Mamun on paras olla yksin

Ulkomaalaislain muutos ajaa ihmisiä maan alle Suomessa.

Maahanmuuttovirasto julkaisi helmikuussa tilastokatsauksensa vuodelle 2011. Tulevaisuuttakin osataan ennustaa. Vuodesta 2012 alkaen esimerkiksi odotetaan vähemmän perheenyhdistämishakemuksia uusien biometristen oleskelulupakorttien vuoksi.

Tammikuussa 2012 astui voimaan ulkomaalaislain muutos. Turvapaikanhakijoiden ja paperittomana kiinni jääneiden biometriset tiedot on kerätty aiemminkin, mutta uudistuksen myötä on tarkoitus saada myös kaikilta jo oleskeluluvan hakuvaiheessa tunnisteet talteen.

Tähän mennessä oleskelulupaa on voinut toisen puolesta hakea esimerkiksi perheenjäsen tai työnantaja Suomessa. Muutoksen takia luvat kallistuvat, ja edustuston tai viranomaisen pakeilla on käytävä itse.

Kun aiemmin esimerkiksi Kongosta tai Somaliasta on pitänyt matkustaa kalliisti tuhansien kilometrien päähän vain kerran, on kallis matka tehtävä nyt jopa kahdesti.

Voima on raportoinut jo aiemmin kahden kongolaisen perheen tapauksessa turhista haastattelumatkoista, jotka olisi voitu jättää tekemättä, sillä tekninen peruste kielteiseen päätökseen oli muutenkin tiedossa.

Suomessa on jo henkilöitä, jotka aikovat uuden käytännön vuoksi kadota maan alle. He eivät uskalla jättää lupahakemusta, sillä pelko välittömästä kiinniottamisesta ja käännyttämisestä on liian suuri.

Mervi Leppäkorpi

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu