Metsäkansa & kansanmuisti

Pihlajanmarjat on hyvä kerätä vasta ensimmäisten pakkasten jälkeen, hätähousujen kannattaa käyttää marjoja pakastimessa. Pakkanen puree marjoista pois pahimman kirpeyden.

Suomalaiset ovat metsäkansaa. Eurooppalaisten näkökulmasta asumme edelleen keskellä pöselikköä ja elämme puusta. Meillä on kaksijakoinen suhde metsäläisyyteemme. Toisaalta rakastamme metsiämme, toisaalta parjaamme juntteja ja juoksemme päätä pahkaa urbaanikulttuurin perässä.

Olemme aikoinaan osanneet hyödyntää metsän puita pajukkoa ja risukkoa myöten. Harva osaa kuitenkaan enää tehdä pärekoria, punoa pajua, veistää haapiota, katajaista kauhaa tai edes pajupilliä. Mitä meille on tapahtumassa? Pahimmassa kauhuskenaariossa eivät ketterätkään lapsoset enää kotihaasta koivusta oksaa taita ja niistä nopsilla käsillänsä saunahan vihtoja laita.

Mökkiläiset kyllä tietävät, että koivuhaloista jää paras hiillos, kalan savustamiseen käytetään leppälastuja ja katajanoksia, vedessä seisovat laiturinpaalut kannattaa tehdä tervalepästä ja että parhaat saunanlaudepuut ovat haapaa.

Harvempi tietää, että palkokasvien lailla leppä pystyy juurinystyröidensä avulla sitomaan ilmasta typpeä ja parantamaan maata tai että haapa on metsänelävien, kuten jäniksien, hirvien sekä satojen hyönteisten ja lintujen, esimerkiksi valkoselkätikkojen, lempipuu.

Kuinka moni yhdistää mäntyyn pulavuosien pelastajan pettuleivän, suomalaisten entisaikojen keskeisen tulonlähteen tervanpolton tai viime vuosisadalle asti ainoan pitkien talvi-iltojen valonlähteen, päreen?

Kirjassaan Puiden juurilla: Puut ja pensaat luonnossa ja kansanperinteessä virolainen metsäbiologi ja filologi Hendrik Relve kertoo Suomen ja Viron luonnonvaraisiin puihin liittyvistä uskomuksista, perinteistä, puiden hyötykäytöstä ja kasvutekijöistä.

”Pyhät on pihlajat pihalla, pyhät oksat pihlajissa, pyhät lehvät oksasissa, marjaset sitäi pyhemmät.”

Kalevala 23. runo

Pihlajalla tiedettiin ennen vanhaan olevan maagisia voimia. Paimensauvan ja veräjäpuiden tuli olla pihlajaa, niin sudet pysyivät poissa ja karjaonni kukoisti. Pihlajanmarjojen päässä on viisikulmio, jonka monet kansat tuntevat noidanmerkkinä. Pihlajien tulena liekehtivä väriloisto lienee myös syynä pihlajien pyhänä pitämiseen.

Pihlaja on kovaa, sitkeää ja taipuisaa puuta. Siitä on tehty vasaranvarsia, aisoja hevospeleihin ja heinäharavan piikkejä. Pihlajan marjat ovat ravintosisällöltään kuin omenoita pienoiskoossa. Viime vuosi oli huono marjavuosi, ja koit pilasivat omenasadon.

Pihlajanmarjat on hyvä kerätä vasta ensimmäisten pakkasten jälkeen, hätähousujen kannattaa käyttää marjoja pakastimessa. Pakkanen puree marjoista pois pahimman kirpeyden. Toisissa puissa marjat ovat makoisampia, joten kannattaa maistella, mistä puusta marjansa kerää.

Kun löytää puun, jonka oksat roikkuvat tarpeeksi alhaalla tai jonka hennon rungon pystyy helposti taivuttamaan ja joka ei ole joutunut pihlajanmarjakoin hyökkäyksen uhriksi, sitä ei kyllä malta jättää rastaille ja tilhille, olivat marjat sitten kirpeitä tai makoisia.

Marjoja voi kuivata, pakastaa ja keittää hilloksi, nektariksi tai omenoiden kanssa soseeksi eikä niiden c-vitamiinipitoisuus suuressa määrin tuhoudu. Pihlajanmarjajauhetta voi lisätä leipiin tai puuroon, ja konjakilla maustettu hillo sopii hyvin liharuokien lisukkeeksi.

Pihlajanmarjahilloke

300 g sokeria

1 l vettä

1 l pihlajanmarjoja

Lisää kiehuvaan sokeriliemeen pestyt ja puhdistetut marjat. Keitä 5–10 minuuttia ja purkita saman tien. Käännä purkit alassuin. Kuuma hillo steriloi kannen ja tölkin suulle jääneen ilman.

Sitten vasta kaikki tytöt pääsevät naimisiin, kun kaikki katajanmarjat ovat mustia.

Vanha kansa piti haapaa kirottuna, hermostuneena sieluna, jonka kohtalona on pelosta värisevänä havisuttaa lehtiään. Rauhoitettu kataja sen sijaan edustaa hyviä voimia, onhan sen marjojen päässä ristikuvio.

Katajan tiedetään sisältävän antiseptisiä aineita, jotka tappavat taudinaiheuttajia. Keskiajan Euroopassa taisteltiin ruttoa vastaan savustamalla tupa katajanoksilla. Suomessakin pirttejä savustettiin katajalla hyvän hajun takia ja sairauksien tai pahojen voimien karkottamiseksi.

Kuivilla kivikoilla tai hiekkakankailla pari senttiä vuodessa kasvava kataja on tiivistä ja sitkeää puuta. Hyväntuoksuiset ja kestävät katajaiset lusikat, kulhot, tuopit ja purkit olivat entisajan emännälle pöytähopeiden veroisia.

Katajanmarjoilla on maustettu viinaa sekä liha- ja kalaruokia. C-vitamiinipitoiset, ruuansulatusta parantavat, kypsät mustat marjat kannattaa kerätä myöhään syksyllä ja kuivattaa huoneenlämmössä. Pari marjaa päivässä pitää mielen virkeänä ja hengityksen hyvänhajuisena.

Syksyn parasta satoa ovat myös tyrnimarjat, ruusunkiulukat ja pähkinät. Tyrniä löytävät vain Pohjanlahden rannikolla ja Ahvenanmaalla asuvat, pähkinäpensaat viihtyvät eteläisessä Suomessa, mutta luonnonvaraisia ruusuja kasvaa siellä täällä.

Hendrik Relve: Puiden juurilla. Puut & pensaat luonnossa & kansanperinteessä. Atena.

Päivi Ala-Harja

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu