Mä & Wallerstein & kapitalismin perikato

Maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen kertoo, mistä maailmanlaajuisen kapitalismin analyysi on peräisin.

Helsingin hippikesä 1988 katkesi heinäkuisena aamuyönä, kun Mika ehdotti äkkilähtöä New Yorkiin. Mikäpä siinä, voisimme samalla liftata muutaman tunnin päässä Manhattanilta sijaitsevaan Binghamtonin yliopistoon. Sen Fernand Braudel -keskuksesta oli edellisen vuosikymmenen aikana tullut yksi akateemisen radikalismin vetovoimaisimmista vierailukohteista.

Opiskelin Helsingin yliopistossa kansainvälistä politiikkaa ja filosofiaa, koska arvelin niiden tarjoavan kattavia tulkintoja maailmasta. Olin teini-ikäisenä kiertänyt useilla mantereilla yrittämässä ymmärtää ihmiskuntaa. Opintojeni alkuvaiheessa törmäsin toistuvasti kyynisiin kertomuksiin siitä, kuinka maailmaa ei ollut soveliasta pyrkiä selittämään tai muuttamaan kokonaisvaltaisesti.

Lopulta löysin Braudel-keskuksen johtajan Immanuel Wallersteinin kirjoitukset. Elettiin aikaa ennen globalisaatiokeskustelua, ja Wallersteinin tapa analysoida kapitalismia maailmanjärjestelmänä kiehtoi minua.

Wallersteinin sosiologisen lähestymistavan perusyksikkönä ei ollut kapeasti ymmärretty ”yhteiskunta”. Uransa keskivaiheilla Wallerstein oli turhautunut yhteiskuntatieteiden tapaan keskittyä yksittäisten valtioiden sisäisiin asioihin. Hänen tutkimuksensa perusyksiköksi tuli historiallinen järjestelmä. Valtioiden välisten, usein mielivaltaisten rajojen sijaan Wallersteinin huomio kiinnittyi siihen, minkälaisten tuotantoketjujen kautta ihmiset olivat yhteydessä keskenään.

Turhautumistaan purkaakseen hän alkoi kirjoittaa massiivista kirjasarjaa aikamme merkittävimmän historiallisen järjestelmän, kapitalistisen maailmantalouden, kehityksestä. Sarjasta tuli valtava menestys, ja Wallerstein nousi 1970-luvun lopulla yhdeksi maailman vaikutusvaltaisimmista yhteiskuntatieteilijöistä.

Kun sekä marxilaisilla että muilla kapitalismin teoreetikoilla oli tapana paikantaa kapitalistisen yhteiskunnan synty parin sadan vuoden takaiseen Englantiin, Wallerstein ajoitti kapitalismin syntyhistorian selvästi aiemmaksi. Amerikan valloitus viime vuosituhannen puolivälissä oli hänen mukaansa merkittävä lähtölaukaus laajenevalle kapitalistiselle maailmantaloudelle.

Oma Amerikan-matkamme oli esimerkki kapitalismin laajenemisen mukanaan tuomista mahdollisuuksista tuhota ilmakehää lentämällä. Järjestelmä olikin Wallersteinin mukaan vähitellen lähestymässä laajenemisensa rajoja. Osa rajoista oli ekologisia, mutta muitakin oli: kun ei enää löydy uusia halvan työvoiman alueita ja kun melkein kaikki on jo muutettu kauppatavaran kaltaiseksi, maailmantalouden laajenemisen edellytykset hupenevat.

Kamppailu tulevaisuuden vaihtoehdoista oli jo käynnistynyt, vaikkakin eri tavalla kuin suuri osa maailman vasemmistosta arveli 1980-luvulla. Kun useimpien katse oli kylmän sodan rintamalinjoissa, Wallerstein tarkasteli pohjois–etelä-suhteiden rakenteita ja sivilisaatioiden välisiä jännitteitä esimerkkeinä globaaleista kysymyksistä, joihin vasemmiston tulisi pureutua.

Lentokoneessa manasimme pienessä viinihiprakassa suomalaista kapitalismikeskustelua, jolla oli tapana kytkeytyä Neuvostoliiton ihailuun ja dogmaattiseen marxismi-leninismiin. Suomen geopoliittinen sijainti vaikutti siihen, että kriittinen kapitalismianalyysi näyttäytyi osalle sukupolveamme jotakuinkin yhtä houkuttelevana kuin Berliinin muuriin maalattu kuva Neuvostoliiton ja Itä-Saksan johtajien Leonid Brežnevin ja Eric Honeckerin suudelmasta.

Wallersteinille Marx oli taistelutoveri, joka tiesi aika paljon asioita. Neuvostoliittoa hän ei pitänyt juurikaan arvossa.

Liftattuamme perille aioimme nukkua yön yliopiston nurmikolla, vierailla seuraavana päivänä Braudel-keskuksessa ja todennäköisesti palata sen jälkeen New Yorkiin. Olimme jo levittäneet makuupussimme, kun Mika vakuutti minunkin janoavan iltakaljaa. Ainoa kampukselta löytämämme pariskunta antoi epämääräisiä ohjeita mäen takana olevasta baarista.

Baariin neuvonut nuorukainen kysyi ennen erkaantumistamme, mitä ihmettä olimme tekemässä. Mutisin jotain epämääräistä Braudel-keskuksesta ja Wallersteinista, johon hän totesi: ”Olen juuri tulossa korjaamasta Wallersteinin stereoita, ja isäni on hänen kollegansa sosiologian laitoksella.”

”Olemme juuri menossa juhliin, tulkaa mukaan”, täydensi hänen seuralaisensa.

Railakkaiden juhlien jälkeisenä aamuna pääsin vihdoin astumaan tarunomaiseen Braudel-keskukseen. Sen ovien takaa löysin eri puolilta maailmaa saapuneita väitöskirjantekijöitä ja varttuneempia tutkijoita, joilla oli mitä ihmeellisimpiä taustoja. Yksi oli ollut vallankumoushallituksen ministeri Fidžillä, toinen balettitanssija Sveitsissä. Osa oli kuulunut johonkin Intian kommunistipuolueen lukuisista haaroista. Wallerstein oli houkutellut luokseen värikkään joukon lahjakkaita radikaaleja.

Olin tutustunut Wallersteiniin pari kuukautta aiemmin, mutten ollut ilmoittanut aikeistani vierailla hänen keskuksessaan. Vastaanotto oli kuitenkin lämmin, ja pian huomasin saaneeni nimityksen yliopiston vierailevaksi tutkijaksi. Useiden muidenkin onnellisten tapahtumien seurauksena päätin jäädä Binghamtoniin, kun Mika palasi Suomeen.

Sain parin viikon äkkivierailun venähtämiselle taustatukea Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin laitokselta, jossa toimin ennen matkaani jonkinlaisena väliaikaisena tutkimusavustajana. Laitoksen johtaja Ilkka Heiskanen kannusti minua ottamaan saamani tarjous vastaan.

”Jos joku kysyy, mihin olet kadonnut, sanon, että olet käymässä kirjastossa,” Ilkka totesi avuliaasti.

Seuraavien kuukausien aikana istuin ahkerasti Wallersteinin vetämissä seminaareissa. Yksi kiehtovimmista käsitteli uusien luonnontieteellisten oivallusten merkitystä yhteiskuntateorialle.

Wallersteinin kiistellyimpiin näkemyksiin kuuluu väite, että kapitalistinen maailmantalous on seuraavien vuosikymmenten kuluessa kulkemassa tiensä päähän. Väitteeseen kuuluu oletus, että samalla vuosisatojen ajan kohtalaisen säännönmukaisesti toistuneet maailmantalouden nousu- ja laskukaudet muuttuvat epäsäännöllisemmiksi. Maailma muuttuu kaoottisemmaksi.

Bifurkaatiopisteiden ja muiden luonnontieteellisestä kaaosteoriasta lainattujen käsitteiden avulla Wallerstein johdatteli meitä pohtimaan vapaan tahdon poliittisen merkityksen lisääntymistä. Vaikka Wallersteinin visio kuulostaa monin tavoin pessimistiseltä, siihen tuo optimistisen vivahteen oletus siitä, että kaaoksen keskellä yksittäisten tekojemme merkitys voi olla yllättävän suuri.

Kokoonnuimme keskiviikkoaamuisin pohtimaan kaaosteorian merkitystä niin aikaisin, että paikalla oli yleensä Wallersteinin ja itseni lisäksi vain intialainen Ravi. Joissakin toisissa seminaareissa sen sijaan keskustelu aaltoili kiihkeän moniäänisenä.

Binghamtonissa oli maailmanjärjestelmäihmisten lisäksi myös aitoina marxilaisina vallankumouksellisina itseään pitäviä tutkijoita, joiden mielestä Wallersteinin teoria oli täynnä ongelmia. Yksi suurimmista oli se, että Wallerstein suhtautui epäilevästi ajatukseen valtiovallan kaappaamisesta.

Kriitikoiden mielestä epäily johti maailmanjärjestelmäpessimismiin, jonka mukaan oikeastaan mitään ei voinut muuttaa ennen kuin koko maailma muuttuisi. Samankaltaisia syytöksiä on usein esitetty radikaalivasemmiston yhden ikonin, Lev Trotskin, seuraajia kohtaan. Maailmanjärjestelmäteorian harrastajia onkin usein pidetty jonkin sortin trotskilaisina.

Niin tai näin, monien Neuvostoliiton ihailijoiden näkökulmasta Wallersteinin teoriat olivat joko haihattelua tai haitallisia. Kun Neuvostoliitto sitten romahti, aivan kuten hän oli uumoillut, me maailmanjärjestelmäteoreetikot emme kokeneet olevamme osallisia vasemmiston ideologisesta krapulasta.

Jos valtiososialismin merkitys oli Wallersteinille vähäinen, vuoden 1968 protestit eri puolilla maailmaa sen sijaan saivat hänen ajattelussaan poikkeuksellisen painoarvon. Kaksikymmentä vuotta sitten tuli kuluneeksi kaksikymmentä vuotta keväästä 1968. Brooklyn College juhlisti asiaa seminaarilla, jonne sain ystävänkyydin Binghamtonista. Wallersteinin ohella seminaariin oli kutsuttu monia 1960-luvun kamppailujen veteraaneja.

Useimmat muistelivat kaiholla vapauttavaa vastakulttuuria, mutta totesivat vuoden 1968 poliittisten tavoitteiden ajautuneen ajan myötä täydelliseen umpikujaan. Ulkomuodoltaan sovinnaiselta vaikuttava Wallerstein kertoi seminaarissa suhtautuvansa varsin välinpitämättömästi muiden sex, drugs & rock’n’ roll -kokemuksiin. Sen sijaan poliittisten tavoitteiden toteutumisesta hän oli jyrkästi eri mieltä.

Vuosi 1968 oli hänelle yksi maailmanjärjestelmän tärkeimmistä vallankumouksista. Ja vallankumous jatkui yhä. Hän korosti tuolloin esiin marssineiden järjestelmänvastaisten liikkeiden vastustaneen sekä Yhdysvaltain imperialismia että vanhan vasemmiston luutuneita ajatuksia.

Nyt, kaksikymmentä vuotta Brooklynin seminaarin jälkeen, Wallersteinin arvio vuoden 1968 maailmanhistoriallisesta merkityksestä vaikuttaa liioittelustaan huolimatta osuvalta. Oma näkemykseni saattaa toki johtua sitoutumisestani Maailman sosiaalifoorumin toimintaan.

Vuodesta 2001 kokoontunut sosiaalifoorumi on esimerkki globaalisti toimivien yhteiskunnallisten liikkeiden moniäänisyydestä. Wallerstein on toistuvasti kutsunut sosiaalifoorumia maailman merkittävimmäksi järjestelmänvastaisten liikkeiden hankkeeksi. Sosiaalifoorumin voikin nähdä vuoden 1968 vallankumouksellisen hengen tärkeimpänä ilmentymänä nykymaailmassa.

Wallersteinin luoma järjestelmänvastaisten liikkeiden laaja käsite auttaa meitä ymmärtämään vastarinnan eri ulottuvuuksia. Nimensä mukaisesti se ei kuitenkaan näytä olevan suureksi iloksi, kun kysytään, mitä on tehtävä. Vastustaminen on helpompaa kuin vaihtoehtojen rakentaminen.

Viime elokuussa olin Wallersteinin kanssa beat-runojen tahdittaman vaihtoehtoteatterin esityksessä New Yorkissa. Osallistuimme Yhdysvaltain sosiologiyhdistyksen vuosikonferenssiin, jossa olin juuri väitellyt Venezuelan tilanteesta kahden ponnekkaasti Hugo Chávezia tukevan tutkija-aktivistin kanssa. Teatteriesityksen jälkeen puhe kääntyikin Latinalaisen Amerikan vasemmistohallituksiin. Olisiko valtiovallan valtaaminen vaaleilla sittenkin osoittautunut järkeväksi tavaksi muuttaa maailmaa?

Vaikka Wallerstein ei pidä liikkeiden pääasiallisena tavoitteena haalia vaikutusvaltaa valtion kautta, hän ei missään nimessä ole valtion toimintaan osallistumista vastaan.

Esimerkiksi Boliviassa on meneillään äärimmäisen mielenkiintoinen prosessi, joka alkoi Evo Moralesin vaalivoitosta vuoden 2005 lopussa. Wallerstein vaikuttikin tyytyväiseltä, kun kerroin, että maan karismaattinen varapresidentti Alvaro García Linera kuuluu hänen ihailijoihinsa. Itse asiassa García Linera oli muutamaa kuukautta aiemmin pyytänyt minua houkuttelemaan Wallerstein vierailulle Boliviaan.

Samalla on muistettava, että valtiovallan valtaaminen on Wallersteinin mukaan ensisijaisesti puolustustoimintaa. Yksittäinen hallitus, joka voi ideologisilta lähtökohdiltaan olla hyvinkin radikaali, toimii maailmantalouden kurinalaistamismekanismien muokkaamassa ympäristössä. Sen vuoksi moni vasemmistohallitus on vaalivoiton tuoman alkuhuuman jälkeen joutunut kansalaisliikkeiden kritiikin kohteeksi. Lula da Silvan hallitus Brasiliassa on yksi ilmeinen esimerkki tästä.

Valtiokoneistot saattavat siis olla hyödyllisiä vaikkakaan eivät riittäviä apuvälineitä kamppailussa tulevaisuuden vaihtoehdoista. Joka tapauksessa liikkeiden on syytä säilyttää valmius ottaa kriittistä etäisyyttä mihin tahansa hallitukseen. Wallerstein on myös korostanut rasisminvastaisuuden tärkeyttä mille tahansa vasemmistolaiselle projektille.

Wallersteinin näkökulmasta kenties kaikkein olennaisinta on muistaa, että olemme astumassa siirtymäkaudelle, kun kapitalismi kulkee kohti kaoottista loppuvaihettaan.

Toisin kuin valtaosa viime vuosisadan marxilaisista Wallerstein ei kuitenkaan usko, että seurauksena olisi väistämättä nykyistä parempi järjestelmä. Vaikka Wallerstein on nykykapitalismin armoton kriitikko, hän pitää aivan mahdollisena, että sen romahduksesta seuraa jotain vieläkin huonompaa.

Nykyistä merkittävästi demokraattisempi ja tasa-arvoisempi tulevaisuus ei siis ole väistämätöntä vaan pelkästään mahdollista. Juuri siksi sen puolesta on mielekästä toimia.

_______________

Immanuel Wallerstein

• Syntyi vuonna 1930 New Yorkissa.

• Julkaisi 1960-luvulla merkittäviä Afrikkaa käsitteleviä kirjoja.

• Erosi Columbian yliopiston professorin virastaan pian vuoden 1968 opiskelijamellakoiden jälkeen.

• Julkaisi ensimmäisen osan yhteiskuntatieteiden perusteita järisyttäneestä The Modern World-System -kirjasarjastaan 1974.

• Johti Fernand Braudel -keskusta Binghamtonin yliopistossa vuosina 1976–2005.

• Toimi Kansainvälisen sosiologiyhdistyksen puheenjohtajana 1994–1998.

• Osallistunut aktiivisesti Maailman sosiaalifoorumeihin.

• Vierailee maaliskuussa 2008 Helsingissä.

• On Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin laitoksen kansainvälisen asiantuntijaneuvoston ensimmäinen jäsen

Maailmanpoliittiset rock-iltamat 5.3. kello 20-02 ravintola Dubrovnikissa Helsingissä. Immanuel Wallerstein ja muita palopuhujia, Länsimaiden perikato -orkesteri, Pelle Miljoona Unabomber. Liput 5/7 euroa. Iltamat ovat jatkoa Kapitalismi ´08. Vapaamman tulevaisuuden mahdollisuudet -seminaarille, joka järjestetään Vanhalla ylioppilastalolla samana päivänä kello 10-17. Seminaari sisältää Wallersteinin luennon, paneelikeskustelun ja työryhmätyöskentelyä.

Teivo Teivainen

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu