MAAILMA LYHYESTI: Annikin puutalokortteli yhteisöasujille

Lukuaika: < 1 minuutti

MAAILMA LYHYESTI: Annikin puutalokortteli yhteisöasujille

MAAILMA LYHYESTI: Annikin puutalokortteli yhteisöasujille

Tampereen kaupunginhallitus päätti 16.4. yksimielisesti, että suojeltava Annikin puutalokortteli Tammelassa myydään Pirkanmaan yhteisöasujille.

”Päätös yllätti iloisesti, se meni toiveidemme mukaan”, Annikin Tähti ry:n puheenjohtaja Meri Lähteenoksa kiittelee.

Vuodesta 1994 toiminut Annikin Tähti ry jätti tammikuussa Tampereen kaupungille 2251 nimeä sisältäneen addressin, jossa toivottiin korttelin yhteisöllisen asumiskulttuurin säilyvän jatkossakin. Edelliset asukkaat muuttivat pois maaliskuussa.

”Vaikka entisillä asukkailla ei olekaan varaa uuden omistajan osakeyhtiöpohjaiseen asumiseen, toiminta jatkuu samanhenkisenä. Viestikapula siirtyi nyt eteenpäin.”

Korttelissa aloitetaan mahdollisimman pian mittava peruskorjaus. Pirkanmaan yhteisöasujien kunnostushankkeen tavoitteena on vaalia sekä rakennus- että asumiskulttuuria.

”Annikin Tähti ry on ollut alusta asti mukana asiantuntijatahona. Kortteli tulee säilymään avoimena tilana ja yleisötapahtumia järjestetään jatkossakin”, Pirkanmaan yhteisöasujien rakennustoimikunnan puheenjohtaja Tanja Helle vakuuttaa.

Annikinkadun puutalokorttelissa on järjestetty musiikki- ja runotapahtumia vuodesta 2001. Seuraava Annikin Runofestivaali pidetään vuonna 2009 peruskorjauksen valmistuttua. Annikinkadun kortteli on valmistunut vuosina 1907–1908.

Miina Poikolainen

  • 9.9.2009