Marssia ja makkaraa

Pääkirjoitus: Samastuminen on tärkeämpää kuin asiat, jos niitä ei kukaan aja.

Kaikki, jotka katsoivat presidentinvaalien voitonjuhlia, tietävät sen. Voitonkuvissa näytettiin näivettynyttä demarijoukkoa puistattavissa juhlissa, jossa alle kuusikymppiset kuuluvat nuorisojaostoon. Häviäjän juhlissa taas leiskuivat voittajien silmät kiiltokuvamaisissa jakuissa ja pikkutakkisolmioissa sinisessä yökerhon tähtikimmellyksessä. Jos vähänkin miettii, ei ole vaikea arvata kumpaan joukkoon ihmiset samastuvat helpommin – vaikkapa omien etujensa vastaisesti.

Samastuminen on tärkeämpää kuin asiat, jos niitä ei kukaan aja. Miten muuten voisi olla mahdollista, että palkkakuoppaisen terveys- ja sosiaalialan ammattiliiton puheenjohtajana taistelee kokoomuslainen?

Ääniltä toisesta ajasta näyttää taistolais-stalinistisen laululiikkeen demagogia Jouko Aaltosen dokumenttielokuvassa Kenen joukoissa seisot. Nostalgian läpi katsottuna poliittinen laululiike ja sen sanojen varmuus ja ehdottomuus vetää puoleensa. Ja musiikki puhuu omaa kieltään.

Älkää ymmärtäkö väärin. Poliittinen joukkohurmos pelottaa minua. Tyrmistyin jo siitä, kun Vasemmistoliitto kertoi lehdistötiedotteella aikovansa marssia banderolleineen joukolla äänestämään demariehdokas Tarja Halosta. Onneksi joku varoitti heitä vaalirauhan rikkomisesta ja marssi keskeytettiin tarvittavan metrimäärän päähän. Vastaavasti taas Turussa kokoomusnuoret kuulemma jakoivat äänestyspaikan lähellä Sauli-makkaroita.

Marssit ja makkarat käyvät identiteettipolitiikasta, marssi symboloi vasemmistolaisuutta, makkara yrittäjähenkisyyttä.

No, taistolaisten vallankumouksellisuus hävisi mutta hyvinvointiyhteiskunta otti erävoiton. Enää vallankumous ei näytä olevan edes teoreettisesti mahdollinen, mutta heikolle viedään myös hyvinvointivaltiota. Tämä näkyy suurporvariston eli elinkeinoelämän uudessa rummutuksessa. Solidaarisen tulopolitiikan aika on kuulemma ohi. Ohi uhkaa olla myös konsensusaika ja tupo. Suomen pitää säilyttää kilpailukykynsä ja osaavaa työväkeä kaivataan lisää. Ei-osaava työväki on parasta pitää kortistossa muistutuksena menestyville siitä, mikä odottaa jos päästää otteensa irti.

Nyt on vuosi eduskuntavaaleihin. Toivottavasti politiikka palaa politiikkaan.

Kimmo Jylhämö

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu