Mary pelkää mustaa miestä

Arvostelussa Doris Lessingin kirja Ruoho laulaa.

Marraskuussa kuolleen Doris Lessingin läpimurtoteos Ruoho laulaa (1950) sijoittuu kolonisoituun Etelä-Afrikkaan. Kirja alkaa kohtauksella, jossa päähenkilö Mary Turnerin ruumis löydetään syrjäiseltä tilalta. Perheen palvelija Moses tunnustaa syyllisyytensä heti.

Lessing avaa Maryn vaiheet lapsuudesta onnettomaan kuolemaan asti. Yhteisön paine ajaa itsellisen, aseksuaalin Maryn naimisiin, ja hän muuttaa miehensä kanssa maatilalle.

Miellyttäväksi kuvattu Mary paljastuu tilan emäntänä umpirasistiksi. Häneltä puuttuu alkeellisinkin taju siitä tasapainoilusta, jonka alistajan täytyy hallita alkuasukkaiden kasvavan emansipaation edessä.

Kun Mary huomaa mustan palvelijansa Moseksen inhimillisyyden, tasapaino heilahtaa. Lopulta tila ajautuu konkurssiin, ja hulluuteen vajonnut Mary irtaantuu palvelijastaan. Moses suistuu raiteiltaan.

Oudosti Lessing päätyy väittämään, että hienoisen vallan antaminen palvelijalle johtaa lopulta Maryn murhaan. Haluaako kirjailija sanoa, että rasististen asetelmien murtaminen johtaa vääjäämättä väkivaltaan?

Doris Lessing: Ruoho laulaa. Suom. Evan Siikarla. Tammi 2008. 291 s. 3 tähteä.

Susanna Kuparinen

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu