splash_image.jpg

Mies, kitara & kargyraa

Neuvostoliiton ajan Siperiassa kurkkulaulaja Albert Kuvezin hankki rockvinyylinsä pimeiltä markkinoilta.

Tuvalainen kulttibändi Yat-Kha yhdistää persoonallisella tavalla rock- ja elektrovaikutteita perinteiseen kurkkulaulumusiikkiin.

Taianomainen laulutyyli ja kansanperinnesoittimet sähkökitaran maustamana saavat Yat-Khan kuulostamaan rockilta, jota muinaiset esi-isämme olisivat voineet kuunnella leirinuotion äärellä.

”Nykyisin tykkään kirjoittaa ikuisista aiheista, kuten elämän tarkoituksesta ja kuolemasta. Neuvostoliiton aikana kirjoitimme pelkästään yhteiskunnallisia protestilauluja. Mutta edelleen sovitamme kansallisia melodioita ja teemme covereita” Yat-Khan keulakuva Albert Kuvezin kertoo.

Vain harva on kuullut Tuvasta, joka on 300 000 asukkaan tasavalta Itä-Siperiassa.

”Tuva on pieni, mutta silti suurempi kuin jotkut Euroopan maista. Minulle se on yksi kauneimmista paikoista maailmassa, mutta kaikki muuttuu. Nyt suuret venäläiset ja kiinalaiset yhtiöt tulevat Tuvaan hyödyntämään sen luonnonvaroja”, Kuvezin sanoo.

Kommunistisen Siperian aikaan rocklevyjen löytäminen Tuvasta oli hankalaa, mutta kasetit kiersivät kaverilta kaverille.

”Jotkut oppilaat toivat kasetteja suurkaupungeista. Tyynellämerellä laivastossa palvelleet tuvalaiset pojat toivat toisinaan japanilaisia vinyylilevyjä. Myöhemmin nauhoitimme amerikkalaisia ja brittiläisiä radioasemia öisin.”

Siperia ei ole enää yhtä voimakkaan sensuurin alainen kuin se oli Neuvostoliiton aikoihin. Kuvezin kertoo, että uusia vaikutteita ei silti hyväksytä kovin nopeasti. Netistä nuoret saavat kuitenkin käsiinsä mitä haluavat.

Ensikosketuksen rock-musiikkiin Kuvezin sai, kun hänen läheinen ystävänsä soitti hänelle C-kaseteilta Steppen Wolfia, Led Zeppelinia ja Deep Purplea. Hänen musiikillinen uransa alkoi koulusta, jossa hän soitti covereita.

”Koulun jälkeen työskentelin Tuvan valtion Filharmoniassa, jossa tapasin mielenkiintoisia muusikoita ja laulajia, kuten Aldyn-ool Sevekin, Aleksandrin, Bapan ja Gennady Tumat’n. He opettivat minulle, kuinka laulaa kargyraata ja khoomeita, jotka ovat tuvalaisia kurkkulaulutyylejä.”

Rockin lisäksi Kuvezin inspiroituu myös klassisesta ja taidemusiikista.

”Pidän kokeilevista, omaperäisistä ja tuoreista ideoista. Olen huomannut, että blues, hard rock ja tuvalainen kansanmusiikki ovat hyvin samanlaisia ja jotkut äänet rockissa ovat kuin kurkkulaulua.”

Yat-Kha esiintyy Etnosoi!-maailmanmusiikkifestivaaleilla 9.11.

Anna Kankaanpää

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu