Mammonan & muskelin kaupunki

Pääkirjoitus: Jokamiehenoikeudet mittaavat luottamusta naapuriin.

Jokamiehenoikeudet mittaavat luottamusta naapuriin. Kanssaihmisten jokapäiväisiä puuhia ei saa mielin määrin kytätä tai rajoittaa. Ei, vaikka sattuisi olemaan maanomistaja.

Oikeutemme touhuta ilman selityksiä ja lupia on rapistumassa. Kadut muuttuvat ostoskeskuksiksi, joiden omistajat haluavat säädellä sitä, millaisissa vetimissä ja millaisilla aikeilla niissä liikutaan. ”Nämä ovat meidän maita”, sanoo Ruotsi, ja antaa sotilastiedustelulle luvan siepata maan halki kulkevista kaapeleista ihan kaiken, mikä sattuu kiinnostamaan.

Euroopan kehittynein isovelivaltakunta on Iso-Britannia, jonka lentokentillä vihaiset varoitukset yllättävät vieraan: laittoman maahantulijan hyysääminen on rikos! Henkilökunnan solvaamisesta rangaistaan ankarimman mukaan! Siellä kiinteistönomistajien haaveet yksityisistä kaduista, joilla vallitsevat yksityiset lait, ovat käyneet toteen. Myös julkinen sektori osaa kytätä: poliisi kehottaa metron käyttäjiä raportoimaan ”epäilyttävistä” valokuvaajista ja muista ulkopuolisista.

Kävimme valokuvaaja Klaus Welpin kanssa juttukeikalla Lontoossa. Isoveli yllätti. Suorimpien väliintulojen takana olivat yksityiset vartijat, jotka valvovat suuryritysten säätämiä lakeja yksityisen vallan saarekkeissa. Welp kirjoittaa kameran ja vartijan kohtaamisesta Canary Wharfilla, talouspelurien vapaakaupungissa kaupungin sisällä, sivuilla 30–31.

Valokuvaajien kyttääminen tuntuu absurdilta, semminkin kun turistien kamerat räpsyttävät suurkaupunkien keskustoista enemmän valokuvia kuin koskaan ennen.

Paranoiaa on kahdenlaista. Jos kuvaaja näyttää ammattilaiselta, hän on potentiaalinen PR-katastrofi. Harrastelija voi puolestaan olla karmea pedofiili tai pommijuonia punova partasuuterroristi, joiden ilmiantamiseen on valjastettu shokkiotsikoiden kouluttama kunnon kansalaisten armeija.

Samalla valvontakameroiden sokeat silmät kuvaavat kansalaisia, hyvän- ja pahantekijöitä ja kaikkia siltä väliltä, maailman valvotuimmassa kaupungissa.

Lontoossa luodaan huippuhallittua kaupunkikuvaa, johon ei mahdu epätarkoituksenmukaista ajankäyttöä, ei ulkopuolisuutta tai huono-osaisuutta. Monia se miellyttää: Canary Wharfin nurmikot ovat siistejä ja kulkijoiden vaatetus tyylikkään yhtenäistä. Pysy roolissasi ja yllätyksiä ei tule, paikka lupaa. Miksi valittaisit säännöistä, jos et ole tehnyt mitään väärää?

”Ihmiset siellä lasin takana näkymättömissä seuraavat sinua”, arkkitehti Anne Thorne kuvaa lasitalojen luomaa tunnelmaa sivulla 32. Thorne näkee sydämettömän arkkitehtuurin takana yhteiskunnan, joka arvostaa mammonaa ja muskelia. Kansa saa arkkitehtuurin, jonka se ansaitsee, Thorne aprikoi.

Suomessa yksityisiä katuja ei vielä ole. Moni yrittää väittää toisin: voit testata oman lähiostoskeskuksesi omistajien suuruudenhulluutta kuvaamalla paikan arkea isolla kameralla.

Lontoosta lähtiessämme isoveli ehti vielä viime hetkellä muistuttaa vallastaan. Minut poimittiin Heathrown lentokentän turvatarkastusjonosta röntgenkuviin. Vain päivää aikaisemmin olimme rikkoneet sääntöjä ottamalla kuvia tornitaloista, nyt virkavalta kuvasi vuorostaan minut.

Onko mikään viranomainen ikinä puuttunut näin intiimisti ruumiiseeni, pohdin nuhjuisessa röntgenkammiossa. Sitten muistin. Viisi vuotta aikaisemmin poliisi otti väkisin suuni sisäpuolelta dna-näytteen ydinaseprotestin jälkipeleissä. Isossa-Britanniassa, totta kai.

Hanna Nikkanen

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu