Meteliä Motor Citystä

Viisi punaista tähteä: Yhdysvaltojen nuoriso oli politisoitunut, vaikka hippiliike nielikin poliittiset sanansa LSD:n seassa palaten onnelliseen tietämättömyyden tilaan.

1960-LUVUN LOPPU oli Yhdysvalloille suuren murroksen aikaa. Jenkkiarmeija veteli viimeisiään Vietnamissa, mielenosoitukset ja Molotovin cocktailin mehustamat mellakat velloivat uutta mannerta lännestä kohti itää. Yhdysvaltojen nuoriso oli politisoitunut, vaikka hippiliike nielikin poliittiset sanansa LSD:n seassa palaten onnelliseen tietämättömyyden tilaan.

JOTAIN JÄI KYTEMÄÄN. Juuri ennen vuosikymmenen taitetta Detroit synnytti musiikkihistorian kaksi suurta räimerockyhtyettä, The Stoogesin ja MC5:n.

MC5:n jäsenet Wayne Kramer, Fred Smith, Michael Davis, Dennis Thompson ja Rob Tyner olivat asettuneet kommuuniin Michiganin yliopiston tuntumaan. Sekalaisista poliittisista aktivisteista muodostunut kommuuni agitoi yliopisto-opiskelijoita ja MC5 huusi keikoilla sloganiaan ”Kick Out The Jams, Motherfuckers!”

Yleensä ensimmäinen kappale toi paikalle poliisin, joka vaiensi epäkorrektin möykän pampuilla ja kyynelkaasulla.

MOTOR CITYN VUODEN 1969 vallankumous sai tinkimättömän ilmaisunsa, kun MC5:n livenä äänitetty Kick Out The Jams potki perseelle niin auktoriteetteja kuin kommuunin puristisia puolueaktiivejakin.

Aggressiivinen ja kompromissittoman psykedeelinen levy esittelee elävän ja vaarallisen MC5:n. Avausraita ”Ramblin’ Rose” on liveintro varsinaiselle pommille, levyn nimikappaleelle ”Kick Out The Jams”.

Revittely muuttuu b-puolella juurevaksi bluesrokiksi (”Motor City Burning”), seksin kyllästämäksi intensiteetiksi (”I Want You Right Now”) sekä kaleidoskoopin kautta tihrustetuksi progemaisemaksi (”Starship”).

Levy on yhtä monimuotoinen kuin yhteiskunta, joka sen on tuottanut.

MC5: Kick Out the Jams. Elektra 1969.

Jukka Kangas

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu