Minä en kirjoita tätä

Arvostelussa Henriikka Tavin runokokoelma Toivo.

Muodollisen ja kokeilevan käsiterunouden jälkeen Henriikka Tavi iskee lähemmäs sitä, mitä normaalisti tarkoitetaan runoudella. Vaikka ei siinä mitään, kyllähän Tavin aikaisemmatkin teokset täyttävät wikipedian runouden määritelmän, jonka mukaan runoudessa ”kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen oikeellisuuden sijaan tai lisäksi”.

Kuten vaikkapa näin: ”hevoskuuri, lintukuuri, ruusukuuri, / unikuuri, tähtikuuri, silmäkuuri, / sadekuuri, merikuuri, hämäräkuuri”, kuten Toivossa seisoo.

Toivon luettuani olen äärimmäisen vakuuttunut, että kaikki kokeilut kokeilun vuoksi, kaikki mikä pakottaa kielen änkyttämään tai juoksemaan päin marginaalia tai sen ohi, toiselle sivulle väärin päin, on pelkästään suositeltavaa. Tavi on nyt kirjoittanut hienoja runoja, voisin sanoa että noin 71 prosenttia kirjan materiaalista miellyttää kovastikin. Ja se on kovin paljon, vaikkakin vain likimääräisesti arvioituna.

”Ilman paino on ilman keveyttä, / ilman syvyys on ilman leveyttä. / Ilman valoa, ilman pimeyttä, / ilma leikkii ilman huolia”, Toivossa lukee.

Hienoa. Tätä lintua haluaa lukea uudelleen.

Henriikka Tavi: Toivo. Teos 2011. 75 s. Neljä tähteä.

Kimmo Jylhämö

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu