Minä & Dressmannin miehet

Kuntosalilla asiakkaita kiusataan Kiss FM:n puuduttavalla hittipuurolla. Imelien rakkauslaulujen säestäessä nostelen painoja, puren hammasta ja ajattelen, ettei kukaan enää jätä minua, koska olen liian hintelä.

Runsas vuosi sitten aloin käydä kuntosalilla. Ensimmäinen kerta oli pelottava. Katsoin hermostuneena, kuinka ystäväni näytti mallia laitteiden käyttämisessä.

Tunsin sopivani rintaprässiin yhtä hyvin kuin Yhdysvaltojen väliaikaishallinto Irakiin. Olin varma, että muut katsoivat, kuinka paljon painoja lastasin laitteisiin. Tai pikemminkin kuinka vähän.

Tapaan tutkija Arto Jokisen Tampereen yliopiston naistutkimuksen laitoksella samassa rakennuksessa, jossa käyn kuntosalilla. Jokisen nuoruudessa poikien ei sopinut kiinnittää huomiota ulkonäköön.

Nykyään pojat käyvät mielellään vaatekaupassa. Jokinen naurahtaa ja katsoo minua sillä tavalla, että uskon vakuuttamattakin harppauksen olleen suuri.

Poikien shoppailu ei ole ainoa muutos. ”Miehiin on alkanut kohdistua odotuksia uudella tavalla. Ne koskevat kroppaa, pukeutumista, kosmetiikkaa”, Jokinen luettelee.

Kuntosalilla käyminen liittyy näihin odotuksiin. Mies on yhä enemmän katseen kohteena.

”Miesten ulkonäköön kohdistuu enemmän paineita kuin koskaan aikaisemmin. Esimerkkejä tarjotuista ideaaleista ovat muotimainosten miesvartalot”, vahvistaa media- ja miestutkija Martti Lahti.

Istun kihlattuni kanssa sohvalla, kun tv:stä tulee vaateliike Dressmannin mainos. Komeat ja lihaksikkaat miehet kävelevät hidastettuna pelkät alushousut yllään. Kihlattuni tuijottaa tv:tä lumoutuneena ja sanoo sen, minkä näen hänen katseestaan sanomattakin. Epämiehekkään hintelä vartaloni vajoaa riittämättömyyden tunteesta pehmeän sohvan uumeniin.

Muutamia kuukausia myöhemmin suhteemme on ohi. Eroa seuraavan vuoden aikana päässäni pyörii yksi kysymys. Miksi?

Enkö kelvannut, koska en kyennyt vastaamaan kulttuurimme synnyttämiin odotuksiin? Jäinkö toiseksi Dressmannin miehille?

Kuntosalilla asiakkaita kiusataan Kiss FM:n puuduttavalla hittipuurolla. Imelien rakkauslaulujen säestäessä nostelen painoja, puren hammasta ja ajattelen, ettei kukaan enää jätä minua, koska olen liian hintelä.

Eroterapiani maksoi parikymmentä euroa kuussa. Hinta sisälsi saunan.

Helsingin yliopiston historian professori Juha Siltala hakee syytä miehen tarpeelle trimmata vartaloa – työmarkkinoista. ”Vartalolla erotetaan olemuksellisesti luuserit. Jos aikoo pysyä työmarkkinoiden ytimessä, täytyy osoittaa loputonta joustavuutta. Vartalonkin on viestittävä, että on oikeaa ainesta”, Siltala katsoo.

Myös Arto Jokisen mukaan uimarivartaloisia miehiä suitsuttavan kulttuurin takana ovat markkinat. Ne haluavat miehistäkin kuluttavia subjekteja. Miehen pitää tavoitella mainosten ihannetta kuluttamalla: kosmetiikkaa, liikuntapalveluita, trendivaatteita.

Uusliberaalina aikana ihmisen on vaikea vaikuttaa elinoloihin yhteiskunnallisesti. Politiikkaan ei uskota. Siksi korostuvat asiat, joihin yksilö voi yhä vaikuttaa. Vartalosta tulee elämänhallinnan väline.

Optimistisesti voi ajatella, että miehiin kohdistuvien paineiden kasvaminen merkitsee tasa-arvoistumista. Ennen vain naisia vaadittiin sovittautumaan kauneuden ahtaaseen muottiin. Nyt sama on käymässä miehille. Eräänlaista tasa-arvoa sekin.

”Miehille ja naisille tarjotut ihanneruumiit ovat hyvin erilaisia. Naisilta odotetaan pääsääntöisesti hoikkaa ja hentoa vartaloa. Miehille taas asetetaan ideaaliksi kohtuullisen lihaksikas keho”, Martti Lahti kuitenkin muistuttaa. Lahti viittaa brittitutkija Richard Dyeriin, jonka mukaan lihakset kertovat miesten luonnollisesta voimasta. Vaatimus miehen muuttumisesta atleetiksi voi siten jopa korostaa miesten ylivaltaa.

Arto Jokinenkaan ei pidä naisten ja miesten ulkonäköpaineita täysin vertailukelpoisina. Naisiin kohdistuvilla paineilla on pitkä historia, eivätkä miehiä rutistavat paineet ole kovin määrääviä.

Ainakaan vielä. Suunta on kuitenkin sama kuin naisilla: sinä et kelpaa sellaisena kuin olet.

Yhdysvalloissa on ihmetelty sitä, kuinka yhä suurempi osa kansasta voi olla ylipainoista, vaikka mainonta korostaa hoikkuusihannetta enemmän kuin koskaan. Vastauson Siltalan mukaan jälleen markkinoissa: niin suuri osa ihmisistä on jo pudonnut sellaisilta työmarkkinoilta, joilla voi ylläpitää tai saavuttaa asemia. Luuserin on turha yrittää. Keho voi lässähtää.

Perinteiset miesideaalit rakentuivat toiminnan varaan. Tyypillinen miessankari kunnostautui sodassa tai seikkailuissa. Ennenkään tavalliset miehet eivät pystyneet tätä ihannetta tavoittamaan.

”Ihmisillä on lukutaitoa ymmärtää, ettei kulttuurin kehoideaali ole tavoitettavissa. Odotukset ovat kohtuuttomia. Enemmistö miehistä tyytynee osaansa”, Jokinen uskoo.

Nykyään tunnen kuntosalilla oloni kotoisaksi. Luen kuntopyörässä tenttikirjoja ja esityslistoja. Kuntokin on kohentunut, useimmat naiset eivät enää nostele suurempia painoja kuin minä.

Toisinaan pysähdyn katsomaan peilistä vartaloani. Alan olla siihen tyytyväinen. Se ei vedä vertoja kulttuurimme miesihanteelle – vatsa ei tuosta vain muutu pyykkilaudaksi. En edelleenkään pärjää Dressmannin miehille. Mutta katson peilikuvaani ymmärtäen.

”Ideaali olisi poikkeamien ja erilaisuuden salliminen ja jopa juhliminen. Se, että ihmiset olisivat tyytyväisiä itseensä”, Arto Jokinen sanoo toiveikkaana.

Oras Tynkkynen

Kommentoi Facebookissa