Mainosarkeologiaa

Talouskriisi on synnyttänyt valtavia kollaasitaideteoksia eri kerrosten paljastuessa ja synnyttänyt samalla osuvan metaforan ajastamme.

Kotkan kaupungissa on sattuman kautta syntynyt viikkoja kestänyt vaikuttava ulkoilmanäyttely. Uusien mainostajien puuttuessa mainostilan huoltajat ovat repineet pois aiemmat kampanjajulisteet kaksi metriä korkeista ja neljä metriä leveistä kaupunkisuurtauluista.

Talouskriisi on synnyttänyt valtavia kollaasitaideteoksia eri kerrosten paljastuessa ja synnyttänyt samalla osuvan metaforan ajastamme.

Näkymä voisi olla tulevaisuuden arkeologien aarre. Kenties he huolellisesti vaalisivat löydöksiä saadakseen paremman kuvan historian käänteistä ja aikamme yhteiskunnan luonteesta.

Muista ympäri maapalloa tehdyistä samankaltaisista löydöksistä johtuen tulevaisuuden arkeologit saavat selville, ettei aikamme tuntenut valtiollisia rajoja. He havaitsevat, että hahmotonta valtiomuotoa kutsuttiin ”kulutusyhteiskunnaksi” ja sen kansalaisia ”kuluttajiksi”, joita paimennettiin maailmanlaajuisella, ennennäkemättömän tehokkaalla propagandakoneistolla.

Kun arkeologit hienovaraisesti irrottavat hauraita paperikerroksia toisistaan monimutkaisilla tekniikoilla, he päättelevät löydöstensä perusteella, että nämä kuluttajat olivat vieraantuneet aikaisemmista sidoksistaan laumoihinsa. He merkitsivät itsensä heimologoilla ja liittoutuivat erilaisiin kuluttajaryhmiin ja -kasteihin varallisuudesta riippuen.

Tutkijat kenties tuntevat empatiaa ja sääliä yksittäistä kuluttajaa kohtaan, jonka aisteja huuhdeltiin taitavalla viestinnällä, jota toteuttivat aikamme lahjakkaimmat taiteilijat ja mielen liikkeiden asiantuntijat. Jopa globaalien talouskriisien sattuessa kuluttaja saatiin pysymään ideologian puitteissa ja kantamaan oma vastuunsa yhteisössä kuluttamalla sekä itsensä että ympäristönsä suunnitelmallisesti loppuun.

Ihmettelevätkö ilmastonmuutoksesta, ekokatastrofeista ja pakolaisaalloista selvinneet jälkeläisemme uskoamme tähän järjestelmään ja hintaa, jonka maksoimme tavoitellessamme aikamme ihanteen,”esimerkillisen kuluttajan” piirteitä.

Vai voisiko oheinen näky olla merkki muutoksesta: satu päättyikin hyvin, kukaan ei enää katsonut jättimäisiin tauluihin kun usko materialistiseen onneen rapisi hiljalleen pala kerrallaan alas. Päättyneen ajanjakson säilytettyjä julisteita nähtäisiin vain museoissa, joissa kävijät ihmettelisivät niiden naiviutta ja camp-henkisyyttä. Museokaupasta ihmiset ostaisivat pienen ”propagandajulisteen” naureskellen kotiinsa.

Klaus Welp

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu