Maakaasua & jätevuoria

Rakkautta & anarkiaa -dokumenteissa kauhistellaan Yhdysvaltojen holtitonta maakaasuporausta & tehdään jätetaidetta Rio de Janeiron slummissa.

Josh Fox: GasLand (USA, 2010).

Pennsylvanialainen Josh Fox sai viime vuonna houkuttelevan tarjouksen. Kaasuyhtiö vuokraisi kovaan hintaan hänen maitaan maakaasun poraamiseen.

Foxin koti sijaitsee “maakaasun Saudi-Arabiassa”, maan suurimman esiintymän Marcellus shale -liuskeen päällä.

Monialayhtiö Halliburtonin kehittämän hydraulisen murtamisen avulla Yhdysvalloista tulisi sähkön suurvalta ja kaikista onnellisia.

Fox päättää selvittää, miten maakaasun poraus vaikuttaa ihmisiin ja ympäristöön eri puolilla Yhdysvaltoja.

Löydöt ovat karmeita. Maakaasu on pilannut monien elämän. Kraanavesi on ruskeaa ja haisevaa mönjää, joka leimahtaa liekkeihin, kun sitä härnää tulitikulla.

Eläimiltä lähtee karvat ja ihmiset kärsivät päänsäryistä, astmasta ja ties mistä. Ei ihme, sillä vedestä on löydetty 596 eri kemikaalia.

Kaasuyhtiöiden edustajat ovat vaiti, sillä prosessi on turvallinen ja vesi puhdasta. Tuhoja peitellään eikä kukaan tunnu tekevän mitään.

”Luontoäidiltä meni miljoona vuotta tämän luomiseen ja ihminen tuhoaa sen parissa tunnissa”, toteaa maanviljelijä kaasupumppumaiseman keskellä.

Eikö vieläkään tuulivoimaa?

_______________

Vik Muniz: Waste Land (Brasilia, 2010).

”Kun minulla ei ollut mitään, halusin kaikkea. Nyt minulla on kaikkea, enkä halua mitään”, kertoo menestyvä brasilialainen nykytaiteilija Vik Muniz.

Muniz auttaa niitä, joilla ei ole mitään: jätteenkerääjiä maailman suurimmalla kaatopaikalla Jardim Gramachossa, Rio de Janeiron slummissa.

Luokkaerojen Brasiliassa sympaattinen Muniz kohtelee kerääjiä vertaisinaan ja ottaa heidät mukaan taiteentekoon. Hän uskoo, että kaikki muuttuu kun ihmiselle esittelee toisia maailmoja ja ajattelutapoja.

Stereotyypit kaatuvat, kun roskankerääjät vertaavat ”faveloita” Macchiavellin yhteiskuntaan ja selittävät, kuinka jätekilosta noin puolet voidaan kierrättää. Nykytaiteesta keskustelu luistaa.

Elitismi taitaakin olla katsojan silmässä, sillä Muniz joutuu torjumaan menestyvän luokan holhousta. Edesvastuutonta, että osattomien päähän istutetaan ajatuksia paremmasta elämästä. He menevät sekaisin!

Mutta Muniz on oikeassa. Sen näkee kerääjistä, jotka vierailevat Rio de Janeiron nykytaiteen museossa ja näkevät omakuvansa. Tai pojasta joka purskahtaa itkuun kun roskasta tehty taide myydään lontoolaishuutokaupassa.

Dokumentista jää hyvä mieli.

_______________

Rakkautta & anarkiaa -elokuvafestivaali 16.–26.9. Helsingissä.

Anna-Sofia Joro

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu