Mainosradion uusi tuleminen

Miksi kutsutaan radiota, jonka toimituksellisena sisältönä tarjotaan pelkästään mainoksia?

”[Automerkki X] Nordic Europe Oy ja helsinkiläinen mediayhtiö Basso ovat perustaneet yhdessä [automalli Y] FM -nimisen radiokanavan”, alkoi sähköpostiin kilahtanut tiedote.

FM-taajuuksilla ja netissä pyörivä radiokanava, joka on kokonaisuudessaan mainos koettelee median rajoja.

”Toki mahdollisuuksia ongelmiin on, kun radiokanava on brändätty puhtaasti automallille. Kanavan sisältö kuitenkin liittyy niin vahvasti tähän autoon, että erehdyksen mahdollisuus on aika snadi”, Basson toimitusjohtaja Jan Zapasnik vastaa.

Koko kanava on yhtä mainosta. Se ei kuitenkaan tee kanavalla soitetusta musiikista tekijöiden silmissä mainosmusiikkia.

”Maksamme normaalit tekijänoikeuskorvaukset musiikista.”

Toivottavasti tämänkään suhteen ei synny väärinkäsityksiä. Tavallisesti mainoksissa käytetystä musiikista maksetaan melkoisia korvauksia.

Voiman otettua yhteyttä [Automerkki X] Nordic Europe Oy:n toimistolle, paikalta ei löytynyt ketään henkilökuntaan kuuluvaa radiokanavaa kommentoimaan. Onneksi siihen pystyy mainostoimiston edustaja.

”Idea lähti mainostoimistossa. Kampanjan tavoitteena on luonnollisesti lisätä tunnettuutta ja tavoittaa kohderyhmä eli nuoret miehet”, TBWANorthin Millie Ahlskog kertoo.

Tiedotteessa kerrotaan, että musiikin seassa on ”toimituksellista sisältöä”, joka tarkoittaa Ahlskogin mukaan tässä yhteydessä ”ei-kaupallista” sisältöä. Se, että kanava on itsessään mainos tekee lausunnon hieman ristiriitaiseksi.

”Sisältöä tuotetaan promokiertueella, jossa on haastateltu yleisöä. Käytännössä suurin osa ohjelmasta on musiikkia. Meidän mielestä kanava ei ole mainos, vaikka nimi on [Automalli Y] FM. Tässä voi kyllä olla tulkintaeroja.”

Lue lisää Fifistä.

Jari Tamminen

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu