matka yhdysvaltojen uuskonservatiivien ajatusmaailmaan

Ny Tidin Peter Lodeniuksen syväluotaus Amerikan uuskonservatiivien ajatusmaailmaan.

Vuonna 1988 vaihto-oppilaana Wyomingissa Yhdysvalloissa tapasin sattumalta Salvadorissa vierailleen toimittajaryhmän, joka raportoi Yhdysvaltojen hallituksen salaoperaatiosta Nicaraguassa. Contrasissien taistelua sandinistihallitusta vastaan rahoitettiin ajatolla Khomeinin Iranille myydyillä aseilla. Kohu johti ns. Iran–contraskandaaliin, jossa tosielämän Rambo, Oliver North, valittiin syntipukiksi.

Wyomingin kongressiedustajana oli tuolloin Dick Cheney, nykyinen varapresidentti. Reaganin hallinnossa hääräilivät samat vaikuttajat kuin nyt Bush nuoremman hallituksessa. Nykyään heitä kutsutaan neoconeiksi, uuskonservatiiveksi.

Suomenruotsalaisen vasemmistolaisen Ny Tid -lehden toimittaja Peter Lodenius on kirjoittanut uuskonservatiivisen politiikan maaperästä kirjan nimeltä Bushs nya värld. Ett imperium föds? (Bushin uusi maailma. Imperiumi syntyy?) Kirja ilmestyi kesällä, ja Ny Tidin tilaajat saivat sen kotiinsa lehden heinäkuun kolmoisnumerona.

Lodenius kuvailee kirjassaan, kuinka Yhdysvaltojen uuskonservatiiveille avautui syyskuun 2001 New Yorkin terrorihyökkäyksen myötä ennennäkemätön mahdollisuus toteuttaa kauan valmisteltua sota- ja ulkopolitiikkaa Afganistanissa ja Irakissa. Lyhyessä ajassa pieni joukko George W. Bushin aktiivisia taustavaikuttajia on saanut rautaisen otteen Yhdysvaltojen politiikasta.

Lodenius punoo yhteen netistä poimittuja johtolankoja Teksasin vaikutusvallasta, kristityistä sionisteista, talouden ja politiikan kytkyistä, supersankarimyyteistä, uudisraivaajaideologiasta ja pysyvän vallankumouksen viettymyksistä. Kirja on hieno katsaus Yhdysvaltojen sisäpolitiikan nykytekijöihin.

Yhdysvallat jakautui viime presidentinvaaleissa Al Gorea äänestäneisiin rannikoiden läheisyydessä asuviin urbaani-liberaaleihin ja yhtä suureen osaan Bushia äänestäneitä, sydänmailla kirkossa käyviä, yksinäisiä asesankareihin uskovia punaniskoja. Uuskonservatiivisen ajattelun ominaispiirre on kuitenkin se, että sen johdossa ovat nimenomaan coolit siniset, jotka vetoavat punaiseen arvomaailmaan. Teksasin öljyoligarkit liittoutuivat pohjoisvaltojen perusjenkkityöläisten kanssa.

Yhdysvalloissa enemmän kuin missään muussa teollisuusmaassa fundamentalistiset kristityt ja viimeisten päivien kirjateollisuus muokkaavat maaperää vanhatestamentilliselle moraliteetille. Uskonnollisen oikeiston sisäpoliittinen siipi uskoo valittujen kansojen, Israelin ja Yhdysvaltojen liittoon. Tälle liitolle on ollut ulkopoliittinen tilaus terrorisminvastaisessa sodassa, jossa Bushin uuskonservatiivinen hallinto on saanut läpi hyvän ja pahan väliselle taistelulle sopivan sotapolitiikan.

Teksasilainen talouspolitiikka taas on hillitöntä kasvua riskeistä huolimatta. Energiayhtiö Enron, teksasilaisen yrityskulttuurin supermalli, oli myös presidentti Bushin vaalikampanjan suurimpia tukijoita. Optiokulttuuri, yhtiön johdon ja tilintarkastajien yhteispelin luoma sampo jauhoi tyhjän päällä. Enronin romahdus on arvioitu taloudellisilta vaikutuksiltaan mittaluokaltaan vähintään yhtä merkittäväksi

Yhdysvalloille kuin syyskuun 11. päivän terrorihyökkäys.

Toisaalta teksasilaisessa mallissa ulkopolitiikan ja yksityisten yhtiöiden yhteiset intressit ovat yhä vaikeammin erotettavissa. Esimerkiksi varapresidentti Cheney on ollut johtajana öljyjätti Halliburtonissa, joka tällä hetkellä hallinnoi Irakin öljykenttiä.

Ehkä mielenkiintoisin Lodeniuksen kirjan puolista on kertomus uuskonservatiivien pienen perheen suhteista ja kehityksestä. Osa heistä oli 60-luvun trotskilaisia, joiden tavoitteena oli koko maailman valloittaminen – sosialismilla! Monen muunkin takinkääntäjän mielessä tulikirjaimin roihunnut globaali sosialismi muuntui sosiaalidemokratian kautta demokraattiseksi kapitalismiksi. Nyt uuskonservatiivit näkevät heikon demokratian vaarana. Vapauden pelastamiseksi he näyttävät olevan valmiita uhraamaan senkin.

Peter Lodenius: Bushs nya värld. Ett imperium föds? Tigertext.

Kimmo Jylhämö

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu