Maahanmuuttopoliittinen sanasto

K – kansalaisuus

Juridinen status, jonka merkityksen oivaltaa vasta, kun sen on menettänyt.

Moderni kansalaisuus on merkinnyt syntymän kautta saavutettua poliittisen yhteisön jäsenyyttä, jonka tulisi taata osallisuus kaikille kansalaisille yhtäläisistä oikeuksista. Terrorismin vastaisen sodan maailmassa kansalaisoikeuksista puhutaan kuitenkin samaan sävyyn kuin hyvinvointivaltiosta – niiden puolustamiseksi on tehtävä uhrauksia, joiden viimekätisenä seurauksena on niiden hävittäminen.

Sen sijaan, että globalisaatio ja ihmisten lisääntyvä liikkuminen olisivat saaneet valtiot avaamaan kansalaisuutta, on eroa kansalaisten ja ulkomaalaisten välillä pyritty korostamaan entisestään. Paradoksaalinen seuraus tästä on ollut kansalaisuuden pirstoutuminen yhä uusien juridisten kategorioiden sekamelskan myötä: turvapaikanhakija, paperiton, tilapäinen oleskelulupa, lähetetty työntekijä, ja niin edelleen.

Euroopassa asuukin pysyvästi miljoonia ihmisiä kansalaisen ja ulkomaalaisen väliin sijoittuvilla erilaisilla oleskeluluvilla tai ilman mitään lupia. Kansalaisuuden kriisissä ei ole kyse vain negatiivisesta asiasta. Pikemminkin siirtolaisten poliittiset kamppailut oleskeluoikeuden puolesta tarjoavat mahdollisuuden kansalaisuuden poliittiseen uudelleen muotoiluun.

Vapaaliikkuvuus.net

Markus Himanen & Jukka Könönen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu