Maaginen sukutarina

Arvostelussa Ljudmila Ulitskajan teos Medeia ja hänen lapsensa.

Antiikin draamoissa Medeia tappaa lapsensa mutta saa lopulta jumalilta anteeksi. Ulitskajan romaanin Medeia on eräänlainen käänteishahmo kaimalleen: lesken mustissaan kulkeva Medeia on lapseton mutta hänen talonsa on koko suvun keskipiste. Juuri hänen luokseen krimiläiseen syrjäkylään saapuvat sisarten lapset ja lapsenlapset, kun kaipaavat lomapaikkaa tai kosketusta maailman keskipisteeseen. Eikä Medeia petä heitä.

Romaanissa on maagisen realismin sävyjä: suvut haarautuvat, rakkaus ja tuska näkyvät iholla fyysisinä oireina, luonto on rehevä ja antelias, Medeian toimia ohjaavat aavistukset ja intuitio.

Kaikkeen tähän tuo oman värinsä se, että tapahtumat sijoittuvat Neuvostoliittoon. Neuvostoarki ei ole kirjassa erityisen ankeaa tai autuasta. Puutetta tavaroista, poliittista vainoa, kyllä, mutta myös arkea ja ilmaa, jota hahmot hengittävät. Suomentaja Arja Pikkupeura on tehnyt erinomaista työtä kääntäessään Ulitskajan polveilevan kertomuksen sujuvalle ja rehevälle suomelle.

Ljudmila Ulitskaja: Medeia ja hänen lapsensa. Siltala 2012. 359 s. Kolme tähteä.

Elsi Hyttinen

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu