Nykyajan luokkakiertoa ei ole enää suvun ensimmäinen ylioppiluus, vaan ero on siinä, asuuko omassa asunnossa vai kavereiden eteisessä.
Maailmaa voi hahmottaa monella tavoin. Yksi tapa on jaotella ihmisiä iän mukaan: nuoriso on pilalla, keski-ikäiset asuvat espoolaisessa rivarissa, ja vanhustenhoito, se on rempallaan. Tässä tavassa ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta välillä pelkkien ikäluokkien seuraaminen tekee maailmasta kummallisen näköisen.
Ei kuitenkaan aina. Esimerkiksi nuorisolla todella menee huonosti. Nuorisotyöttömyys on rajussa kasvussa, samoin nuorisoasunnottomuus. Nuorten maksuhäiriömerkinnöistä nyt puhumattakaan. Joko nuoriso on viimein todella mennyt pilalle, tai sitten se on alkanut kuitata laskua talouskriisistä, johon olemme toki pääministeri Kataisen mielestä kaikki syyllisiä.
Huonosti menee toki vain osalla nuorista. Ehkä suurin ongelma onkin jakautuminen pärjääjiin ja luusereihin. Ääripäät erkanevat toisistaan. Nykyajan luokkakiertoa ei ole enää suvun ensimmäinen ylioppiluus, vaan ero on siinä, asuuko omassa asunnossa vai kavereiden eteisissä.
Nuorisosta ollaan huolissaan. Joskus ratkaisut – kuten nuorisotakuu – ovat järkeviä, toisinaan taas todella kummallisia. Yksi kummallisimmista on hanke sähköisestä äänestyksestä, jonka tarkoituksena on nostaa nuorison äänestysaktiivisuutta. Tämä oikeusministeriön hanke alleviivaa kauniilla tavalla mitä tapahtuu, kun nuoriso hahmotetaan yhtenä homogeenisena massana, jolle määritellään ongelma ja keksitään siihen ratkaisu.
Ikään kuin nuorison matala äänestysaktiivisuus olisi kiinni siitä, että äänestäminen on hankalaa. Voisiko laimeaan äänestysintoon olla muita syitä? Kuten se, että politiikka näyttäytyy lähinnä keski-iän ylittäneiden setien saavutettujen etujen vahtimisena?
Vaikka nuorisotakuun kaltaisia hyviä asioita saadaan silloin tällöin aikaan, tärkeimpänä mieleen jää jämeräilmeinen Ilpo Kokkila, joka kertoo, että 30 prosentin palkanalennus lentokentän keittiöduunareille pitää hyväksyä, koska muuten vienti kärsii. Tätäkin on politiikka, ja siitä ei voi äänestää. Ei edes sähköisesti.
Paras tapa nostaa nuorison äänestysaktiivisuutta olisi varmasti tehdä reilua ja kaikkia suosivaa politiikkaa. Mutta vaikka juhlapuheissa kuinka päivitellään nuorison matalaa äänestysaktiivisuutta, se sopii suurimmalle osalle päättävistä ihmisistä oikein hyvin. Kansanedustajien keski-ikä on 51 vuotta. Siellä espoolaisessa rivarissa asuu keski-ikäinen äänestäjä, ei nuori.
Oletteko muuten koskaan miettineet, miksi liikkuvia äänestyspaikkoja puuhataan isolla vaivalla vanhainkoteihin? Oletteko koskaan kuulleet amikseen tai lukioon tuodusta äänestyspisteestä? En minäkään.
Eri ikäluokkien pelaaminen toisiaan vastaan on tyhmää, koska hyvinvointi ikäluokkien välillä ei ole nollasummapeliä. Ei nuorisotyöllisyys ole vanhuksilta pois eikä vanhusten hyvinvointi nuorilta.
Siitä huolimatta sosiaalidemokraattien Eero Heinäluoma esitti Helsingin Sanomien haastattelussa, että varttuneempien työeläkemaksuja pitäisi alentaa ja nuoriso potkia pois työpaikoilta ensimmäisenä.
Koeta tässä nyt sitten olla reilu.
Tuomas Saloniemi
