splash_image.jpg

Me pidämme Raptorista

Suomen ensimmäinen räppibändi rokotti tehokkaasti lähiönuoret rasismia vastaan. Raptori piikitteli Sulo Aittoniemeä & armeijaa, aina silloin kun ei laulanut tisseistä.

Syystalven yö on hyytävän kylmä, mutta moponuoret sinnittelevät Porvoon Mannerheiminkadun tihkusateessa. Vastapäiseen Bar Sohoon virtaava väki on ollut mopoiässä vuonna 1990. Silloin ilmestyi Moe!, hyvinkääläisen Raptorin ensimmäinen levy.

Sohon tanssilattia pakkautuu täyteen nousuhumalaisia porvoolaisia, jotka ovat maksaneet 18 euroa kuullakseen kahdenkymmenen vuoden takaisia hittejä. Väkijoukossa törmätään vanhoihin koulukavereihin ja näiden puolisoihin. Ilma on draamasta tiheä.

Hajotessaan Raptori lupasi tehdä comebackin aina kymmenen vuoden välein. Paluuta tehdään siis jo toista kertaa.

”Eiks Voima oo yhteiskunnallinen lehti”, JuFo III kysyy takahuoneessa. ”Oottekste siis lesboja?”

Keväällä 1990 täytin yhdeksän ja Suomessa kohistiin ensimmäisistä somalipakolaisista.

Ei heitä paljon ollut, kourallinen vain: monilapsisia hiljaisia perheitä, jotka saapuivat sodan keskeltä kaupungin vuokra-asuntoihin pääkaupunkiseudun laitamille. Meille Vantaan Länsimäkeen heitä sijoitettiin erityisen paljon, sillä metsän keskelle rakennettuihin elementtitaloihin mahtui.

Sinä vuonna JuFo III, Izmo ja Kaivo huusivat kaikkien Länsimäen lasten supermarketwalkmaneissa:

”Me pidämme Sulo Aittoniemestä! Me pidämme Sulo Aittoniemestä! Me pidämme Sulo Aittoniemestä! Ja valehtelemme paljon!”

SMP:n kansanedustaja Aittoniemi oli somalipakolaisten näkyvin julkinen vastustaja. Huuliharppua soittava lupsakka poliisi olisi palauttanut kaikki somalialaiset samantien kotimaahansa. Kun Aittoniemi ilmestyi televisioon, minä ja isoveli hörähtelimme sohvalla ja lainasimme JuFoa: ”Sulo ei pidä saappaista koska ne ovat mustia.”

Tiesin, että monen luokkatoverini vanhemmat ihailivat Aittoniemeä. Lasten rintama kuitenkin piti.

Takahuone on levoton, ja ylikierroksilla käyvien nelikymppisten comeback-räppäreiden haastatteleminen tuntuu kissojen paimentamiselta.

Politiikasta on vaikea kysyä yhtyeeltä, joka on aina kieltäytynyt puhumasta haastatteluissa asiaa. Raptori on epä-älyllinen yhtye, JuFo III korostaa, kertoo vegaanivitsin ja tenttaa, olenko feministi.

Puhutaan siis muusta. Vuosina 1990–1991 Raptorin jäsenet olivat parikymppisiä, keikkuivat kaikkien mahdollisten listojen kärjessä ja kiersivät Suomea. Millainen tämä maa oli?

”Melkein kaikkialla tehtiin yleisöennätys. Edellinen oli aina Irwinin Rentun ruusu -kiertueella”, Kaivo muistelee. ”Toisaalta me esiinnyttiin myös tosi monessa paikassa, joissa ei ennen ollut esiintynyt bändejä, eikä varmaan ole meidän jälkeen esiintynyt. Kolme jätkää ja DAT-nauha mahtui pizzerian nurkkaan.”

”Jengi veti quattro stagionea, kun me huudettiin, että Esko Aho, ime mun sitä”, Izmo täydentää.

Raptorin kahden vuoden menestystarina osui nousukauden viimeisiin hetkiin. Yhtye soitti viimeisen keikkansa uutenavuotena 1992. Seuraavan vuoden aikana levymyynti putosi Suomessa 40 prosenttia.

”Me kierrettiin Suomea ja ihmeteltiin, että mistä helvetistä jengillä riittää rahaa”, Kaivo toteaa. ”Sitten aika pian selvisi, että eihän sitä rahaa ollutkaan, mutta siinä vaiheessa me oltiin jo lopetettu.”

Parhaimmillaan Raptori soitti 36 keikkaa kuukauden aikana. Päätös lopettaa tuntui Kaivon mukaan luonnolliselta, kun sama keikkapaikka tuli vastaan seitsemättä kertaa.

”Se on aika sumua, ei siksi että oltaisiin oltu niin sekaisin vaan siksi, että tahti oli niin kova. Muistan yksittäisiä välähdyksiä: Joensuusta ostin lenkkarit, ja hotellin aulassa oli papukaija, jolle roudarit opetti Esko A:n vihellyksen.”

Kahdessakymmenessä vuodessa ihminen muuttuu enemmän kuin maa tai papukaija. Raptorin jäsenet ovat ajautuneet aikuisten hommiin markkinointijohtajiksi, perheenisiksi ja aviomiehiksi.

Tekoälyjä kehittävässä ZenRoboticsissa työskentelevä JuFo III muistuttaa hämmästyttävän paljon parikymppistä itseään, laihaa ja levotonta moottoriturpaa. Kaivo on mukava ja aikuinen: hän esittäytyy Tero Kaikkoseksi ja lisää Raptori-nimensä kuin alaviitteeksi.

Izmoa ei tunnistaisi. Hän saapuu Sohoon valmentamasta jääkiekkojunnuja eikä halua kertoa ammattiaan.

”Se ammutaan ekana kun vallankumous tulee”, JuFo huutaa. ”Se tekee mainoksia!”

Keikan alku lähestyy. Raptorin jäsenet vilkuilevat puhelimistaan Facebookia. Sohon keikasta kertovalla statuksella on vasta 60 tykkääjää. Se ei kerro hyvää. Ehkä liput ovat liian kalliit?

JuFo III tosin puuhaa netissä aivan muuta. Hän tutkii, kuinka yhteiskunnallinen Raptori oli kahdella levyllään. Moe! ja Tulevat tänne sotkemaan meidän ajopuuteorian sisältävät 22 kappaletta, joista kunkin poliittisuutta JuFo punnitsee.

Osa on selviä tapauksia, kuten Armeija, jota huutamalla lakeuksien pizzerioissa on tehty monta pientä isänmurhaa. Osa on vaikeampia.

”Lasketaanko Tyyris Tyllerö”, JuFo kysyy. Lasketaan, päätän. Graffitiaiheinen biisi kommentoi Helsingin ensimmäistä töhryjenvastaisten ylilyöntien aaltoa, ja sen videossa dokumentoidaan sittemmin umpeen maalattu Kulosaaren meluaita komeimmassa loistossaan.

”Kolmetoista biisiä kahdestakymmenestäkahdesta on selvästi kantaaottavia”, JuFo summaa. Hän, biisintekijä, vaikuttaa itsekin yllättyneeltä.

”Se ei ole yks tai kaks tai kolme biisiä, se on suurin osa.”

Kansanedustaja Aittoniemen rasistisuudesta pilaa tehnyt Tuhansien sulojen maa rokotti meidät, Itä-Vantaan elementtilähiön räkänokat, lamavuosien arkista rasismia vastaan paljon tehokkaammin kuin myöhemmin tuputettavat suvaitsevaisuuskampanjat.

Lama saatteli meidät yläasteelle ja limudiskoihin, joihin myös somalinuoret saapuivat. Raptori oli tuolloin jo historiaa, mutta yhtyeen tuotanto soi yhä juhlissamme.

Kun naapurikoulun uskonnonopettaja kielsi tiskijukkaa soittamasta räävitöntä Oi beibiä, me lauloimme sen. Kaikki osasivat sanat, tietenkin, ja syystalvella 2010 Porvoon Bar Sohossa ne muistetaan yhä:

Kun sut nään, housuissa sykkii

Oi beibi, tsiigaa tätä tykkii

Loppujen lopuksi Raptoria ei muisteta Aittoniemestä ja Armeijasta vaan pikkutuhmista nokkeluuksistaan: Oi beibistä, Debi Gibsonista, navanalusvitseistä, joita me neljäsluokkalaiset vähän hapuillen selitimme toisillemme.

Jufon yhteiskunnallisten laulujen listalle on päätynyt myös Esko A. Se ei kerro pääministeri Ahosta – hänellekin on kirjoitettu oma kappaleensa – vaan kristillisten kansanedustaja Esko Almgrenistä. Sen C-osa kuuluu näin:

Miksei teeveessä näytetä tissejä

Ainakaan tarpeeksi

”Se oli oikeasti tärkeää”, puolustaa Izmo. ”Almgren oli meidän aikamme Päivi Räsänen.”

Raptorin vuoden 2010 comeback-kiertue jatkuu joulukuuhun asti. Paluun yhteydessä julkaistiin kokoelmalevy Sekoelma.

Haastattelu kokonaisuudessaan Fifissä.

Hanna Nikkanen

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu