Kirjoittanut Jari Tamminen

Me olemme Pimeä puoli

Lukuaika: < 1 minuutti

Me olemme Pimeä puoli

Arvostelussa Jeffrey Brownin kirjat Darth Vader ja poika & Darth Vader ja pikku prinsessa.

Darth Vader ja poika sekä Darth Vader ja pikku prinsessa -kirjat leikittelevät Darth Vaderin ja Luken sekä Leian isä-lapsi-suhteella. Ote on humoristinen, vaikka aihe on oikeastaan hirvittävä: umpipaha murhaajapsykoisä ja pikkulapset ovat huono yhdistelmä millä tahansa mittarilla.

Yksiruutuisista sarjakuvapiirroksista koostuvat kirjat ovat täynnä viittauksia Tähtien Sota -elokuviin, ja nämä viittaukset siirretään isä–lapsi-suhteeseen. Tunnelma vaihtelee keveästä karmeaan: Luke esimerkiksi kyselee isältä tämän töistä, kun Vader on juuri kuristanut hengiltä kapinaliiton sotilaan.

4-vuotias poikani on kirjoista innoissaan. Luke on niissä samanikäinen kuin hän, ja Vader on dramaattisin hahmo evör. Minulle kirjat ovat tarjonneet hauskojen viittausten lisäksi vähän synkempiä mietteitä: jotkut Vaderin sitaatit ovat tuttuja omasta arjesta.

Elokuvien suuri pahuus siirtyy odottamatta hyvin lähelle omaa elämää. Brownin kirjat muistuttavat siitä, että tarinoiden myyttinen pimeys löytyy meidän kaikkien sisältä.

Jeffrey Brown: Darth Vader ja poika & Darth Vader ja pikku prinsessa. Ateena 2012 & 2013. 64 & 64 sivua. Viisi tähteä.

Jari Tamminen