Lukijapostia

Voiman lukijat kiittävät ja kitisevät.

Kiitoksia

Kiitos mahtavasta lehdestä! Erityisesti arvostan Jukka Vuorion persoonallista kirjoitustyyliä ja hänen osuvia kommentteja asiaan kuin asiaan. Toivottavasti työllistätte Jukkaa jatkossakin, sillä hän on yksi lehtenne ehdottomasti hauskimmista kirjoittajista. Voima rocks!

Pirita Mäkelä

_______________

Kritiikille sijaa

Olisi hienoa jos monikulttuurisuuden ihanuuden julistamisen sijaan antaisitte tilaa myös kriittisille äänille. Nykyinen valtamedia ei anna tilaa itsenäisille ajattelijoille. Voima-lehti voisikin toimia asiassa esimerkkinä ja antaa tilaa myös Jussi Halla-Ahon kaltaisille monikulttuurisuutta kritisoiville ajattelijoille.

Kriittinen kansalainen

_______________

Kiitoksia…

… Susanna Kupariselle hienosta pääkirjoituksesta tuoreessa (8/2007) Voimassa. Työn iloa!

Kaarina Hazard

_______________

Kiitoksia myös

Olen ”espoolainen kapitalisti, jolla on tapana lukea salaa Voima-lehti bussissa”. Kiitos mainiosta pääkirjoituksestanne lokakuun lehdessä. Olisin nauranut, mutta tilanne on kuvaamanne elokuvan suhteen niin korni, etten voinut. Kyse on ääri-ilmiöstä, jossa kapitalismi pyrkii maksimoimaan voittonsa toimimalla samaan aikaan julkisella tuella ja markkinoilla. Mieleeni tulee H.Harkimon itkut etteivät hänen hankkeensa saa tarpeeksi julkista tukea.

Hyvin kirjoitettu juttu, sisällössä ei mitään löysää, pelkkää asiaa ja oivaltavaa journalismia. Kiitos siitä. Jutustanne tulisi iloiseksi, mutta tällaisia juttuja on liian vähän tässä maassa, joten apeaksi vetää!

Markku

_______________

Arvoisa päätoimittaja,

Haluan kiittää ja onnitella siitä, että Suomessa on lehti nimeltä Voima. Teette tärkeää työtä tarjoamalla vaihtoehdon valtamedian puuduttavalle ja itseään toistavalle uutispuurolle (toki sitäkin tarvitaan).

Viime numerossa ollut uusliberalismijuttu on aivan mahtava. Erityisesti pidin siitä, että uusliberalismiin liittyviä keskeisiä taloustieteellisiä käsitteitä avattiin värikkäissä tekstilaatikoissa. Tämä on loistavaa lukijan palvelua. Tosin Heikki Patomäen uskottavuus tieteentekijänä on minun silmissäni hieman kärsinyt siitä, että hän on niin voimakkaasti leimautunut vasemmistolaiseksi ajattelijaksi. Minä uskon analyysin voimaan, ja siitä juttunne on oiva esimerkki.

Myös monet antimainoksenne ovat olleet todella osuvia, kuten edellisessä numerossa ollut TV:n väkivaltasarjoja kritisoinut kansijuttu.

Ekumeeninen vastuuviikko -liite lehtenne välissä on osoitus siitä, että olette aidosti hyvien asioiden puolella ettekä kavahda kristinuskon hyvien puolien esille tuomista. Voiman kaltaisella lehdellä on vaarana leimautua yksipuolisesti vasemmistolehdeksi, jolloin se ei vetoa porvaripuolen lukijoihin, kuten minuun. Olette onnistuneesti välttäneet tämän sudenkuopan, joten Voimaa voi pitää todellakin ajattelevien ihmisten lehtenä (vaikka eräs toinen julkaisu on – perusteettomasti – ominut tämän mainoslauseen itselleen).

On myös hienoa, että pystytte mainosten avulla tuomaan lehden lukijoiden ulottuville ilman tilausmaksuja. Näin Voima uskoakseni saavuttaa laajemman yleisön kuin jos se ei olisi ilmainen. Hesarissakin on nykyään niin paljon mainoksia, että Voimassa mainoksia ei ole mitenkään häiritsevän paljon. Ja sitäpaitsi antavathan hyvin tehdyt mainoksetkin informaatiota, jota voi hyödyntää kuluttajapäätöksissä, jos niitä osaa lukea kriittisesti.

Juho Rahkonen, Tiedotusopin laitos, Tampereen yliopisto

_______________

Levy ”arvosteluista”

Voimassa (08/2007) tuli jälleen esille levyarvostelujenne lähes täydellinen objektiivisuuden puute. Ei ole mitään järkeä pitää yllä levyarvostelupalstaa, jossa toimituksen ideologian, enemmän tai vähemmän, omaavat artistit saavat automaattisesti viisi tähteä.

Toivonkin, että laajentaisitte arvosteluja ja pyrkisitte niissä objektiivisuuteen. Arvostelemanne levyt ovat kyllä mielenkiintoisia, mutta niistä ei tarjota tarpeeksi tietoa, muun muassa levyjen poliittisesta sanomasta olisi hauska tietää lisää, silloin kun arvioidulla levyllä sellainen on. Vaihtoehtoisesti voisitte ottaa naurettavan tähdityksenne pois käytöstä ja muutta palstan nimeksi esimerkiksi ”Levyt – Voima suosittelee” tai jotain vastaavaa.

Tuukka Toppari

_______________

Voimia pahoinpidelty

Tampereen Asematunnelin Voimat ovat kokeneet ilkivaltaa. Niiden väliin on nimittäin tungettu Herätysseuran uskonnollista propagandaa. Samoin on käynyt ainakin Tampereen ylioppilaskunnan lehdelle, Aviisille, joka otti yhteyttä Herätysseuraan ja kertoi heille, että lehdessä ilmoittaminen on maksullista. Tämän jälkeen häirintä loppui.

Olisi mukavaa, jos Voimankin saisi lukea joutumatta käännytysyrityksen kohteeksi. Periaatteessa kai Herätysseuran mainoksen ei pitäisi haitata sen enempää kuin muidenkaan mainokset lehdessä, mutta kyllä lehdellä pitää olla kontrolli siitä, mitä sen sivuilla ja välissä mainostetaan.

Kanerva Ojama

_______________

Ketä uskoa?

Uusimmassa numerossanne nti. Huhtala toteaa musiikkiteollisuuden olevan itse Saatanasta, kun kehtaavat korostaa naisten omatoimisuutta musiikin tekemisessä. Tätä edellisessä Voiman numerossa (ja ironisesti juuri samalla paikalla!) nti. kukaolikaan kertoi lukijoille Stalingrad Cowgirlsin olevan vuoden bändisuuruus, lähinnä siksi koska neidot tekivät biisinsä itse.

Voih! Ketä uskoa? Mixed messages make my head hurt! :-D

Henri K.

_______________

Ihan itse?

Ihan itse -artikkelissa (Voima 8/2007) Hannele Huhtala tuo täysin olemassa olevan asian esille. Mielestäni tämänkaltaiseen viestintään johtaa se, että biisinsä joltain muulta saavia naisartisteja on huomattavan paljon, koska hyvin monet maailman naispuolisista poppistaroista ovat jotain aivan muuta kuin muusikkoja ja musiikin varjolla kaupataan jotain ihan muuta kuin musiikkia. Siksi se, että uusi naismuusikko erotetaan tästä ryhmästä, saattaa tuntua itse muusikostakin hyvältä ja vapauttaa tekemään musiikkia pelkän ulkonäön kaupittelun sijasta. Mielestäni se ei ole yhtään alentavaa vaan halveksuu lähinnä ihmisiä jotka ylläpitävät poppistara-kulttuuria.

Tasa-arvon kannattajana haluan jatkossakin tietää, mitkä artisteista tekevät musiikkia ja mitkä naisia halveksuen kauppaavat julkisesti itseään ja naista esineellistävää kulttuuria.

Mikael Lind

_______________

Upeaa, Mira Karjalainen!

Loistava esimerkki naisille tyypillisestä saivartelusta. Kaivetaan kokonaisuudesta yksityiskohtia, erotetaan ne asiayhteydestä ja väitetään feministisellä raivolla, että kyse on jostain, mikä sopii omaan maailmankuvaan. ”Miesasianainen” on pelottava käsite. Miltä kuulostaisi, jos minä ilmoittautuisin julkisesti ”naisasiamieheksi” ja sitten pahoittelisin, kuinka surkeita ja heikkoja argumentteja naiset asemastaan esittävät???? Vittu, että rupesi taas oikein vituttamaan!

Mies

_______________

Mies vailla tasa-arvoa

Miesasianaisena esiintyvän feministi M. Karjalaisen kirjoitus ”Naiset ovat perseestä” oli loistava esimerkki siitä, että Suomi tarvitsee mies vailla tasa-arvoa -kirjallisuutta.

Nythän tasa-arvokeskustelua käydään vain ja ainoastaan feministien ja näiden miespuolisten marionettien (Varanka) luomin määrittein ja käsittein. Minkäänlaista feminismiin kohdistuvaa kritiikkiä ei julkisessa mediassa sallita.

Mies vailla tasa-arvoa -kirjassa pyritään tunnistamaan, paljastamaan ja purkamaan miehiä sortavia valtarakenteita. Aiheesta löytyy myös todellisen miesasianaisen kirjoittama opus eli Esther Vilarin kirja Hyvin opetettu mies.

Myös naismediassa tapahtuvaan miesten vähättelyyn (putkiaivot) ja suomalaisten roks-feministien selkeään ”miehet on sikoja” vihaan tulisi kiinnittää enemmän huomiota.

Tasa-arvoa, kiitos!

_______________

Uusliberalismi ja sosialismi eivät ole liberalismia

Sosialistien pitkään hallitseman Attacin Suomen-ideologi Heikki Patomäki kuvasi uusliberalismiksi nimettyä ”aatetta”, jolla hän

tarkoitti tiettyjen, usein näennäisliberaalien talousuudistusten toteuttamista, ei mitään ideologiaa (Voima 8/2007).

Mitään vastaavaa ideologiaa ei ole, ja tällaiset uudistukset ovat yleensä osittain epäliberaaleja, vallan antaminen teknokrataateille on jo itsessään epäliberaalia. Lisäksi kirjoituksesta paistoi läpi harhaanjohtavuus ja Patomäen heikko taloustieteen ymmärrys.

Uusmerkantilismi tai uuskonservatismi, maasta riippuen, olisi jo hieman osuvampi nimitys, jos nyt kyseinen toimintamalli pitää ”aatteeksi” nimetä.

Esimerkiksi Patomäki jätti kertomatta, että liberaali talousnobelisti Milton Friedman tuomitsi Pinochet’n konservatiivisen diktatuurin kuten muutkin diktatuurit. Toivottavasti Patomäki tuomitsee myös Castron paljon verisemmän diktatuurin. Friedman on kyllä neuvonut monia diktatuureja, etenkin sosialistisia, mutta vain tavoilla, joiden on katsonut hyödyttävän näiden diktatuurien kansalaisia.

Tämä viime vuosisadan kenties suurimpana taloustieteilijänä pidetty mies ei halunnut rajata diktatuurista kärsiviä ihmisiä apunsa ulkopuolelle.

Friedman oli liberaali kautta linjan, esimerkiksi tärkeimpänä saavutuksenaan tämä vaatimaton mies piti osuuttaan siihen, että USA lakkautti ”orja-armeijan” (army of slaves), kun hän oli osoittanut palkka-armeijan olevan taloudellisesti tehokkaampi, mikäli huomioidaan pakkotyön implisiittisetkin kustannukset (työ- ja vapaa-ajan menetys ym.).

Sen sijaan Marxin oppi-isä Hegel oli ja Fukuyama on konservatiivi, vain harvoissa suhteissa liberaali.

Maailma on kapitalismin tuoman vaurauden ansiosta paljon parempi paikka elää kuin 1800-luvun alussa. Vajaan parinsadan vuoden aikana maailman vauraus on 50-kertaistunut – kapitalismissa rikastuminen ei siis keskimäärin ole toisilta pois vaan merkki siitä, että on tuottanut toisillekin hyötyä. Kapitalismia edeltävien 100 000 vuoden aikana vaurautemme, elinikämme, terveytemme ja monet muut seikat paranivat yhteensäkin paljon vähemmän.

Taloustiede ei todellakaan ole osoittanut kaiken työttömyyden olevan vapaaehtoista. Useimmissa maissa, Suomessakin, suurin osa työttömyydestä johtuu (yleensä valtiollisesta) sääntelystä, joka tekee laittomaksi joidenkin ihmisten palkkaamisen taloudellisesti ei-tappiollisesti tai ilman kohtuuttomia riskejä, ainakin moniin töihin.

Sama seikka myös teki lamastamme kohtuuttoman syvän, niin että sen jäljet näkyvät yhä vahvasti yhteiskunnassamme.

Tästäkin Patomäki syyttää liberalismia!

Patomäki myös sanoo, että liberalismia voidaan radikalisoida siten, että se saadaan olennaisesti (demokraattiseksi) sosialismiksi. Jos halutaan luoda jokin sosialismin tapainen kollektivistinen ideologia, olisi helpompi lähteä liikkeelle jostain kollektivistisesta ideologiasta, edes konservatismista, kuin liberalismista tai individualismista, jäisi vähemmän “radikalisoitavaa”.

Liberalismi on kyllä konservatiivien, sosialistien, kansallissosialistien ja muiden kollektivistien mielestä radikaalia.

Patomäen tapa rajata liberalismi talouteen ja poimia sieltäkin usein epäliberaaleja esimerkkejä on outo. Liberalismi tarkoittaa yksilön omaa päätäntävaltaa kaikilla elämänaloilla riippumatta siitä, miten suuria taloudellisia aspekteja niihin liittyy. Patomäen puolustama sosialismi on pahasti ristiriidassa liberalismin kanssa, koska lähes kaikkia vapauksia voidaan rajoittaa rajoittamalla ihmisen päätäntävaltaa omaisuutensa käytöstä. Materiaa tai palveluja näet tarvitaan yleensä paitsi kirjalliseen myös suulliseen ilmaisuun, uskonnon harjoittamiseen, työntekoon, harrastuksiin, rakkaista huolehtimiseen, erilaisten suuntautumisten tai elämäntapojen toteuttamiseen ja ilmentämiseen jne. Ilman taloudellista vapautta on myös mahdotonta saavuttaa sellaista riippumattomuutta valtiosta, että oppositio pystyisi toimimaan tehokkaasti, joskin sosialistisimmissa valtioissa pimeä talous sentään hoitaa tätäkin tehtävää.

Useimmat ensimmäiset sosialistit Rousseauta ja Robespierreä lukuunottamatta sentään pitivät tärkeänä rajoittaa valtion valtaa yksilöihin, mutta Marxin aikoihin painopiste valitettavasti kääntyi.

Ilkka Innamaa, puheenjohtaja, Liberaalit

_______________

Vastine Mira Karjalaisen kirjoitukseen

Mira Karjalainen (Voima 8/2007) on niin otettu kirjastamme Mies vailla tasa-arvoa, että hänen on vaikea pysyä nahoissaan, otsikkoa myöten (”Naiset ovat perseestä..”). Kirjoittaja esittäytyy miesasianaiseksi, mutta aloittaa irvistelemällä, kuinka miehet ovat rohjenneet ilman naisten mukanaoloa kirjoittaa mieskirjan.

Kun kerromme kirjan esipuheessa, että ulkonäkökysymyksissä pojilla on nykyisin yhtä suuret paineet kuin tytöilläkin, on se M. Karjalaisen mielestä kovinkin hauskaa.

´Miehisen katseen´ kritiikki on ollut kovin keskeinen aihe tasa-arvokeskustelussa. Uudenvuoden puheessaan asiaan kiinnitti taannoin huomiota presidentti Halonen. Sittemmin uusi tutkimus kertoi mainitsemistamme poikien paineista. M. Karjalaisen mielestä ´naiskatseen´ esilletulo onkin nyt huumorin aihe: tyttöjenkin täytyy saada ”arvostella…perseitä”.

Karjalainen näkee kirjassa ”outoa naisvihamielistä asennetta” käyttäen todistusaineistona allekirjoittaneen kirjoitusta väkivaltakysymyksestä. Hänen poimimansa sitaatit eivät mitenkään todista hänen olettamustaan. Jokainen asioita seurannut tietää, että kovasti keskusteltu Usko, toivo, hakkaus -tutkimus tehtiin tietoisesti (ja lisäksi tähän mennessä vieläpä kahdesti) vain toiselle sukupuolelle, vain toisen sukupuolen uhrikokemuksia kartoittaen, vain toisen sukupuolen ollessa syyllisenä ja toimijana.

Tuon tutkimuksen ilmestyttyä media omistautui asialle. Normaali journalistinen kriittisyys puuttui totaalisesti, kuten tiedotusopin dosentti Kauko Pietilä on todennut. Mutta kritiikki puuttui myös tiedeyhteisöstä. Myöhemmin seurasi tutkimuksen suoranuottinen sovellutus poliittisen päätöksenteon ja hallinnon valmistelukoneistossa. Tästä on dokumentit olemassa. Esimerkkiä löytyy kuluvaltakin vuodelta.

Mira Karjalainen heittää tällä kohtaa ylleni epäilyksen salaliittoteoriasta. Eihän sellaisesta ole kyse, vaan täysin avoimesta julkisesta toiminnasta ja liitosta. Täytyy itse olla ”salaliittolainen” ollakseen tuota täysin avointa peliä näkemättä. Ja todellakin naisjärjestöt ja -aktiivit, lukuisat naistutkijat olivat vilpittömän riemuissaan tutkimuksesta, joka otettiin todisteena radikaalifeministisen dogmin mukaisesta sukupuolisorrosta. Asenne näkyi myöhemmin siinäkin, kun järjestöt koettivat estää naisten väkivaltaisuuden tutkimisen, Ensi- ja turvakotien liiton projektin.

M. Karjalainen vilauttelee kritiikkiä, jossa sukupuolen sijasta pitäisikin tarkastelukulmaksi ottaa yleinen ihmisten tasa-arvo. Jos kirjaamme tämän puutteesta moititaan, niin siinä tapauksessa Karjalainen tarvitsisi kymmenen Voimallista tilaa kritiikille palauttaakseen nykyfeminismin suhteellisuudentajun. Olen tällä kohtaa varsin samaa mieltä, vaikka hyväksyn tietysti sukupuolinäkökulman yhdeksi keskeiseksi ulottuvuudeksi yhteiskuntasuhteiden, vallankäytön ja eriarvoisuuden kokonaisuutta hahmotettaessa. Valitettavasti nykyisen naisasialiikkeen eliitti ei haluaa tietää mitään esimerkiksi köyhien tai alempien miesten intresseistä ja niiden kanssa liittoutumisesta (vaikka väittää naisten olevan yhteiskunnan alakertaa), vaan pitää tähtäimenään samanveroisuutta mieseliitin kanssa. Kuinka Samuli Paronen sanoikaan: orja ei halua olla vapaa, vaan herra. Niinpä naiseliittikin tulee ajaneeksi myös naissukupuolen sisäisten tuloerojen kasvattamista, tavoittelemalla tasa-arvon nimissä arvostelemansa miesmaailman tulo- ja valtahierarkiaa.

Tohtori Karjalaisen koulutusohjelmaan lienee kuulunut voimallinen osuus rivien-välistä-lukemisen taitoa. Hän näkee toisen Karjalaisen, Timon, kirjoituksessa piiloviestin, että naiset itsekkyyttään eläisivät miehiä kahdeksan vuotta pitempään.

Stakesin erikoistutkija on ottanut asiakseen laskea, kuinka paljon enemmän miessukupuoli vuosittain maksaa sosiaaliturvamaksuja, kuinka paljon vähemmän käyttää vastaavia palveluja, ja kuinka paljon miessukupuolelta jää ennen kaikkea vanhuusiän elatusta ja palveluja käyttämättä lyhyemmän eliniän vuoksi.

Timo Karjalaisen laskelman mukaan miessukupuoli tulee elättäneeksi toista sukupuolta edellä esitetyssä asetelmassa noin 11 miljardia euroa vuodessa. Se vastaa 9 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Onko tuossa tarkastelussa jotakin vikaa? Tiedämme että maassa on tehty laskelmia lähinnä naisten maksamattoman kotityön arvosta. Onko todella niin, että todellisten rahavirtojen kohdalla sukupuolitettua tarkastelua ei saisi tehdä, kun näkökulmaa muuten sovelletaan kaikessa, tasavallan hallituksen ohjelmia myöten?

Mira Karjalaisen tekstissä olisi paljon muuta huomautettavaa, mutta jääköön lukijoitten mietittäväksi. Toivon, että kun kirjaa tekemässä on ollut professoreita, eri alojen tohtoreita ja tutkijoita, psykiatreja, tunnettuja kirjailijoita, pitkän linjan kansanedustaja, ammattifilosofi, olisi kriittisellä katseella muuta tekemistä kuin takertua yksittäisiin sanoihin. Esimerkiksi ”osallistumisen” merkityksen veivaaminen ei ole järin loistavaa ja pistämätöntä kritiikkiä. Ehkä se oli tarkoitettukin vain samanmieliselle yleisölle, joka näköjään kernaasti kaluaa vähälihaisetkin luut.

Hannu T. Sepponen, kirjan toimittaja

(Arno Kotro – Hannu T. Sepponen (toim.): Mies vailla tasa-arvoa, Tammi 2007)

_______________

Voima

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu