Lukijapalaute

Voiman & Fifin lukijoilla on asiaa.

Vastamainoksista

Voima on julkaissut vastamainoksia. Hyvä niin. Itseäni vain on huvittanut, että en erottanut niitä mainoksista ennen kuin luin niistä muualta lehdestä. Kaltaiseni ikämies osaa ohittaa mainokset sujuvasti.

Leo Salo

Toimitus vastaa: Keskivertokuluttaja saa päivittäin satoja markkinointiviestejä, muun muassa mainosrahoitteisen Voiman sivuilta. Ideologia on toimivimmillaan kun sitä ei huomaa. Kuiskaus sieltä ja katse täältä saa haluamaan tiettyjä brändejä ja hyödykkeitä.

Vastamainonnan tehtävänä on kehittää medialukutaitoa ja kiinnittää huomiota mainonnan retoriikkaan, keinoihin, kanaviin ja volyymiin. Vastamainos on taikurin silmänkääntötempun paljastaja: näin illuusio syntyy, tähän huomiosi kiinnitetään, näin kolikko sujahtaa taikurin taskuun.

Vastamainokset ovat Louserit Vuittuun -vastamainoskirjan jäljiltä tauolla. Toiveita jatkamisesta on tullut opettajilta, yritysjohtajilta, diplomaateilta kuin kokoomuksen ex-ministeriltä. Aika näyttää.

Klaus Welp, AD & valokuvaaja, Voima-lehti

–––––––––––––––

Rantanen: ei journalismia

Toivon, että Laura Rantanen hankkii henkilökohtaisia vuodatuksiaan varten vaikka oman blogin nettiin eikä niitä julkaistaisi Fifissä. On rasittavaa pyrkiä tukemaan vapaata journalismia, kuten Voima Kustannus itseään mainostaa, ja törmätä teksteihin, joiden kirjoittaja korostaa niiden olevan hänen henkilökohtaisia mielipiteitään.

Maria

–––––––––––––––

VM & omistusten salaus

TV2:n Pressiklubissa Voiman toimituspäällikkö Susanna Kuparinen sivusi asiaa: valtiovarainministeriö helpottamassa veronkiertoa ja virkamiehet neuvomassa maksullisissa seminaareissa yrityksiä toteuttamaan sitä. Onko sivuillanne lisätietoa aiheesta? Aihehan on aikalailla samanlainen kuin tv:ssä esitetyssä Oscar-palkitussa dokumentissa, jossa avattiin USA:n pankkien, alan tutkijoiden ja valtion päättäjien yhteistoimintaa.

Toimitus vastaa: Lue Voimasta 3/2011 Jari Hanskan reportaasi Veronkiertotemppu & kuinka se tehdään. Voiman lehtiarkisto löytyy Fifistä. Kuparisen ja Hanskan moniosainen juttusarja omistusten salaukseen tähtäävistä lakialoitteista ja käytännöistä löytyy myös Fifistä, hakusanalla hallintarekisteri.

–––––––––––––––

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu