Luovasti viherpiipertäjä

Lukuaika: < 1 minuutti

Luovasti viherpiipertäjä

Unohda syyllisyys. Ekologisesti kestävä elämä voi olla vapaata & hauskaa.

Ekoelämäoppaita on viime vuosina putkahdellut kirjakauppojen hyllyille tiuhaan tahtiin. Kirjojen tyylit ovat vaihdelleet rennon sisarellisesta tiukan asialliseen. Kirjoissa on keskitytty listaamaan niksejä rasittamatta lukijaa turhan laajoilla taustoituksilla tai filosofoinneilla.

Tom Henrikssonin ja Leo Straniuksen Ekopop lähestyy aihepiiriä toisin. Kirjassa kyllä vinkataan ilmasto- ja ympäristöystävällisistä arjen valinnoista – kuten kasvisruoasta, kulutuspaastosta sekä autoilun ja lentämisen välttämisestä – mutta ennen kaikkea nostetaan esiin se tosiasia, että henkilökohtaiset elämäntapavalinnat eivät yksin riitä pelastamaan palloa.

Lehtien tilaaminen sähköisinä tai minuutin pikasuihkut ovat askeleita oikeaan suuntaan, mutta rohkeutta ja innostusta pitäisi löytää myös eri tasoilla tapahtuvaan yhteiskunnalliseen ja poliittiseen vaikuttamiseen.

Kirjassa annetaan kädestä pitäen opastusta ensi askeliaan ottavalle ympäristövaikuttajalle.

Tekstissä käydään läpi muun muassa johtamistaidon oppeja, vapaan kansalaistoiminnan muotoja, onnistuneen lobbauksen perusteita sekä demokraattista vaikuttamista puolueiden kautta.

Valinnat, vastuu ja vaikuttaminen nousevat kirjan avainsanoiksi, mutta yhtä keskeisiä käsitteitä ovat myös onnellisuus ja luovuus. Henriksson korostaakin positiivista ajattelua, sillä hänen mukaansa ekologisen elämän ”markkinoinnissa” on menty metsään nimenomaan liiallisessa syyllistämisessä.

Negatiivisilla viesteillä lamautetut ihmiset eivät jaksa toimia ympäristön puolesta. Optimismi antaa voimaa.

Ekopop sisältää hurjan määrän tietoa, pohdintaa, neuvoja ja sytykkeitä, mutta kasvutarinan muotoon kirjoitettu teos koukuttaa ovelasti. Ensimmäiset pari sataa sivua huomaa hotkaisseensa kerta istumalta, eivätkä edes suhteellisen runsaat painovirheet haitanneet tahtia.

Kirjassa viehättää avoimuus ja itsensä täydellinen likoon laittaminen. Henriksson kertoilee elämänvaiheistaan vuolaasti, jakaa lukijoiden kanssa tunnekylläisiä lapsuus- ja koulumuistoja sekä raportoi ekoelämän tavoittelussa tapahtuneita onnistumisia ja mokia.

Kisällin rooliin on kirjassa asettunut Tom Henriksson, ja mestarina nuorella opiskelijalla on kaiken nähnyt ympäristövaikuttaja Leo Stranius. Oppia, ideoita ja asennetta Henriksson käy poimimassa myös muilta viisailta, kuten Kirsi Pihalta, Pekka Himaselta, Satu Hassilta sekä Syksy Räsäseltä.

Tom Henriksson & Leo Stranius: Ekopop – Ekologisen ja onnellisen elämän opas. Avain 2011. 320 s.

Marjo Jääskä

  • 30.6.2011