Maailman avoimin siirtolaispolitiikka

Kun vanha maailma rypee siirtolaisvihamielisyydessään, Latinalainen Amerikka avaa oviaan.

Argentiinan kansallisen maahanmuuttoviraston internetsivuilta lainattu, ylpeyttä ja innostusta tihkuva katkelma kuulostaa vapaata liikkuvuutta ajavan aktivistin päiväunelta:

Vuoden 2004 siirtolaisuuslaki vei maamme kansainväliseen eturintamaan siirtolaisuusasioissa avoimuutensa, osallistavuutensa, integraation ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen näkökulmasta. Tämän lain myötä maassamme lakattiin automaattisesti puhumasta ”laittomista siirtolaisista”.

Lainaus on kuitenkin täyttä totta. Argentiinassa on jätetty taakse vanhan maailman siirtolaisvihamielinen asennoituminen ja siirtolaisuudesta on tehty ihmisoikeus.

Laittomia siirtolaisia ei enää ole, luvaton rajanylitys lakkasi olemasta rikos, ja paperittomillakin on perusoikeudet. Sama linja on naapurimaa Uruguayssa; Ecuador, Bolivia ja Chile seuraavat perässä.

Aina näin ei kuitenkaan ole ollut. Vielä 2000-luvun alussa Argentiinassa oli voimassa 1980-luvun sotilasdiktatuurin aikana säädetty tiukka maahanmuuttolaki. Oleskelulupa oli kallis, hakuprosessi hankala, ja luvan sai vain virallista työsopimusta varten – maassa, jossa kantaväestön ylempi keskiluokkakin työskentelee usein epämuodollisesti.

Rajojen yli oli kuitenkin mahdollista päästä: eri arvioiden mukaan 700?000 tai jopa kaksi miljoonaa paperitonta siirtolaista saapui naapurimaista Argentiinaan erityisesti 1990-luvun aikana, jolloin rakennustyöntekijöille, maataloustyöntekijöille, tiilien valmistajille, kotiapulaisille ja katukauppiaille oli runsaasti töitä.

Erityisen houkuttelevan maasta teki Argentiinan rahapolitiikka: Argentiinan peso pidettiin 1990-luvun ajan samanarvoisena USA:n dollarin kanssa. Rutiköyhä bolivialainen sai siis naapurimaa Argentiinassa pohjoisamerikkalaista palkkaa.

Kuten nyky-EU:ssa, paperittomilla tulijoilla ei ollut virallista oikeutta tehdä töitä tai laittaa lapsiaan kouluun. Sairailta selvitettiin sairaalassa oleskelulupastatus ja paperittomat käännytettiin kotimaahan.

Työnantajat ja vuokranantajat hyötyivät siirtolaisten epävarmasta tilanteesta – paperitonhan ei voi valittaa maksamatta jääneestä palkasta tai kiskurivuokrasta slummitalossa.

Lattarisiirtolaiset kasvoivat 1990-luvulla ensimmäistä kertaa maan suurimmiksi siirtolaisryhmiksi. Tämä näkyi myös katukuvassa: naapurimaista tulleet siirtolaiset kuuluivat erityisesti alimpiin sosiaaliluokkiin ja olivat ihonväriltään vaaleahipiäistä argentiinalaista keskiluokkaa tummempia. Kaikki eivät puhuneet espanjaa.

Populistisen oikeistolehden kansikuvassa seisoi perulaismies ”Hiljainen valloitus” -otsikon alla. Poliitikot syyttivät lähimaiden siirtolaisia oman talouspoliitikkansa luomista sosiaalisista ongelmista ja työttömyydestä. Sanasta bolivialainen tuli haukkuma-sana, vaikka suurin osa siirtolaisista olikin Paraguaysta peräisin.

Rasistisesta lehtikirjoittelusta huolimatta maassa kyti muutos uuteen suuntaan, koska voimassa oleva maahanmuuttopolitiikka nähtiin veristen diktaattoreiden kirjoittamana.

Maahanmuuttolakikin tunnettiin sotilasdiktaattorin nimellä, Ley Videla.

”Diktatuurin jäljistä käytiin voimakasta julkista keskustelua 1990-luvulla. Maahanmuuttolaki oli diktatuurin aikana säädetty, joten sen oli muututtava”, kertoo Córdoban yliopiston tutkija María José Magliano.

Myös Argentiinan talouskriisi vuonna 2001 herätti monet huomaamaan, että ongelmien taustalla oli siirtolaisten sijaan talouspolitiikka.

Ovia ei avattu halusta saada uusia asukkaita, vaan peruste uudelle suunnalle oli viranomaisten mukaan realismi: todettiin, että naapurimaista tulevia siirtolaisia oli aina ollut ja heitä tulisi aina olemaan.

Maglianon mukaan 2000-luvulla Argentiinassa myös suhdetta omaan identiteettiin on muokattu: kun aiemmin painotettiin sitä, että kansasta suurella osalla on eurooppalaista verta, nykyään ollaan ylpeästi latinalaisamerikkalaisia.

Silti vanha ajattelu näkyy edelleen: käsitteellä siirtolainen puhutaan yhä lähinnä viime vuosisadan alussa merten takaa tulleista, ja latinalaisamerikkalaisia kohdellaan edelleen väliaikaisina ja kansakunnan ulkopuolisina.

Vuosia valmisteltu uusi laki muutti siirtolaisten elämää dramaattisesti parempaan suuntaan.

”Jos olet paperiton, nykyään sinua autetaan saamaan paperit. Kolmen kuukauden väliaikaisen oleskeluluvan saavat automaattisesti kaikki naapurimaiden kansalaiset. Myös pysyvän oleskeluluvan saamista on helpotettu huomattavasti. Kaikilla on oikeus terveydenhuoltoon ja koulutukseen riippumatta siitä, onko virallista oleskelulupaa vai ei”, Magliano listaa.

Vuonna 2004 annettu asetus lopetti naapurimaista tulleiden käännytykset. Oleskeluluvan saaneille annettiin äänioikeus osavaltiotasolla. Liittovaltiotason äänioikeutta puuhataan pidempään maassa eläneille siirtolaisille. Lisäksi perheenyhdistämisiä helpotettiin: siirtolainen saa tuoda maahan vanhempansa, puolisonsa, alaikäiset lapsensa sekä erityistukea tarvitsevat aikuiset lapsensa.

Tätä varten on todistettava taloustilanne palkkakuittien avulla. Koska suuri osa siirtolaisnaisista työskentelee epävirallisesti esimerkiksi kodinhoitajina, heidän on kuitenkin käytännössä mahdotonta saada perhettään Argentiinaan.

Muutokset ovat tapahtuneet muuallakin kuin paperilla.

”Moneen vuoteen en saanut oleskelulupaa. Tilanne on parantunut todella paljon. Nyt minulla on paperit, ja minun oli myös mahdollista perustaa yritys virallisesti”, kertoo Córdoban pohjoisen kauppahallin edustalla vihanneksia myyvä katukauppias Mari Sánchez.

Bolivian Sucresta peräisin oleva viisikymppinen Sánchez on elänyt Argentiinassa viisitoista vuotta.

María José Maglianon mukaan lakimuutokset eivät ole vaikuttaneet Argentiinaan saapuvien siirtolaisten määrään.

”Tämä on väärinkäsitys, joka pitää korjata: ei perusoikeuksien antaminen ihmisille lisää siirtolaisuutta. Vastaanottavan maan siirtolaispolitiikka ei ole se syy, jonka takia ihminen päättää jäädä kotimaahansa tai lähteä. Siirtolaisuutta on, oli politiikka mikä hyvänsä.”

”Tiukka politiikka ei estä ihmisiä lähtemästä, se vain ajaa etsimään vaihtoehtoisia reittejä. Usein se johtaa hengenvaaraan, kuten laivamatkoille Pohjois-Afrikasta Italiaan ja Espanjaan tai ylittämään aavikkoa Meksikosta Yhdysvaltoihin.”

Argentiinan maahanmuuttoviraston tilastojen mukaan uuden lain ensi vuosina haettujen oleskelulupien määrä kasvoi viidenneksen. Kun vuonna 2006 julistettiin ohjelma, jonka tavoitteena oli saada maassa paperittomina elävät virallistamaan asemansa, hakijamäärä kasvoi lähes seitsemänkertaiseksi.

Käytännössä lähes kaikki viime vuosina myönnetyt yli 700?000 oleskelulupaa annettiin maassa jo asuneille paperittomille.

Kaikki eivät tietenkään pidä siirtolaispoliittisessa eturintamassa olosta.

”Täällä on niin mukavaa, ei yhtäkään bolivialaista”, kehuu Pohjois-Argentiinan suosituimmassa turistikohteessa Iguazún putouksilla lounastava ruskettunut keski-ikäinen mies pöytäseurueelleen.

”Tulevat tänne ilmaisiin kauneusleikkauksiin ja tukkivat meidän julkisen terveydenhuoltomme”, sihisee yksityisen klubin tiloilla jylhien vuorten kupeessa grillaileva ylemmän keskiluokan kotiäiti maan toisiksi suurimmasta kaupungista Córdobasta.

”Enkä nyt puhu köyhistä vaan varakkaista! Köyhät siirtolaiset taas leiriytyvät puistoihin ja vaativat hallitukselta taloja. Ja saavat niitä, kun koko elämänsä työtä tehneet argentiinalaiset eivät saa! Ei tämä näin voi mennä!”

Siirtolaisvastaisuus nousi taas lounaskeskusteluihin, kun joulukuussa 2010 tuhannet pääkaupunki Buenos Airesin eteläosan slummien asukkaat valtasivat heiniä ja rikkaruohoja kasvavan Parque Indoamericanon, kaupungin toisiksi suurimman puistoalueen. Valtausten taustalla olivat ilmeisesti Buenos Airesin oikeistopopulistisen kaupunginjohtajan Mauricio Macrin toteuttamatta jääneet vaalilupaukset jakaa maata slummiasukkaille.

Kaupunki ei suostunut neuvottelemaan valtaajien kanssa vaan lähetti poliisin tyhjentämään alueen.

Kymmenen päivää kestäneen valtauksen aikana kolme valtaajaa ammuttiin kuoliaiksi. Vaikka puiston valtaajien joukossa oli myös argentiinalaisia ja siirtolaisetkin olivat lähinnä maassa vuosikymmeniä asuneita, kaupunginjohtaja keksi syyttää kontrolloimatonta siirtolaispolitiikkaa.

”Buenos Airesin kaupungin ei pidä ottaa vastuuta naapurimaiden asumisongelmista, täällä on 500 000 ihmistä ilman papereita”, kaupunginjohtaja jylisi tiedotustilaisuudessa.

Maata johtava vasemmistohallitus kuitenkin seisoo avoimen Argentiinan takana, eikä populistinen puhe näytä kummemmin kansalaisiakaan kiinnostavan.

Vasemmistolle povataan voittoa syksyn 2011 presidentinvaaleissa – ja ennusteiden mukaan myös siirtolaisia syyllistänyt Buenos Airesin kaupunginjohtaja saa lokakuussa väistyä.

Siirtolaisten kohtelu on saanut runsaasti huomiota argentiinalaisessa mediassa.

Viimeisin kaikkien tuntema tapaus oli Espanjaan lastensa luo vierailemaan pyrkinyt arvokkaan oloinen 88-vuotias argentiinalaismummo, joka käännytettiin lentokentältä poliisisäilön kautta Buenos Airesiin kesällä 2010.

Kati Pietarinen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu