Maksulliset arvovalinnat

Isä ja poika päättelivät, että koululla ei ole varaa huonoon julkisuuteen, imagokolhuihin, ja että koulu tulee sen vuoksi pakottamaan opettajan pyytämään anteeksi ja korottamaan pojan numeroa.

Kuuntelin kahden koululaisen juttelua ratikassa. Toinen marmatti saaneensa kokeesta vain kuutosen, vaikka melkein kaikki vastaukset olivat oikein. Ope oli alentanut numeroa, koska poika oli luntannut. Nyt poika oli raivoissaan, koska oman sanomansa mukaan oli luntannut vain vähän ja osa niistä vastauksista oli ollut vääriä.

Poika oli jutellut asiasta kotona isänsä kanssa ja retosteli nyt, että isä aikoo uhata koulua oikeusjutulla: poikaa on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti, eikä lunttaamisesta ole kunnon todisteita! Isä ja poika päättelivät, että koululla ei ole varaa huonoon julkisuuteen, imagokolhuihin, ja että koulu tulee sen vuoksi pakottamaan opettajan pyytämään anteeksi ja korottamaan pojan numeroa.

Pojan ja isänsä edustama oikeuskäsitys on aika yleinen. Luulen silti, että haasteuhkaus jää fantasiaksi, enkä ainakaan usko että koulu taipuisi, jos sitä uhattaisiin. Tällaisissa pikkuasioissa ja ruohonjuuritasolla Suomessa on korruptiota vain vähän. (Ainakin jos hetkeksi unohdetaan rakennusbisneksessä maan tavaksi kehittynyt järjestelmällinen veronkierto, varastelu ja kuittihuijaus.)

Ei Suomi silti ole läheskään niin puhtoinen kuin korruptiotutkimukset väittävät. Moni ajattelee, että politiikka on oikeasti etupiiri-, siltarumpu- ja iltalypsypolitiikkaa, jossa kuuluu muodon vuoksi – vaikkapa ”pirkanmaalaisena patrioottina”, kuten eräs puliveivaava herra Merisalo itseään kutsuu – puhua kansakunnan edusta, mutta käytännössä pelata vain omaan ja tukiryhmän pussiin.

Toiminnalle on annettu uusi nimikin: ”maksullinen arvovalintavaikuttaminen”. Se levisi terminä huvittavasti liikemies Kyösti Kakkosen suusta yleiseen käyttöön: yhdet tosissaan väittävät sen olevan muuta kuin korruptiota, kun taas toisille se on korruption vitsikäs synonyymi.

Mistä tämä voimistuva kyyninen tendenssi sitten tulee? Onko pyrkimys hoitaa omat ongelmat lahjomalla tai haastamalla muut oikeuteen? Olisi lapsellista ja turhaa taivastella moraalin rappiota ja vaatia nokka pystyssä ryhtiliikettä. Jokainen yksilö pyrkii hyvään tahtoon ja uskoo yhteishyvään, jos yhteiskunta antaa niille tilaa, ruokkii niitä.

Nyt ei oikein ruoki. Sen sijaan viestinä on, että vain itsekkyydessä on järkeä. Ilman sitä ei kansantalous porskuta eikä yksilö pärjää – ja vasta kun pärjää ja porskuttaa, on varaa hyvään tahtoon, ”syntyy hyvinvointia jaettavaksi”. Eikä viesti muuksi muutu, vaikka kansakunnan virallinen TV-pastori Pekka Himanen hehkuttaa kaikkien oikeutta arvokkaaseen säihkeeseen.

Tuloerot ovat Suomessa globaalissa mittakaavassa pienet, mutta kasvaneet parikymmentä viime vuotta ripeästi. Samalla myös sekä taloudellinen että poliittinen valta on kasautunut entistä harvemmille. Ja tämän muutoksen aistii sekin kansalainen, joka ei ilmiötä tiedosta. Siksi kansalaisuuden korvaa kokemus Minä Oy:stä, jolla on kuluttajan oikeudet ja omaa etua tavoittelevan ja markkinoilla taistelevan yrityksen pyrkyryysvelvoitteet.

”Paljon helpompaa olisi lobata valituiksi oikeamielisiä edustajia, jolloin maksullinen arvovalintavaikuttaminen tarvitsisi tehdä vain kerran kuudessa tai neljässä vuodessa”, Kakkonen sanoi Iltalehdessä 3.6.2008.

Teemu Mäki

Kommentoi Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *