Lyhyesti

Lukuaika: 2 minuuttia

Lyhyesti

Kuukauden uutisaiheita.

Rossport Five haastaa Shellin

IRLANNIN HALLITUS on antanut Shell International -yritykselle luvan pumpata Irlannin luoteisrannikolta löytynyt kaasuesiintymä tyhjäksi. Lisäksi putki Corrib-nimiseltä esiintymältä jalostamolle kulkisi Irlannin luoteisrannikolla Rossportissa alueen maanomistajien pihoilla.

Kansalaiset pitävät Shellin rannalla sijaitsevaa jalostamoa vaarana ihmisille ja ympäristölle, sillä se aiotaan rakentaa epävakaalle suomaalle. Korkein oikeus määräsi, että alueen tilalliset eivät saa suojella maataan, vaan Shellillä on alueeseen käyttöoikeus.

Kesäkuun lopussa viisi alueen maanomistajaa pidätettiin, koska he vastustivat päätöstä. Rossport Fiveksi kutsutut miehet ovat yhä vankilassa. Heidän tukemisekseen ja Shellin vastustamiseksi on heinä- ja elokuun aikana järjestetty useita mielenosoituksia Galwayssa, Dublinissa ja Lontoossa.

Hannele Huhtala

_______________

Etelä-Amerikkaan oma unioni

”ETELÄ-AMERIKAN tuore yhdistymishanke IIRSA on tärkeintä, mitä mantereella on tapahtunut sataan viime vuoteen”, hehkuttaa YK:n entinen logistiikkaasiantuntija ja konsultti Alberto Ruibal.

”Ajatuksena on, että 50–70 vuodessa tästä voisi kehittyä eräänlainen Latinalaisen Amerikan EU”, visioi Perun ulkoministeriössä IIRSA:n vastuuvirkamiehenä työskentelevä Luis Hernández.

Hankkeen aloittajamaata Brasiliaa kiinnostavat tehokkaat kuljetusreitit, jotta se voi pumpata kasvavan taloutensa hedelmiä ympäri manteretta ja myös sen ulkopuolelle. Toimivat markkinat kotimantereella ovat tärkeä väylä Brasilian kasvussa globaaliksi talousmahdiksi.

”IIRSA:n logiikkana on pitää Etelä-Amerikan maat kansainvälisten markkinoiden raaka-ainelähteenä. Tämä tarkoittaa sitä, että vientituloista vain pieni osa hyödyttää paikallisia ihmisiä, mikä puolestaan johtaa varallisuuden keskittymiseen mantereellamme”, tasapainottaa Carlos Tautz brasilialaisesta kansalaisjärjestöstä Ibasesta.

Annukka Berg

_______________

Sotilaskoulutus säteilee

SOSNOVY BORIN ydinvoimalan kyljessä sijaitseva A. P. Alexandrovin teknologinen tutkimuskeskus laajentaa koulutustoimintaansa. Huippusalainen tukikohta on toiminut 40 vuoden ajan ydinsukellusveneteknologian kehitysja koulutuskeskuksena, mutta nyt siitä tulee myös kansainvälinen sukellusveneupseerien koulutuskeskus.

Paikalliset kutsuvat jo rakennusta nimellä Taj Mahal. Sinne saapuu syyskuussa 600 intialaista upseeria saamaan koulutusta ydinsukellusveneen käsittelyssä. Upseerien koulutus on osa Venäjän ja Intian välistä sopimusta, joka sisältää myös kahden Akula-luokan ydinsukellusveneen vuokraamisen tai myymisen Intialle.

Asiantuntijoiden mukaan sopimuksen kokonaisarvo saattaa kohota jopa kahteen miljardiin dollariin sukellusveneet, koulutus ja uusi koulutusrakennus mukaan lukien.

Vuoden 1968 ydinsulkusopimuksen allekirjoittaneet maat, myös Venäjä, sitoutuivat estämään ydinaseiden leviämisen. Intia puolestaan ei ole allekirjoittanut sopimusta.

Jari Tamminen

mainos

_______________

Pekuriselle puisto Pasilaan

HELSINGIN kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi kokouksessaan 25. elokuuta kaavamuutosehdotuksen, jonka mukaan Itä-Pasilan Veturitorin kupeessa sijaitseva puisto nimettäisiin Arndt Pekurisen puistoksi.

Aloite Arndt Pekurisen nimikkopuistosta on peräisin Helsingin Sadankomitealta. Rauhanjärjestön jäsenet keräsivät aloitteensa tueksi adressin, jonka allekirjoitti yli 1 000 suomalaista.

Arndt Pekurinen (1905–41) on Suomen tunnetuin aseistakieltäytyjä. Pekurinen joutui vakaumuksensa takia useita kertoja vankeuteen, ja hänen puolestaan vedottiin kansainvälisesti Suomen hallitukseen.

Painostuksen ansioista säädettiin Suomen ensimmäinen siviilipalveluslaki Lex Pekurinen 1931. Laki oli voimassa vain rauhan aikana, jatkosodassa Pekurinen pakotettiin rintamalle. Vankkumaton aseistakieltäytyjä teloitettiin Suomussalmella 1941, kun hän kieltäytyi ottamasta asetta tai muita varusteita.

Kaupunkisuunnittelulautakunnan esitys on lähtenyt lausuntokierrokselle, lopullisen päätöksen tekee Helsingin kaupunginvaltuusto. Mikäli nyt hyväksytty kaavamuutosehdotus menee läpi valtuustossa, Arndt Pekurinen saanee nimikkopuistonsa ensi vuoden puolella.

Elina Mikola

_______________

Sivarikutsunnat käynnistyvät taas

ASEISTAKIELTÄYTYJÄLIITTO järjestää kutsuntakampanjan syyskuun alussa. Kutsuntapaikoilla jaetaan lentolehtisiä, joihin on koottu perustiedot siviilipalveluksesta ja totaalikieltäytymisestä.

”Kutsuntakampanjalla tavoitetaan noin 30 prosenttia ikäluokasta. Kyllä siellä tulee vastaan paljon tyyppejä, jotka eivät ole kuulleetkaan sivarista”, Simo Hellsten Aseistakieltäytyjäliitosta sanoo.

Kampanja järjestetään 40–50 paikkakunnalla. Armeijanvastustajat ovat jakaneet lentolehtisiä kutsuntapaikkojen ulkopuolelle jo 1960-luvulta alkaen.

”Pahimmat kampanjan vastustajat ovat yleensä kutsuntojen järjestäjiä. Lentolehtisten jakajia on siirretty väkisin pois paikalta. Yksi kutsuntakampanjalainen voitti juuri oikeustapauksen, jossa oli käynyt näin”, Hellsten kertoo.

Vuosittain siviilipalveluksen valitsee 2 500 nuorta miestä. Totaalikieltäytyjiksi ryhtyy noin 70. ”Armeijat suojelevat aina ensisijaisesti maa-alueita, eivät ihmisiä. Ihmisten suojelemiseen on parempiakin keinoja. Sota on rikos ihmiskuntaa vastaan”,

Hellsten toteaa.

Hannele Huhtala

_______________

Voima

  • 9.9.2009