Lukijaposti

Lukuaika: 3 minuuttia

Lukijaposti

Oikaisuja ja muita mielipiteitä.

Oikaisu pääkirjoitukseen

Hannele Huhtalan pääkirjoituksessa (Voima 9/06) oli virhe. En väittänyt että ministeri Kari Rajamäki oli perussuomalaiseksi naamioitunut. Sanoin, että jos Rajamäki olisi Perussuomalaisessa puolueessa, olisin ymmärtänyt että hän ei välitä näistä asioista, mutta koska hän on SDP:ssä, hänen pitäisi välittää ihmisoikeusasioista.

Kyllä SDP:ssäkin toimii ihmisiä, jotka välittävät ihmisoikeuksista kuten Pertti Knuuttila, Tarja Kantola, Tuula Lampinen. He välittävät.

Nazmi Basalak

_______________

Viime aikojen parhaimpia

Tämä vika numero (jossa kannessa on Farah Idiris) on yksi viime aikojen parhaimpia! Mielelläni lähettelisin lehtiä ulkomailla asuville tutuilleni, mutta kun kaikki tekstit ovat suomeksi niin en voi.

Taso alkaa olla joissakin kohdin niinkin kova että kannattaisi joitakin artikkeleita harkita käännettäväksi englanniksi.

Daniel Nagy, Turku

_______________

Supo tietää paremmin

Farah Idiris -haastattelussa esitätte Supon toiminnan aivan kuin siinä olisi jotain vikaa tai väärää. Ette myöskään missään vaiheessa osoita, että olisitte jotenkin kyseenalaistaneet Farah Idirisin sanoja, vaan osoitatte sokeasti pitävänne kaiken mitä hän sanoo totuutena.

Voisitteko myös kertoa miten tulitte siihen johtopäätöksen, että Te tiedätte paremmin mitkä henkilöt ovat sopivia saamaan Suomen kansalaisuuden kuin Supo, joka antaa suosituksia turvallisuuteen perustuvien tutkimusten ja arvioiden perusteella?

Nimimerkki Ihmettelevä suomalainen

_______________

Värittynyttä voimaa

Pidän Voimaa enemmän tai vähemmän laatulehtenä – joskin lievästi värittyneenä sellaisena.

Luin uusimman numeron noin 80-prosenttisesti. Mikä hämmästytti? Otaksuin, että tämän tyyppistä julkaisua tekevät ihmiset jotka eivät ota itsestään selvyytenä aivan kaikkea, osaavat ajatella omilla aivoillaan, kykenevät tuntemaan edes jonkinlaista itsekunnioitusta ja omanarvon tuntoa.

Miten sellainen porukka voi olla niin turvallaan maahanmuuttajien kulttuurin edessä? Joskus hyvin paljon oikeistolaisempia www-sivustoja lukiessani olen hekotellut heidän lanseeraamalleen termille Suomea riivaavasta monikulttuurisuus-uskonnosta. En hekottele enää.

mainos

Ulkomaalainen ei ole jumala. Uskokaa pois: suomalaiset ovat ihan hyviä tällaisenaan – tekin.

P. Takanen

_______________

Afrikan etu ei ole väestöpako

Voima-lehden pääkirjoituksessa (9/2006) Hannele Huhtala referoi eräässä seminaarissa käyttämääni puheenvuoroa yksipuolisesti napaten virkkeen ”Ei kaikki afrikkalaiset voi tulla Eurooppaan”. On selvää, etteivät he voikaan tulla eikä se ole Afrikan etu. Tuo virke ei kuitenkaan ollut englanninkielisen alustukseni pääsisältö.

Alustuksessani peräänkuulutin EU:lta integroitua maahanmuutto- ja kehityspolitiikkaa. Ei ole Afrikan etu, jos maanosa tyhjentyy kaikkein koulutetuimmasta väestöstä. Ei ole Afrikan etu, jos maanosan konfliktit jatkuvat. Ei ole Afrikan etu, jos köyhyyskierre kurjistaa mantereen kehitysmahdollisuuksia. Vai tätäkö Voimassa toivotaan?

On tärkeää, että EU tukee Afrikan kehitystä ja sopii Afrikan maiden kanssa myös siirtolaisuusasioista siirtolaisia kaikin puolin kunnioittavalla tavalla. EU:n on myös taattava turvapaikanhakijoille mahdollisuudet hakea asianmukaisesti turvapaikkaa. Silti emme voi väistää vastuuta siitä, että Afrikan tulevaisuus olennaisesti riippuu siitä, ketkä, miten ja millä ehdoin kehittävät Afrikan maita kohti toivon mukaan parempaa tulevaisuutta.

Ulla Anttila, kansanedustaja (vihr)

_______________

Terve dhimmit

Oletteko kääntyneet koko toimituksen voimin islamiin? Oli tuo kansikuvapojun haastattelu sen verran paksua luettavaa, että oli ihan pakko lähettää teille tämä linkki: www.vapaasana.net/keskustelu/?topic_id=13568

Haastattelun paras anti oli kuitenkin maininta Irina Krohnin tekemästä eduskuntakyselystä Idirisiä ja Supoa koskien. Eipähän tarvitse enää miettiä vihreidenkään äänestämistä, vaikka ympäristöasioiden pitäisikin olla tulevien hallitustemme ykkösprioriteetilla ja tuskin mikään muu puolue niitä sinne ymmärtää nostaa.

Hannele Huhtalalle erityisterveiset pääkirjoituksen jorinoista. Kurdiperheen tilanne on surullinen, mutten käsitä, miksi kaiken maailman kynnelle kykenijöiden on välttämättä tultava Suomeen nimenomaan pakolaisstatuksella, kun palautusriski on tunnetusti melkoinen. Turistiviisumi alle ja kolmessa kuukaudessa – tässä tapauksessa isin firmasta – työpaikka kehiin. Jos ei perhesuhteita (avioliittoa) ole, on työn tekeminen toinen tapa jäädä maahan. Ehkä se ei sovi heidän suunnitelmiinsa. Siinä vaiheessa tosin voidaan alkaa puhua siitä kuuluisasta shoppaamisesta.

Nimimerkki Vapaa Sana

_______________

Hei Rasistit!

Minulla ei ole 30-vuotisen pätkä- ja pitkäaikaistyöttömyyden seurauksena rahaa aina edes jokapäiväiseen ruokaan – saati sitten tietokoneeseen ja internetiin, vaikka olen suuriin ikäluokkiin kuuluva syntyperäinen Suomen karjalainen eli toisen polven evakko!

Perkele, miksi Voimakin hyysää vain meidän suomenkielisten työpaikat ravintola- eli palvelualoilla vieneitä ulkolaisia? Tukekaa välillä jo meitä!

Miksi syrjitte Voimassakin köyhiä, perkele? Sivun 42 sarjakuvakilpailumainos oli vain tietokoneen ja netin omaaville! Piirrustusnumeroni oli koulussa 10! Missäs on Voiman tuki suomalaisille syrjityille?

Nimerkki Raitis suomenkielinen

mainos

_______________

Kiitoksia

Kiitos voiman toimitukselle laadukkaan lehden tuottamisesta!

Juttunne ovat mielenkiintoisia ja maailmankuvaa avartavia. Lehdessä olevat antimainokset ovat loistavia. Lisäksi kiitos koko lehden ilmestymisestä netissä.

Jussi Hakanen

_______________

Voima

  • 9.9.2009