splash_image.jpg

Luottamus hyvä, kontrolli parempi!

Poliitikot rakastavat sanaa luottamus. Sitä ei Euroopassa ole vähään aikaan näkynyt & siksi sen perään huudellaan juuri nyt kovaa & korkealta. Sen nimiin vannoo myös valtiovarainministeri Jutta Urpilainen, joka miettii Voiman delegaation kanssa 45 minuutin ajan, millä taikatempuilla luottamus syntyy.

”Eurooppa kärsii keinottelukapitalismin kriisistä, joka on johtanut ylivelkaantumiseen ja sitä kautta talouskasvun hidastumiseen”, Jutta Urpilainen toteaa hallituksen pienessä neukkarissa.

Kyllä, Eurooppa on keinottelijoiden kourissa ja tämä on talous- ja rahaliiton juridisen rakenteen ansiota. Maastrichtin sopimuksessa on kielletty Euroopan keskuspankilta EKP:ltä valtioiden suora rahoittaminen, minkä seurauksena euromaat ovat nyt riippuvaisia konkurssikypsistä pankeista.

”Kyseessä on lisäksi luottamuskriisi, joka näkyy markkinoiden epäluottamuksena Euroopan päätöksentekijöihin, mutta myös euromaiden keskinäisenä luottamuspulana”, Urpilainen jatkaa.

Kyllä, luottamus on mennyt. Valtiot ovat kyllästyneet maksamaan toistensa velkoja ja markkinat pelkäävät, että valtioiden lainanottokyky ei riitä pelastamaan konkurssikypsiä pankkeja loputtomiin. Pyrkiessään minimoimaan tappiot sijoittajat ovat siirtäneet rahansa Kreikan ongelmaveloista ja ongelmamaille lainanneiden pankkien osakkeista turvasatamiin.

Jutta Urpilainen päästää syvän huokauksen, kun sana ”Kreikka” lausutaan ensimmäisen kerran.

”Ensimmäiseksi velkakriisiä on torjuttava niin, että julkinen talous on kunnossa, mutta se ei yksistään riitä. Lisäksi rahoitusmarkkinoille tarvitaan tiukempia pelisääntöjä. Ennen kaikkea Eurooppaan tarvitaan luottamusta. Euroopan unionilla ei ole tulevaisuutta, jos ihmiset eivät luota unioniin.”

Veloissaan rypeviltä ongelmamailta voidaan vaatia vyönkiristystä, hevoskuureja ja yksityistämisohjelmia, koska ne ovat täysin euromaiden ja kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n tukiaisten varassa. Sen sijaan kontrollia on vaikeampi lisätä rahoitusmarkkinoille, koska Euroopan johtajat pelkäävät pääomien virtaavan Euroopan ulkopuolelle.

Eurooppaa on syytetty johtajuuden puutteesta, mutta viimeisimmässä huippukokouksessa päästiin viimeinkin sopuun Kreikan velkajärjestelystä, vakausmekanismin kasvattamisesta ja entistä syvemmästä taloudellisesta yhdentymisestä.

Kaiken piti olla selvää. Neljästoista euron hätäkokous päättyi toiveikkaisiin tunnelmiin – täynnä luottamusta – kun Euroopan johtajat allekirjoittivat keskiviikkona 26. lokakuuta 15-sivuisen päätöslauselman, josta he toivovat eurokriisin käännekohtaa.

Toisin kävi. Huippukokouksen jälkeinen viikko oli sekava.

Sen aloitti Kreikan pääministeri Papandreoun väläyttämä aikomus viedä Kreikan tukipaketti kansanäänestykseen. Pörssit hermoilivat, että se vesittäisi kaikkien tähänastisten huippukokousten saavutukset.

Kreikkaa uhattiin rahaliitosta erottamisella ja Papandreou veti kansanäänestyksen takaisin.

Portugali ilmoitti, ettei se selviä kaikista tukipakettien ehdoista, minkä lisäksi Italian velkakirjojen hinnat lähtivät jälleen nousuun.

Kaiken huipuksi Euroopan vakausväline joutui tällä viikolla siirtämään ”markkinatilanteeseen” vedoten huutokauppaa, jolla oltaisiin kerätty rahaa Irlannin seuraavaan lainaerään. Vakausväline on luxemburgilainen rahasto, jonka tarkoituksena on kanavoida rahaa ongelmamaille.

Vaikka euromaat ovat taanneet vakausvälineelle 780 miljardia, se ei saanut huippukokouksen jälkeisellä viikolla markkinoilta edes kolmea miljardia. Lisäksi vakausvälineen pääjohtajan Klaus Reglingin rahanhakureissu Aasiaan Kiinan kukkarolle ei ole tuottanut tuloksia.

Urpilainen selittää viikon sekavuutta Kreikan yllättävällä kansanäänestyspäätöksellä. On kuitenkin populistista syyttää kaikesta Kreikkaa, sillä eurokriisin ratkaisemisessa on edelleen suuri määrä muuttujia, joista poliitikot, pankkiirit, sijoittajat ja kansalaiset eivät tiedä tarkasti juuri mitään. Esimerkiksi sijoittajavastuun toteuttamisesta tai pankkien pääomittamisesta ei ole vielä mitään konkreettista paperilla.

Kuvaavaa onkin, että kokouksessa päätettiin myös, että huippukokouksia eurokriisin ratkaisemiseksi on jatkossa kahdesti vuodessa.

Kriisikokouksen kenties suurin saavutus oli yhteisymmärrys Kreikan velkajärjestelystä. Sen syntymistä sijoittajat ovat pelänneet vuoden alusta lähtien.

Kokous määritteli tavoitteeksi Kreikan velkataakan pudottamisen 160 prosentista 120 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2020 mennessä. Tämä tarkoittaa yksityisille sijoittajille eli käytännössä liikepankeille ja sijoitusrahastoille noin 100 miljardin tappioita.

”Näin merkittävän sijoittajavastuun toteutuminen on hyvä asia”, Urpilainen sanoo.

”Samaan hengenvetoon on todettava, että Suomi olisi ollut valmis vieläkin suurempaan yksityisten velkojen ’tukanleikkuuseen’. Tärkeintä koko kriisin hoidossa on sen kehityksen pysäyttäminen, että suunnattomat voitot ovat aina yksityisiä, mutta tappiot katetaan aina veronmaksajien kukkarosta.”

Tukanleikkuun suuruus riippuu kuitenkin laskentatavasta. Kun Kreikan uudesta tukipaketista 30 miljardia menee suoraan sijoittajien tappioiden paikkaamiseen, sijoittajavastuu jää 70 miljardiin euroon. Kun nämä kipurahat huomioidaan, sijoittajien vastuu jää 35 prosenttiin. Toimenpiteet eivät ole riittäviä edes velkaantumistahdin hidastamiseksi.

Euroopan poliittiset johtajat siis juhlivat sijoittajien saamista vastuuseen. Samalla he kuitenkin toivovat hartaasti, ettei epäluottamus Euroopan velkamarkkinoihin syvene entisestään.

Jos Kreikan velkojen arvo oli arvioitu 100 miljardia yläkanttiin, sijoittajat voivat alkaa epäillä, että myös muiden ongelmamaiden velkakirjat ovat yliarvostettuja.

Sijoittajavastuun toteuttaminen on riskialtista, koska se voi toisaalta karkoittaa sijoittajat ja yhtäältä laukaista pankkikriisin. Lokakuun kokouksen päätöslauselmassa korostetaankin, että Kreikan velkajärjestely on uniikki poikkeustapaus, eikä vastaavanlaisia toimenpiteitä harkita muille maille.

Vaikka ERVV:n eli Euroopan väliaikaisen rahoitusvakausvälineen kokoa kasvatettiin viimeksi syksyn alussa, kävi nopeasti ilmi, ettei tämäkään riitä. Ongelmamaiden Kreikan, Irlannin, Portugalin, Italian ja Espanjan veloista reilut 1 000 miljardia euroa on myönnetty ranskalaisista, saksalaisista ja brittiläisistä pankeista. Rahaliitto on pattitilanteessa, jossa pelkästään Italia on liian suuri kaatumaan, mutta toisaalta myös liian suuri pelastettaviksi nykyisillä työkaluilla.

Viimeisessä hätäkokouksessa päästiin viimein sopuun niistä linjoista, joilla vakausvälineen kokoa kasvatetaan. Ranska lobbasi pitkään sen puolesta, että vakausväline olisi muutettu liikepankiksi, joka olisi saanut lainata suoraan Euroopan keskuspankilta, EKP:lta.

Suomi vastusti. Miksi?

”Suomi suhtautui varauksella ajatukseen, että vakausvälineestä olisi tehty pankki, mutta vielä tärkeämpää oli, että Suomen takausmäärää ei kasvatettu. Järjestely olisi vaikuttanut negatiivisesti sekä EKP:n uskottavuuteen että jäsenmaiden luottoluokituksiin.”

Keskuspankkirahoituksen hyötyjen ja haittojen käsittely käytäköön muualla, mutta miten vakausvälineen tulivoima käytännössä nostetaan biljoonaan euroon ilman keskuspankkirahoitusta tai takauksien nostamista?

”Pitkin syksyä käytyjen neuvotteluiden tuloksena päädyttiin käyttämään niin sanottua tappiontakausmallia. Lähtökohtana on järjestelmä, jossa taattaisiin 20 prosenttia mahdollisista tappioista. Tämän lisäksi pyritään perustamaan erillisyhtiö IMF:n yhteyteen, johon BRIC-maat Brasilia, Venäjä, Intia ja Kiina voivat osallistua.”

Eurokriisin ratkaisemiseksi valittiin siis vakuuttaminen ja vivutus. Sen sijaan, että vakausväline lupaa taata 100 prosenttia autettavien maiden velkakirjoista, niistä luvataankin jatkossa ilmeisesti ainoastaan 20 prosentin tappiontakaus. Tämä tarkoittaa, että vakausväline voi vivuttaa ”tulivoimansa” viisinkertaiseksi. Vaikuttaako hämärältä? Älä välitä, sitä se on!

Menemättä edes siihen, kuinka houkuttelevia sijoituskohteita Euroopan ongelmamaiden velkakirjat ovat velkajärjestelyn jälkeen, Euroopan johtajien suunnitelma herättää muitakin epäilyksiä.

Vakausväline hoitaa jatkossa paitsi ongelmamaiden hätälainoittamista, myös vakuutusyhtiön roolia. Sijoittajat pyritään siis saamaan kiinnostumaan Euroopan taloudellisen vakauden säilyttämisestä. Tämä on riskialtis oljenkorsi, sillä sijoittajat ovat yleisesti kiinnostuneita enemmän voittojensa maksimoinnista ja riskien ulkoistamisesta kuin riskien hajauttamisesta tai yhteisestä edusta.

Vivuttamisessa käytetään niin sanottua erillisyhtiötä. Erillisyhtiöt ovat saaneet osakseen kyseenalaista julkisuutta, kun niitä on käytetty riskialttiiden johdannaisten luomiseen, tekaistujen tuottojen hankkimiseen ja tappioiden peittelyyn.

Erillisyhtiöt ovat pankkien tytäryhtiöitä ja ne mahdollistivat ennen finanssikriisin puhkeamista vuonna 2008 johdannaisiin liittyvien riskien siirtämisen pois pankkien taseista. Tämä vähensi pankkien tarvetta kasata pääomaa tappioiden varalle. Se taas syvensi kriisiä ja laihdutti veronmaksajien kukkaroita. Lokakuun lopun kriisikokouksessa päätettiin ainoastaan suurista linjoista vivuttamisen ja vakuuttamisen suhteen. Tarkemmat juridiset ja tekniset yksityiskohdat sovitaan myöhemmin.

On siis edelleen avoin kysymys, miten on mahdollista vivuttaa vakausrahaston koko yli biljoonaan euroon ilman, että jäsenmaiden riskit kasvavat.

Kun vakausvälineelle annetaan sekaisin rahoituslaitoksen ja vakuutusyhtiön rooleja ja kylkeen perustetaan vielä erillisyhtiö niin Euroopan taloudellista vakautta vaikuttaisi ylläpitävän kaikkien aikojen hämärin vipurahasto.

”Lähtökohtana on oltava, että päätöksenteko vakausvälineessä tapahtuu yksimielisesti ja läpinäkyvästi, minkä lisäksi keinottelun mahdollisuus on suljettava pois”, Urpilainen vakuuttaa.

Miten tämä konkreettisesti toteutuu, selvinnee toivottavasti pian.

Pankkien toimintakyvyn selvittämiseksi niille tehdään stressitestejä.

Edellisten stressitestien mukaan Euroopan pankkien pääomatarve oli 2,5 miljardia euroa. Jälkeenpäin kävi ilmeiseksi, että stressitestit perustuivat vanhentuneeseen tietoon. Koska huippukokouksessa nostettiin vakavaraisuusvaade 4,5 prosentista yhdeksään prosenttiin, pankkien pääomatarve nousi 106 miljardiin euroon. Lopullinen tarve voi olla tätäkin suurempi.

Pankkien on löydettävä tarvittavat varat yksityiseltä sektorilta ensi kesäkuuhun mennessä. Tämän jälkeen niiden on käännyttävä valtioiden puoleen.

”Suomen lähtökohtana on, että jos kansallisesti tuetaan pankkeja niin tuen vastikkeeksi on saatava pankkien osakkeita.”

Vaikka on hienoa, että Suomi vaatii pankkien kansallistamista, valtioiden varat eivät todennäköisesti riitä pelastamaan pankkisektoria – varsinkin kun pankkien pääomatarve keskittyy ongelmamaihin.

Kolmas vaihtoehto onkin, että vakausvälinettä aletaan käyttää pankkien pääomittamiseen. Tämä on myös valmisteltu jo lakiteknisesti syyskuun ERVV-puitesopimusta muutettaessa, jolloin vakausvälineelle annettiin oikeus valtioiden lainoittamiseen pankkien pääomittamiseksi.

Päätöslauselman mukaan pankkituelle asetetaan ankarat ehdot. Ehtojen sisällöistä ei kuitenkaan ole Urpilaisen mukaan vielä tarkemmin keskusteltu.

Niistä toivottavasti keskustellaan pian.

Tammikuussa 2012 astuu voimaan nippu hätäkokouksissa hyväksyttyjä lakeja, joilla ohjausta ja valvontaa lisätään erityisesti rahaliiton alueella. Komissio, Euroopan neuvosto ja euroryhmä valmistelevat joulukuuhun mennessä, minkälaisilla toimenpiteillä talousliittoa kehitetään pitemmällä tähtäimellä.

Tämä tarkoittaa todennäköisesti komission vaikutusvallan lisäämistä finanssipolitiikassa suhteessa jäsenvaltioihin ja pyrkimystä yhtenäisempään veropolitiikkaan.

”Kyse on luottamuksen palauttamisesta”, sanoo Urpilainen.

”Jos pelisääntöjä ei noudateta niin valvontaa ja sanktioita lisätään. Tämä on tapa rakentaa Euroopan unionin keskinäistä luottamusta, joka on rapistunut siksi, että kaikki eivät vakaus- ja kasvusopimusta ole noudattaneet.”

Komissio ja neuvosto pyytävät jatkossa kansalliset budjettiesitykset kommentoitavaksi ennen niiden hyväksymistä parlamenteissa. Euromaat joutuvat lisäksi kirjaamaan lakeihinsa vuoden 2012 loppuun mennessä ”tasapainoisen budjetin säännön”, jonka tarkoituksena on käytännössä tehdä kasvu- ja vakaussopimuksen rikkomisesta laitonta.

Koska vakaus- ja kasvusopimuksen mukaan valtion velka ei saa olla yli 60 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, Suomenkin perustuslakiin ollaan kirjaamassa velkajarru.

Toisekseen kasvu- ja vakaussopimuksen mukaan alijäämä ei saa nousta yli kolmen prosentin bruttokansantuotteesta, joten perustuslakeihin kirjataan myös loputon vyönkiristyspolitiikka ja hyvinvointivaltion alasajo.

Kriisissä yhdentyvän Euroopan iskulause kuuluu: luottamus hyvä, kontrolli parempi! Sen sijaan mitään varmoja suuntaviivoja ei ole sen suhteen, kuinka finanssisektori laitettaisiin kuriin tai kuinka pankkien keinottelua hillittäisiin.

Ehkäpä nekin löytyvät pian.

Audienssi alkaa lähestyä loppuaan. Jutta Urpilainen kerää kassinsa neuvotteluhuoneen nojatuolin takaa. Ovella hän pysähtyy, kääntyy ja kysyy Voiman toimittajilta, olivatko he nähneet Inside Job -dokumentin. Valtiovarainministeri naureskelee irvistellen, että elokuvasta tulee pahalle tuulelle, kun tajuaa pankkiirien hallitsevan maailmaa.

”Se on raivostuttavaa.”

_______________

Kriisi, sen syy & ratkaisu

Jos Euroopan pankkikriisi haluttaisiin ratkaista, pelkän pankkien pääomatarpeen takaamisen lisäksi tulisi tehdä muutoksia lainsäädännössä. Keinottelua voidaan hillitä veropolitiikkaa tehokkaammin lainsäädännöllisesti esimerkiksi rajoittamalla pankkien toimintamahdollisuuksia.

Yhdysvalloissa 1930-luvun lamassa keinottelua pyrittiin hillitsemään Glass-Steagallin lailla, joka erotteli toisistaan liikepankit, investointipankit ja vakuutusyhtiöt, eikä yksittäinen rahoituslaitos voinut ottaa hoidettavakseen esimerkiksi sekä lainoittamista että vakuuttamista.

Tavalliset liikepankit eivät voineet keinotella asiakkaidensa veloilla ja säästöillä, kun taas nykyisen lainsäädännön puitteissa vakuutusyhtiöt voivat lyödä vetoa asiakkaidensa konkursseista.

Yhdysvalloissa Glass-Steagallin viimeiset rippeet purettiin presidentti Bill Clintonin kaudella, jonka jälkeen johdannaiskaupan sääntely käytännössä kiellettiin. Puheet yövartijavaltiosta ovat vahvasti liioiteltuja, sillä myös sääntelyn kieltäminen on uudenlaista sääntelyä, johon viime vuosikymmeninä on turvauduttu.

Eurooppa voisi ottaa mallia myös Brasilian pankkilainsäädännöstä, jossa pankkien johtajat vastaavat päätöksistään henkilökohtaisella omaisuudellaan. Tämä on hillinnyt keinottelua, eikä brasilialaisille pankeille ole koitunut finanssikriisistä juurikaan tappioita.

Antti Ronkainen

_______________

Onko demokratia roskaa?

Katainen & Urpilainen ovat eri mieltä Kreikan kansanäänestyksestä.

Kreikan pääministeri Georgios Papandreou ilmoitti järjestävänsä EU:n uudesta tukipaketista kansanäänestyksen, koska sen ehdot muun muassa vaativat massiivisen säästöohjelman jatkumista. Ilmoituksesta hermostuivat markkinoiden lisäksi myös poliitikot ympäri Euroopan.

Pääministeri Jyrki Katainen piti kansanäänestystä epämiellyttävänä yllätyksenä, sillä hän pelkäsi sen lisäävän epävakautta.

”Koko Eurooppa on tässä ymmyrkäisenä”, Katainen kommentoi maanosan suulla Ylen uutisille tiistaina 1. marraskuuta.

”Demokratia on roskaa”, verkkolehti Uusi Suomi otsikoi keskiviikkona 2. marraskuuta pääuutisensa. Otsikko oli lainattu vaikutusvaltaiselta saksalaiselta sanomalehdeltä.

Frankfurter Allgemeine Zeitung hämmästelee, että demokratian toteutuminen on kauhistus niin Saksassa, Suomessa, Ranskassa ja jopa Englannissa”, Uuden Suomen jutussa kirjoitettiin. ”Siitä, kuka kysyy kansalta, tulee uhka Euroopalle. Tämä on markkinoiden ja viimeisten 24 tunnin aikana myös poliitikkojen viesti”, keskustaoikeistolainen FAZ kirjoitti Uuden Suomen mukaan.

Voima haastatteli Jutta Urpilaista marraskuun 2. päivän iltana. Urpilainen myönsi, että Kreikan venkoilu on ollut harmillista mutta nauroi hilpeästi, kun kysyimme, onko valtiovarainministerin mielestä demokratia roskaa.

”Papandreoulla oli käytännössä kaksi vaihtoehtoa – joko järjestää ennenaikaiset vaalit tai hankkia kansan tuki kansanäänestyksellä. Hän valitsi jälkimmäisen vaihtoehdon. Tämä lisäsi epävarmuutta markkinoilla, mutta poliitikoilla on demokraattisessa valtiossa täysi oikeus kysyä kansalta mielipidettä. Ja kansan mielipidettä on kunnioitettava.”

Aika näyttää, kuinka käy.

Susanna Kuparinen

_______________

Antti Ronkainen

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu