Mikä Bilderberg?

Huippujohtajien salaisissa kokouksissa on kaikki salaliittoteoreetikkojen lempiainekset.

Vielä pari kuukautta sitten en ollut kuullutkaan Bilderbergistä. Epämääräiset puheet maailman johtajien salaisesta kokoontumisesta menivät enimmäkseen ohi korvien salaliittohuuhaana.

Pikkuhiljaa alkoi tuntua siltä, että kesäkuisena viikonloppuna Lontoon laitamilla Watfordissa kokoontuneella ryhmällä on sen verran valtaa, että paitsi uudesta myös tämänhetkisestä maailmanjärjestyksestä huolestuneiden tulisi kiinnittää siihen huomiota.

Ensimmäinen Bilderberg-kokoontuminen järjestettiin Hollannissa vuonna 1954. Kuten niin monen sodanjälkeisen projektin, sen alkuperäinen idea ei ollut hullumpi: vahvistaa yhteistyötä Atlantin molemmin puolin ja luoda suhteita rauhan ylläpitämiseksi.

Vuosikymmenten varrella Bilderbergistä on kuitenkin kasvanut yksi maailman valtakeskittymistä. Vuosittaiseen kokoukseen kutsutaan politiikan, liike-elämän ja median vaikuttajia, ja kaikki keskustelut ovat epävirallisia: niitä ei dokumentoida eikä julkisteta missään.

Ei siis ihme, että Bilderbergissä on kaikki salaliittoteoreetikkojen lempiainekset. Salaliittoteorioille on helppo naureskella, mutta Bilderberg on hyvä esimerkki siitä, että ne ovat kaukana harmittomasta.

Poliitikkojen, mediapomojen ja suuryritysten edustajien epävirallisessa tapaamisessa kun mättää aika moni asia, vaikkeivät johtajat olisikaan liskoja tai avaruusolioita. Harva kuitenkaan näkee huuhaan taakse ja ryhtyy kyselemään, kuka on tavannut kenet.

Kokouksen osallistujalistaa on alettu julkistaa vasta muutama vuosi sitten. Tämä on tietysti olennaisinta poliitikkojen kohdalla, joiden toimenkuvaan tulisi kuulua avoimuus äänestäjiä kohtaan. Suomessa on noussut esiin kysymys siitä, voiko poliitikko tavata muita johtajia yksityishenkilönä.

Tänä ja viime vuonna kokoukseen osallistunut Jutta Urpilainen selitti vuonna 2011 Jyrki Kataisen Bilderberg-tapaamiseen matkustamista sillä, ettei ministeriö voi rajoittaa kenenkään yksityishenkilönä tekemiä matkoja.

Vuotta myöhemmin Katainen selitti Urpilaisen valtiovarainministeriölle lähettämää matkalaskua sillä, että tämä oli kuitenkin kutsuttu paikalle ministerin asemassa.

Katainen kuvailee kokouksia ”antoisiksi”. Tämä onkin ongelman ydin: ryhmän epävirallisilla keskusteluilla täytyy olla jotain merkitystä, tai muuten 140 henkeä ei vaivautuisi paikalle. Christine Lagardella ja José Manuel Barrosolla olisi varmasti ollut viime viikonloppuna muutakin tekemistä.

Myöskään kokouksen agendalla olleet asiat eivät ole mitättömiä: Yhdysvaltojen ulkopolitiikka, EU-politiikka, Lähi-idän tapahtumat, lääketieteellisen tutkimuksen trendit, kyberuhat… Lista asioita, joista päättäjien on olennaista keskustella Googlen, Amazonin ja BP:n toimitusjohtajien kanssa. Ei kun?

Ottaen huomioon, kuinka valtava lobbaussirkus ihan julkisissakin vallan kammareissa on käynnissä, on poliitikkojen ja liike-elämän yhteinen hotelliviikonloppu kartanossa demokratialle vaarallinen afääri.

Mediasta puhumattakaan: senhän kuuluisi olla vallan vahtikoira eikä istua valtaapitävien kanssa kokouksissa, joista se ei voi raportoida.

Fanny Malinen

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu