Kirjoittanut Hannele Huhtala

Micramamat muovista menoa vastaan

Lukuaika: 3 minuuttia

Micramamat muovista menoa vastaan

Kuopiolainen The Micragirls -trio esiintyy julkisuudessa pelkillä etunimillä.

”Kuopiossa pitää järjestää itse, jos haluaa että jotain tapahtuu”, garage-indierock-yhtyeen The Micragirlsin rumpali Kristiina toteaa. Micragirlsia ei voi tekemättömyydestä syyttää. He ovat järjestäneet kuopiolaisissa baareissa Saturnus-bändiklubeja ja Kristiina on toinen omistaja Daiga Daiga Duu -kaupassa. Siellä myydään uniikkivaatteita, levyjä ja sarjakuvia. Kaupan minigalleriassa on muun muassa sarjakuvataiteilijoiden näyttelyjä.

”Etelä-Suomessa on helpompaa, kun kaikki on niin lähellä”, urkuri Katariina sanoo.

Micragirls on tottunut matkustamaan pitkiäkin matkoja keikoille, ja he kadehtivat helsinkiläisiä, jotka pääsevät kulkemaan kitara kainalossa ratikalla treenikämpältä keikkapaikalle. ”Pikkukaupungissa on omat hyvätkin puolensa, on mukavaa että keskustaan pääsee kävelemällä. Ehkä se on vähän niinkin, että kun ei ole muuta tekemistä, ehtii treenata”, kitaristi Mari sanoo.

Paikallisia kulttuurihenkilöitä miettiessään tytöt muistavat mäkihyppääjä Matti Hautamäen, kalakukkoyrittäjä Hanna Partasen ja viihdyttäjä Spede Pasasen. Paikallisista tekijöistä ei nouse Micragirlsin kulttuuri-ikonia.

”Jos tänne jotain haluaisin, niin se olisi hyvä keikkapaikka vaihtoehtomusiikille”, Kristiina sanoo. Samasta aiheesta jatkaa Mari: ”Ja iltojen pitäisi olla sellaisia, että sen jälkeen kun bändi on soittanut, ei palattaisikaan siihen tavalliseen menoon, vaan ilta jatkuisi oikeassa tunnelmassa.” Ihanteellisina Micragirls pitää esimerkiksi Tampereen alakulttuurien uudehkoa illanviettopaikkaa Vastavirtaa. Siellä lavalle pääsevät pienet underground-bänditkin, ja illat pysyvät kulloisenkin tyylin mukaisessa musiikissa.

Kuopio on Micragirlsin keskipiste. Mari on kotoisin Savonlinnasta, sisarukset Katariina ja Kristiina Kuopiosta. He ovat asuneet muualla, mutta palanneet Kuopioon. Micratytöt eivät julkisuudessa käytä sukunimiään, siinä menee yksityisyyden raja. Mutta eivät tytöt yksityisyydensuojaansa kynsin hampain joudu suojelemaan.

”Me ollaan niin tavallisennäköisiä, että ei me mitään julkkiksia olla täällä Kuopiossa”, tytöt nauravat. Mari paljastaa, että vain tätä varten hän vaihtoi toppahousut hameeseen.

Yhteistyö muiden kuopiolaisten bändien kanssa on tiivistä. Syntetisaattorirytmiryhmä Aavikko julkaisi tyttötrion ensimmäisen levyn, ”Ja Aavikon pojat ovat olleet henkisenä tukena”, Mari kuvailee.

”Me ollaan No Smoking Team! Kukaan meistä ei polta tupakkaa ja siitä olemme ylpeitä”, Micragirls nauraa. He eivät usko julistamiseen, mutta he sanovat, että esimerkiksi Animalia-rockissa, jossa he tänä vuonna olivat yleisönä, he mielellään esiintyisivät. Micragirls pyrkii näyttämään omilla tekemisillään mallia. Tärkeimpänä he eivät pidä rahantekoa, vaan heitä viehättävät alakulttuuritapahtumat. Hyviä muistoja Micragirlsillä on erityisesti Helsingissä järjestettävältä Potlatch-festivaalilta.

Tällä hetkellä yhtyeellä on kappaleita nauhalla, mutta suunnitelmissa ei ole pitkäsoittoa, vaan joko kaksi seiskatuumaista tai yksi kymppituumainen. ”Me yritämme saada sitä läpi jossakin pienessä levy-yhtiössä tai sitten julkaisemme itse niin kuin edelliset levytykset”, Kristiina kertoo. ”Me olemme realisteja, emme usko breikkaamiseen. Tämä on hauska harrastus. Haaveissa ei ole edes, että meidän musa soisi päiväradioissa. Meitä on pyydetty vaikka mihin, mutta emme me lähde esimerkiksi mainoksiin mukaan.”

Uudet biisit ovat tekijöidensä mukaan huippuja ja monipuolisempia kuin aiemmat.

Myös savolaisella blues-rock-yhtyeellä Cosmo Jones Beat Machinella on näppinsä pelissä Micragirls-tuotannossa. ”Pekka Pirttikangas nauhoitti meitä ja opetti samalla paljon. Prosessi on ollut pitkä, koska aikatauluja on ollut vaikea sovittaa yhteen. Katariinalla ja Marilla on lapsi, minulla oma yritys ja treenikämpälle on matkaa”, Kristiina toteaa. ”Meidän pitäisi ehkä vaihtaa nimeksi The Micramamas.”

Micragirls ei ole kohdannut tytöttelyä. He uskovat säästyneensä siltä osittain siksi, että he valitsevat itse soittopaikat.

”Thee Ultra Bimboos on hyvä esimerkki siinä, että naiset voi tehdä itse musiikkia”, Kristiina sanoo.

”Tyttö saa soittaa pianoa ja laulaa ja tehdä kappaleita, mutta että tyttöbändi, miten ne yhdessä voi soittaa ja tehdä biisejä? Se tuntuu yleensä herättävän ihmetystä. Kyllähän me tytöt olemme vähän altavastaajien asemassa ja silloin on tärkeää pitää yhtä”, Mari jatkaa.

”Olihan Saturnus-klubin järjestämisessä mukana yksi poikakin, että ei pelkästään tyttöjä”, Katariina huomauttaa.

Kiinnostavaksi uudeksi bändiksi he sanovat Miss Monster Clubin, jonka kanssa Micragirls kiertää seuraavilla keikoilla.

Miehistä ylivaltaa Micragirlsin Katariina on uhannut pöytäjääkiekon parissa. Eräilläkin syntymäpäivillä, jossa Micragirls soitti, vastukseksi osui garage-rock-pop-ohjelma Kitaramaa Yle-X:ssä isännöivä Miettinen.

”Kun olin voittanut Miettisen, hän sanoi, että ei taideta Kitaramassa paljoa Micragirlsiä soittaa. Seuraavan matsin Miettinen voitti, ja kyllä se sitten heti seuraavassa ohjelmassa soitti meitä”, Katariina muistelee.

mainos

”Minusta se on huono kehityssuunta, että pieniä keikkapaikkoja ei ole ja festarit ovat kasvaneet suuriksi ja kaikilla Suomen festareilla on samat bändit. Muovista menoa”, Kristiina toteaa. Rock-idoleikseen Micragirls listaa muun muassa Ramonesin, 22-Pistepirkon ja The 5678’s -trion. Idols- ja popstar-tyypit jättävät tytöt kylmiksi.

Micragirlsin muistojen keikoissa vilisee Euroopan pieniä kuumia klubeja. Paras muisto on Tukholmasta, kun yhtyeen oman keikan jälkeen heitä kysyttiin soittamaan saman tien elokuvateatteriin, jossa oli menossa b-elokuvafestari.

”Meillä oli huippumeno, kun oli jo yksi keikka alla. Meillähän on paljon covereita, yleisö tunnisti niitä, vaikka olemme tarkoituksella valinneet vähän tuntemattomampia 1950–60-luvun garage- ja rock’n’roll-biisejä covereiksi”, Mari muistelee.

The Micragirls 3.3. Femmagaalassa Helsingin Nosturissa & 31.3. Seinäjoen Bar 15:ssä.

Hannele Huhtala