splash_image.jpg

Matkalla divariin

Maalivahti Noora Räty ei vielä viisi vuotta sitten kehdannut sanoa pelaavansa jääkiekkoa. Nyt hän siirtyy Minnesotasta Mestikseen.

Jääkiekkomaalivahti Noora Räty, 24, vastaa Skype-puheluun kotonaan Minnesotassa. On perjantaiaamu, ja Räty valmistautuu viikon viimeiseen työpäiväänsä yksityisen maalivahtikoulun valmentajana.

Räty ei ole Amerikassa pelkästään työskennelläkseen valmentajana, vaan treenatakseen parhaissa mahdollisissa olosuhteissa tulevaan kauteen miesten toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Elokuussa Räty aloittaa työt Mestis-joukkue Kiekko-Vantaan maalivahtina.

Räty on voittanut mestaruuksia sekä Suomessa että Amerikassa. Olympiakisoista ja maailmanmestaruuskisoista tuliaisina on ollut pronssia. Nyt hän on täysin uudenlaisen pelin edessä, sillä torjuttavana on kiekkojen sijaan ennakkoluuloja.

Räty sanoo, ettei hän ole Amerikassa törmännyt koskaan naisten jääkiekon halveksimiseen, mutta suomalaisessa jääkiekkomaailmassa naisten ja miesten välinen epätasa-arvo korostuu paikoin räikeästi.

”Vielä viisi vuotta sitten en aina edes kehdannut sanoa, että pelaan jääkiekkoa, vaikka olin Suomen mestari. Kun joskus puhuin asiasta, tuli kommentteja, että miksi sä sitä pelaat, eihän naiset voi ikinä päästä siinä mihinkään. Joku kysyi, että ai, pelaako naisetkin jääkiekkoa.”

Räty on edennyt urallaan paitsi lahjakkuuden ja kovan työnteon myös asenteensa ansiosta.

”Vihaan häviämistä. Vihaan sitä niin paljon, että ainoa vaihtoehto, joka jää jäljelle, on voittaa peli. Onhan se hyvä fiilis kun voittaa, mutta hävitessä tunteet ovat aivan käsittämättömän huonot.”

Mahdollisuus yliopistosarjassa pelaamiseen avautui, kun Suomen maajoukkue kiersi Pohjois-Amerikassa pelaamassa. Yliopistovalmentajat kiinnittivät huomiota Rätyyn, ja lopulta kolme eri yliopistoa tarjosi maalivahdille täysstipendiä.

”Olin lukiolainen, kun sähköpostiin alkoi ilmestyä Amerikasta kirjeitä, että olisi stipendiä tarjolla, haluatko tulla pelaamaan.”

Kangertelevaa englantia puhunut lukiolainen uskalsi tarttua tilaisuuteen.

Viimeisellä yliopistokaudellaan 2012–2013 Räty laittoi sarjan ennätykset uusiksi. Hänen joukkueensa Minnesota Golden Gophers voitti putkeen 49 ottelua eikä hävinnyt yli vuoteen kertaakaan. Yliopistomestaruuden lisäksi suomalainen nappasi useita henkilökohtaisia palkintoja, kuten valinnan sarjan tähdistökentälliseen ja paikan finaalisarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi. Voittoputken aikaan Räty pelasi 17 nollapeliä, mikä oli myös yliopistosarjan uusi ennätys.

Yliopistovuosista jäi taskuun muutakin kuin jääkiekkomestaruuksia. Nyt Rädyllä on ylipistotutkinto journalismista ja joukkoviestinnästä.

Harvalla 24-vuotiaalla on yliopistotutkinto ja olympiamitaleja. Rädyllä on.

”Kyllä mä ymmärrän olevani etuoikeutettu. Olen saanut hyvän koulutuksen ja pystynyt vielä yhdistämään lätkän siihen saumattomasti. Kaikille nuorille suomalaisille pelaajille sanon, että jos teille tarjotaan mahdollisuutta lähteä tänne, niin lähtekää.”

Räty ei ole ensimmäinen nainen, joka pelaa jääkiekkoa miesten sarjassa. Kanadalainen maalivahti Manon Rhéaume toimi uranuurtajana ja pelasi 1990-luvulla NHL:n harjoitusotteluissa sekä pienemmissä Pohjois-Amerikan miesten ammattilaisliigoissa. Rhéaumesta nuori Noora Räty ei nähnyt juttuja lehdissä tai televisiossa.

”Ei mun lapsuudessa ikinä puhuttu naisten lätkästä mitään.”

Naisten jääkiekko on Suomessa ja Yhdysvalloissa täysin eri asemassa. Räty kertoo, että hänen yliopistojoukkueensa Gophersin vuosibudjetti on 2,5 miljoonaa dollaria, kun suurin suomalaisen naisjoukkueen budjetti on 90 000 euroa.

Myös media on eri tavalla kiinnostunut naisten jääkiekon tapahtumista. Kun Suomessa huomioidaan lähinnä sarjan finaaliottelu, saavat Gophersin naiset vastailla urheilutoimittajien kysymyksiin jatkuvasti.

”Gophersilla on kerran viikossa pressitilaisuus, jossa on läsnä toimittajia monista eri lehdistä ja Minnesotan tv- ja radiokanavilta. Minnesotassa ollaan varmasti hyvin perillä siitä, miten Gophersin naisilla menee.”

Naisten urheilun nostaminen tasa-arvoiseen asemaan miesten kanssa pitäisi Rädyn mielestä aloittaa aivan markkinoinnin peruskivistä.

”Naisten SM-sarjaa ei pitäisi pelata ollenkaan harjoitushalleissa, vaan ainoastaan halleissa, joihin katsojan on kiva mennä. Se on kaiken alku. Kun saadaan lajille katsojia, siitä kiinnostuu media, ja median kiinnostuksen perässä seuraavat sponsorit.”

Miesten liigapeleissä käy tuhansia katsojia, naisten peleissä parhaimmillaankin joitakin satoja. Mikseivät esimerkiksi miesten liigajoukkueet toimi naisten joukkueiden markkinointiapuna?

”Sitä mekin ollaan monen pelaajan kanssa ihmetelty. Onhan ne tietty eri firmoja, eli miesten joukkueet on omia yrityksiään ja naisten joukkueet puolestaan kuuluvat junioritoimintaa pyörittävien rekisteröityjen yhdistysten alle. Mutta eihän se auttamista estäisi. Liigajoukkueet voisivat olla suunnannäyttäjiä. Jos ne osoittaisivat arvostusta niiden naisten joukkuetta kohtaan, ehkä muut seuraisivat perässä.”

Kiekko-Vantaan joukkueeseen Räty päätyi treenattuaan vuodenvaihteen joukkueen mukana saadakseen mahdollisimman kovaa harjoitusta olympialaisiin.

”Päävalmentaja Jami Kauppi ehdotti, että olisin jo ennen olympialaisia pelannut muutaman pelin. Pelilupapaperini olivat kuitenkin Venäjällä, joten pelaaminen ei onnistunut. Olympialaisten jälkeen istuttiin kahdessa palaverissa, ja toisen jälkeen laitettiin hyvässä yhteisymmärryksessä nimet sopimukseen.”

Sopimus tulee voimaan elokuun ensimmäisenä päivänä. Räty sanoo, että hän aikoo olla silloin hyvässä iskussa.

”Halusin tulla kesäksi Jenkkeihin, koska täällä on niin hyvät olosuhteet. Mun pitää paiskia hirveä määrä töitä tämän kesän aikana. Ilman kunnollista harjoittelua en ikimaailmassa tule pärjäämään Mestiksessä. Täällä mä harjoittelen joka päivä ammattilaisten kanssa ja pääsen jäälle juuri niin paljon kuin haluan.”

Jääkiekkokauden lähestyessä elokuussa Räty tulee olemaan kysytty vieras haastatteluihin.

”Kyllä mä nimeä sopimuspaperiin laittaessani tiesin, että kova julkisuusruljanssi siitä tulee. Pelaamiseni miesten sarjassa jakaa ihmisten mielipiteitä tosi vahvasti. Mä luulen, että koulutukseni auttaa mua käsittelemään sitä. Ajattelen myös, ettei naisten jääkiekko ikinä ole saanut paljon huomiota. Jos se nyt mun kautta saa, niin se on huippujuttu.”

Sosiaalisessa mediassa ja kiekkofoorumeilla Räty on saanut paitsi onnentoivotuksia myös rajua kritiikkiä. Joissakin kirjoittajissa jo pelkkä aikomus pelata miesten sarjaa on saanut aikaan vihan tunteita.

”Mun homma on harjoitella ja pelata jääkiekkoa, ei miettiä joidenkin nettimielipiteitä. Jotkut ovat sanoneet, että koska mä olen eri sukupuolta, niin pelaamiseni siellä on vain Kiekko-Vantaan markkinointikikka.”

Ehkä kyse on markkinointikikasta, ehkä ei. Vasta pelit näyttävät, kuinka paljon Räty saa vastuuta. Jos onnistumisia tulee, tulee myös peliminuutteja. Jos kiekko ei tartu räpylään, löytää maalivahti itsensä Tuusulan maisemista.

Kiekko-Vantaalla on yhteistyösopimus sarjatasoa alempana pelaavan tuusulalaisen TuusKin kanssa.

”Kyllä mä tiedän, ettei musta ykkösmaalivahtia ole Mestikseen tulossa. Jos muutaman pelin pääsen pelaamaan ja niissä pystyn antamaan joukkueelle mahdollisuuden voittoon, niin olen tyytyväinen. Varmaan enemmän tulee pelejä siellä Suomi-Sarjassa TuusKin maalilla.”

Mestaruuksiin ja mitaleihin tottunut Räty sanoo olevansa tyytyväinen jokaisesta peliminuutista, jonka tililleen saa.

”Kerrankin olen lähdössä kauteen niin, että edessä on todella kova haaste.”

_________________

Noora Räty

• s. 29.5.1989

• Jääkiekkomaalivahti

• Suomen mestari 2008, 2009 & 2010 Espoon Bluesissa.

• Yhdysvaltojen yliopistomestari 2012 & 2013.

• Olympiakisojen pronssimitalisti 2010.

• MM-kisojen pronssimitalisti 2008, 2009 & 2011.

Jukka Vuorio

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu