MAAILMA LYHYESTI: Biopolttoainetta, hinnalla millä hyvänsä

MAAILMA LYHYESTI: Biopolttoainetta, hinnalla millä hyvänsä

Euroopan unioni yhdessä muiden teollisuusmaiden kanssa pyrkii vähentämään tulevaisuudessa kasvihuonekaasupäästöjään biopolttoaineiden avulla. Yhdeksi suosituimmaksi polttoainevaihtoehdoksi on nousemassa halpa palmuöljy, jota tuotetaan tropiikin maissa toistaiseksi lähinnä elintarvikkeeksi. Nyt kasvavan kysynnän pelätään lisäävän palmuviljelmien kokoa, sademetsien ja sen eläimistön kustannuksella. YK:n raportti The Last Stand of the Orangutan esittää arvion, että vuoteen 2022 mennessä 98 prosenttia Indonesian ja Malesian sademetsistä on hävitetty. Monien eläinlajien elinympäristö tulee häviämään huomattavasti tuota ennen.

Dieseliin sekoitettua palmuöljyä on pidetty vaihtoehtona vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Poltettaessa palmuöljystä vapautuu ainoastaan sama määrä hiilidioksidia joka siihen on sitoutunut palmun kasvuaikana. Hollantilaisen Wetland Internationalin tutkijat ovat kuitenkin huomanneet, että palmuplantaaseja varten raivataan sademetsän lisäksi turvemaata, joka on sitonut itseensä huomattavia hiilidioksidivarastoja, jotka vapautuvat kuivauksen yhteydessä.

Mikäli palmuöljyn tuotannolle ei aseteta ekologisia standardeja on olemassa vaara, että maailma ei kestä tämän biopolttoaineen tuotannon kasvattamista.

Jari Tamminen

Kommentoi Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *