Maailma & me

Levottumuuksia pornoelokuvassa, liskoihmisiä ja sanojen syöntiä.

Taivaallisen rauhan Venezuela

Venezuelassa sattuu ja tapahtuu, mutta mediakriittisyys on päässyt jälleen unohtumaan. Maan levottomuudet näyttävät nimittäin mediassa leviävien kuvien perusteella tapahtuvan eri aikatasoilla ja ainakin Argentiinassa, Boliviassa, Brasiliassa, Bulgariassa, Chilessä, Egyptissä, Hondurasissa, Kataloniassa, Kreikassa, Singaporessa ja Syyriassa. Myös pornoelokuvassa.

Monenlaiset mielenosoitus- ja poliisiväkivaltakuvat ovat päätyneet jakoon erheellisesti aiheeseen liitettyinä, ja kuvia ovat jakaneet eteenpäin niin yksilöt kuin isot mediatalotkin.

Yksi hulluimmista netissä kiertävistä Venezuela-kuvista on ikoninen otos panssarivaunujen edessä seisovasta miehestä. Kaikkia ei tunnu häiritsevän se, että kuva on otettu Pekingin Taivaallisen rauhan aukiolla vuonna 1989.

http://bit.ly/1jt79RR

_______________

”I’m not a Reptilian”

Uuden-Seelannin pääministeri John Kay joutui todistamaan ihmisyytensä. Pääministeriä paiskattiin Official Information Act -kyselyllä, jossa tivattiin todisteita siitä, että herra pääministeri ei ole reptiliaani – eli liskoihminen.

”Olen käynyt sekä lääkärillä että eläinlääkärillä. Molemmat varmistivat, että en ole lisko”, pääministeri vakuutti.

Koska emme voi olla varmoja kyselyn tehneen Shane Warbrooken henkisestä tilasta, joudumme arvailemaan, onko kyseessä mielenhäiriö vai eeppisistä eeppisin trolli.

http://bit.ly/1c8maHa

_______________

Kuka omistaa sanat?

Viime aikoina olemme kuulleet uutisia siitä, kuinka yritykset hakevat tuotemerkkisuojaa yleisnimille. Teleoperaattori Elisa haki suojaa sanalle ’viihde’ ja Aalto-yliopisto sanalle ’aalto’.

Nyt Candy Crush Saga -selainpelin kehittänyt peliyhtiö King on hakenut tavaramerkkisuojaa sanalle ’candy’. Tämä ratkaisu olisi ehkä hieman vähemmän loukkaava, mikäli King itse ei olisi alkujaan varastanut pelinsä konseptia viimeistä piirtoa myöten CandySwipe-pelistä.

Jotta hakemuksen röyhkeys näkyisi oikeassa valossa, on mainittava lisäksi se, että King on ostanut hiljattain tyystin erilaisen mutta vuosia vanhan Candy Crusher -pelin oikeudet ja vetoaa tuon pelin nojalla candy-sanan yksinoikeuteen.

CandySwipen kehittäjän avoin kirje Kingille löytyy osoitteesta www.candyswipe.com/king.html.

Koonnut Jari Tamminen

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu