Meksikon pitkät vallankumoukset

Kaikki Meksikon pitkät vallankumoukset ovat olleet hitaita ja väkivaltaisia prosesseja.

Meksiko juhlii vuonna 1810 alkaneen itsenäistymisprosessin 200-vuotisjuhlaa ja vuonna 1910 alkaneen vallankumouksen 100-vuotisjuhlaa. Samalla on käynnissä maan uusi monipolvinen vallankumouksellinen vaihe. Kaikki Meksikon pitkät vallankumoukset ovat olleet hitaita ja väkivaltaisia prosesseja.

Meksikon vuoden 1910 vallankumous (1910–1929, 1940) oli 1900-luvun ensimmäinen suuri vallankumous. Porfirio Díazin autoritaarinen hallinto loi harvainvaltaisen vaikkakin vakaan maan. Valta oli tanakasti suurmaanomistajaoligarkian, ”tieteellistä johtamista” harjoittaneen hallinnon ja ulkomaisten sijoittajien käsissä.

Vallankumous oli myös sosiaalinen ja etninen kumous mestitsimeksikolaisuudelle. Pientä joskin laajenevaa keskiluokkaa lukuun ottamatta maan etenkin mestitseistä ja alkuperäisväestöstä koostuva enemmistö ei kokenut parannusta elinoloissaan, päinvastoin. Vallankumous kohdistui silloista intensiivistä eurokeskeistä talousliberaalia ja imperialistista globalisaation vaihetta vastaan.

Vuosina 1929–2000 vallassa oli Institutionaalinen vallankumouspuolue (PRI). Aina vuoteen 1976 saakka maan talous, jota kehitettiin kansallisen talouden ensisijaisuutta korostaen, kasvoi ripeästi parantaen myös enemmistöjen asemaa.

PRI-hallinto kuitenkin muuttui yhä epädemokraattisemmaksi ja autoritaarisemmaksi. Kamppailut sitä vastaan vahvistuivat 1950-luvulta lähtien. Yhdeksi kulminaatiopisteeksi muodostui opiskelijaliikkeen väkivaltainen tukahduttaminen vuonna 1968.

Meksikon toista pitkää vallankumousta on vielä vaikeampi sijoittaa ajallisesti. Yhtenä alkupisteenä voi nähdä vuoden 1968 tapahtumat, joiden myötä PRI menetti hegemoniansa ja hallintonsa oikeutuksen. PRI:n viralliseen kaatumiseen meni vielä yli 30 vuotta.

Toinen mahdollinen ajankohta on vuosi 1988, jolloin PRI-hallinnon haastanut ex-priista Cuauhtémoc Cárdenas voitti presidentinvaalit, mutta valtaan nousi massiivisen vaalivilpin avulla PRI:n Carlos Salinas de Gortari. Seuraavana vuonna vaalit voittanut Cárdenas oli Demokraattisen vallankumouspuolueen (PRD) keskeisin perustajajäsen. PRD on nykyään yksi Meksikon kolmesta suurimmasta puolueesta.

Vallankumousjohtaja Emiliano Zapata, joka murhattiin vuonna 1919, manaa seinälläni olevassa julisteessa, että ”Yo no soy rata priista” – Minä en ole mikään PRI-rotta.

Osaltaan myös tältä pohjalta nousi uuszapatistinen liike Kansallisen vapautuksen zapatalainen armeija (EZLN), joka ryhtyi sotaan laitonta ja uusliberalistista de Gortarin PRI-hallintoa vastaan.

Uuszapatisteilla oli taustansa jo vuoden 1968 vastarintaliikkeissä, ja vuoden 1994 alussa sodan julistaneet uuszapatistit kamppailivat myös uusliberalistista vapaakauppasopimusta Naftaa vastaan sekä alkuperäisväestön ja demokratian puolesta. Vuosi 1994 on siis vallankumouksen kolmas mahdollinen alkuaika.

Tämän pitkän vallankumouksen yksi demokraattinen vaihe oli PRI:n vallan kaatuminen vuoden 2000 presidentinvaaleissa. PRI oli kuitenkin vahvasti sidoksissa maan hallintorakenteeseen, ja se oli tehnyt monien kritisoiman sopimuksen Kansallisen toimintapuolueen (PAN) kanssa.

Oaxacan tapahtumat tulee osaltaan nähdä myös tämän PRI:n ja PANin sopimussuhteen valossa.

Valtaklikin ulkosyrjältä nousseen PAN-puolueen Vicente Foxin valinta presidentiksi oli myönteinen asia, vaikka monet vasemmistolaisesti orientoituneet eivät asiaa näin nähneet. Valtapoliittisesti heikon Foxin kaudella käynnistyi kuitenkin, osin ulkoisista vaikutuksista, vallankumouksen taantumuksellinen vaihe.

Vaiheen epädemokraattisuus korostui muun muassa Oaxacan vuoden 2006 tapahtumien yhteydessä, joiden taustalta löytyy osaltaan Oaxacan opettajaliikkeen toiminta 1980-luvulla.

Miehitystilaan joutuneen osavaltion tilanne räjähti käsiin, ja valtajulkisuuden pimennossa väkivallasta on tullut arkipäivää. On syytä muistaa, että väkivalta kohdistuu myös Demokraattisen vallankumouspuolueen PRD:n aktivisteihin ja johtoon.

Vuonna 2006 presidentinvaalit voitti Kaikkien hyväksi -koalition suosittu ehdokas Andrés Manuel López Obrador. Häntä pidetään Meksikon laillisena presidenttinä.

Vaalipetoksella valtaan noussut maan johtaja Felipe Calderón on käynnistänyt sodan ”pahaa” vastaan, nyt ”huumeiden-” ja ”terrorismin-” vastaisen sodan nimissä ja aikaisempaa selkeämmin oppositiota vastaan.

Myös Oaxacan kansojen kansankokous (APPO) kohdisti kamppailunsa Calderónin laittomasti valtaan noussutta klikkiä vastaan, vaikka sen ensisijainen kohde oli paikallinen PRI-kuvernööri Ulises Ruíz Ortiz.

Olen arvioinut, että Calderónin hallinto ei tule pysymään vallassa virallisen mandaattinsa loppuun saakka vuoteen 2012. Olen edelleen sitä mieltä, ja koska maailmanloppu tulee Maya-kalenterin mukaan talvipäivän seisauksena 21. joulukuuta 2012, onko muutaman viikon erolla niin suurta väliä.

Petri Minkkisen kirja Meksikon 1900-luku – Vallankumouksellisen maan politiikka, talous ja ulkopolitiikka on julkaistu vuonna 2009. 

Lue myös Anna-Reetta Korhosen artikkeli Oaxacan aakkoset.

Petri Minkkinen

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu