lusikallinen ydinjätettä

Väittämä ”tuhannen vuoden kuluttua ydinjätettä voi vaikka syödä lusikallisen” kiertää ydinenergian käyttöä kannattavien nuorten piireissä.

Väittämä ”tuhannen vuoden kuluttua ydinjätettä voi vaikka syödä lusikallisen” kiertää ydinenergian käyttöä kannattavien nuorten piireissä. Lausetta käytetään argumenttina, jonka avulla pyritään kumoamaan huolet ydinjätteiden ongelmallisuudesta. Vaikka tuhat vuotta onkin pitkä aika, väittämä tuntui minusta silti niin uskomattomalta, että lähdin selvittämään sen alkuperää.

Väittämän sanottiin olevan tunnetun ydinenergian kannattajan, kansanedustaja Martti Tiurin lausahduksia. Viime kesäkuussa julkaistusta Turun Sanomista löytyi tähtitieteen professori Esko Valtaojan kolumni, jossa tämä totesi: ”Lähempänä totuutta on kansanedustaja Martti Tiurin tokaisu, että parinsadan vuoden kuluttua ydinjätettä voi vaikka syödä lusikalla.”

Tämä kuulosti vielä hurjemmalta kuin ensimmäinen versio. Sähköpostitse tavoitettu Tiuri arvelee kuitenkin Valtaojan muistavan lausahduksen väärin. Tiuri muistelee sanoneensa, että ”parintuhannen vuoden kuluttua ydinjätteet ovat vaarallisia vain syötyinä. Silloin ne vastaavat säteilyltään uraanimalmia.” Juttu oli suusta suuhun kulkiessaan muuttanut muotoaan, niin kuin huhut usein tekevät, ja muut-tunut matkalla aivan toiseksi.

Martti Tiuria pidetään alan asiantuntijana, ja kansanedustajana hänellä on erityinen velvollisuus käyttää asiantuntemustaan yleiseksi hyväksi. Kuinka oikeassa hän onkaan käsityksessään, että ydinreaktorista poistettu korkea-aktiivinen jäte muutaman tuhannen vuoden kuluttua todella vastaa säteilyltään uraanimalmia?

Ydinreaktoriin syötettävä polttoaine sisältää kahta eri uraanin isotooppia. Reaktorissa 3–4 vuoden käytön aikana tapahtuvien ydinreaktioiden seurauksena polttoaineen koostumus kuitenkin muuttuu. Käytön jälkeen poistetuissa polttoainesauvoissa on uraanin ohella fissiotuotteita – eli hajonneista ytimistä muodostuneita pienempiä alkuaineita sekä lisää neutroneja ytimeensä ottaneita niin sanottuja transuraaneja – alkuaineita, joiden järjestysluku on suurempi kuin uraanin.

Yhdysvaltalaisen arvion mukaan reaktorista poistettu polttoaine sisältää useita satoja erilaisia radioaktiivisia isotooppeja. Näistä noin viidenkymmenen on arvioitu olevan vaarallisia, mikäli ne pääsevät ympäristöön.

Ydinreaktioiden myötä myös radioaktiivisuus lisääntyy. Reaktorista poistetun polttoaineen aktiivisuus on Säteilyturvakeskuksen tietojen mukaan vuosi poiston jälkeen sata terabecquereliä eli 1,0×10 14 becquereliä ydinjätekiloa kohti. Ydinjätteiden käsittelyä varten perustetun Posiva Oy:n ilmoittamien tietojen mukaan käytetyn ydinpolttoaineen radioaktiivisuus vähenee tuhannessa vuodessa 8,0×10 10 becquereliin uraanikiloa kohti.

Tavallisen uraanimalmin radioaktiivisuus vaihtelee malmin uraanipitoisuuden mukaan. Uranium Information Centre ilmoittaa kanadalaisen 15-prosenttisen uraanimalmin radioaktiivisuudeksi 2,5×10 6 becquereliä kiloa kohti ja australialaisen 0,3 prosentin uraanin aktiivisuudeksi 5,0×10 5 becquereliä kiloa kohti.

Tämä tarkoittaa sitä, että käytetty ydinpolttoaine on tuhannen vuoden säilytyksen jälkeen 30000– 160000 kertaa radioaktiivisempaa kuin tavallinen uraanimalmi.

Onkohan ydinvoiman kannattajilla tässä asiassa sittenkin into mennyt asiantuntemuksen edelle?

Petteri Pavas

Kommentoi Facebookissa
Helsinki liikkuu