan aikaan mainostuloilla ja pienellä valtionavustuksella pyöritetyn Portugalin yleisradion ohjelmista vain 27 prosenttia oli julkista palvelua. Viihdettä ja urheilua Portugalin ohjelmistosta sen sijaan oli seitsemisenkymmentä prosenttia, kun Ruotsissa niiden osuus oli 45 prosenttia.

Vaikka Suomessa Ylen rahoituksesta parhaillaan käydäänkin julkista kädenvääntöä, kiistaa eri rahoitusmalleista hallitsee ainakin pinnalta katsoen vakaa usko siihen, että jonkinlaista julkisen palvelun ohjelmatoimintaa halutaan tuottaa, rahoittaa ja vastaanottaa jatkossakin. Tämäkään ei kuitenkaan ole varmaa.

On mahdollista, että Yleisradio oli sellaisen kansallisen yhtenäiskulttuurin tuote, johon ei ole enää paluuta – tai sitten ei. On mahdotonta ennustaa, onko median kulutus menossa yhä yksilöllisempään, tilattuja ja räätälöityjä mediasisältöjä edellyttävään suuntaan, vai halutaanko jatkossakin käpertyä koko kansakunnan voimin Dynastian, Euroviisujen tai linnan juhlien kaltaisten mediaspektaakkeleiden ääreen.

Joka tapauksessa elämme jo nyt aikaa, jolloin perinteisillä televisiolla ja radiolla on uusia välityskanavia kilpailijoinaan. Saksassa tv-lupamaksu korvattiinkin tästä syystä jo vuonna 2007 mediamaksulla, joka on pakollinen kaikille, joilla on internetyhteys. Sveitsissä, Irlannissa, Tanskassa, Ruotsissa ja Ranskassa lupamaksu on maksettava, vaikkei omistaisi televisiota lainkaan vaan katselisi ohjelmansa tietokonepäätteeltä.

Myös Britanniassa median rakennemuutokseen on jo alettu varautua. Britannian viestintävirasto on esittänyt, että tulevaisuudessa johdonmukaisempaa voisi olla puhua julkisen palvelun mediasisällöistä yleisradiotoiminnan sijaan.

Termin vaihdos viittaa siihen, että jatkossa ei ehkä olisi olemassa lainkaan yleisradiota instituutiona ja laitoksena. Olisi vain erilaisia sisällöntuottajia, joiden tarjoomusten välillä kuluttajat surffaisivat ja maksaisivat ohjelmista kulutuksensa mukaan.

Jakubowicz on skeptinen villeimpien visioiden edessä. Hän ei usko, että julkisen palvelun sisältöjen tuottaminen jatkuisi ilman tarkoitukseen kehitettyjä organisaatioita, siis yleisradioyhtiöitä toimituksineen.

Ja julkisen palvelun sisältöjä tarvitaan jatkossakin kipeästi. Yleisradioyhtiöt sekä muovaavat yhteiskuntia että selittävät maailmaa meille sen jäsenille. Ne voivat auttaa meitä työstämään terrorismin, demokratian kehityksen, energiantuotannon ja ilmastonmuutoksen kaltaisiin ongelmiin liittyviä ajattelumalleja.

Jakubowicz toteaakin: ”Poliitikot, jotka haluavat lopettaa julkisen palvelun yleisradion tai korvata sen kilpailutettavalla rahoituksella, ottavat ison riskin pyrkiessään riistämään yhteiskunnalta tällaisen instituution aikana, jolloin sitä kipeästi tarvitaan.”

Lähteenä käytetty Karol Jakubowiczin artikkelia Julkisen palvelun median rahoitus poliittisena pelinappulana teoksessa Leppänen & al.: Yleisradio median murroksessa. Vastapaino & RTTL 2011. 256 s.

Lue myös artikkelit Hyss, olet Ylessä & Jääskeläinen ennen & nyt.

Elsi Hyttinen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu