Lukijapalaute

Lukuaika: 3 minuuttia

Lukijapalaute

Voiman & Fifin lukijoilla on asiaa.

Kuka saa parantaa?

Viime Voimassa julkaistiin anonyymi kommentti artikkeliini Keksijä Hakalan ihmepohjalliset (Voima 1/2012). Tukipohja-alaa edustava kirjoittaja tuomitsi Hakalan metodin kelvottomaksi, epätieteelliseksi ja vaurioittavaksi. Samalla kannalla on Lääkäriliitto.

Itseoppinut podologi Hakala on keksinyt tukipohjalliset, joilla kaikki rankakivut kaikkoavat kävelemällä. Hakala on hoitanut terveeksi yli 17 000 tapausta. Kaikista löytyvät arkistoidut tiedot julkisesti tarkistettaviksi. Itse tiedän ainoastaan sen, että kun kävelin Hakalan pohjallisilla, kivut katosivat.

Saksassa ja Ruotsissa lääkäreiden on mahdollista opiskella vaihtoehtohoitoja, mutta Suomessa ollaan jyrkän kielteisellä kannalla. Hakalan keksintö olisi tutkimisen arvoinen.

Erkki Pirtola

_______________

Hakala-kritiikkiä

Voimassa 2/2012 julkaistun Hakala-kritiikin kirjoittaja on sikäli ihan oikeassa, että Hakala ei ole mikään ihmeidentekijä. Pirtolalla ei varmaan ole aiemmin ollut tukipohjallisia, joten hän ei tiedä, että ne kaikki toimivat samalla lailla. Olen käyttänyt yli 10 vuotta tukipohjallisia, neljän eri valmistajan, joukossa myös Hakala. Kaikki ne korjaavat askelta, mutta eivät vie taivaaseen.

Anna

_______________

Kiina-ilmiö

Tässä Yang, Helsingissä asuva kiinalainen. Pidän tavasta, jolla teet vastamainoksissasi pilaa Louis Vuittonin laukuista. Varmaankin tiedät, että kiinalaisilla on pakkomielle lv:iin. Saanko pyytää lupaa yrittää tehdä laukkuja kehittämälläsi kuviolla?

En ole aiemmin tehnyt bisnestä, olen ohjelmistosuunnittelijanörtti, enkä tiedä tuottaisivatko laukut voittoa. En edes tiedä, onko laillista myydä parodiaversioita LV:n tuotteista.

Toimitus vastaa: Kiitos kiinnostuksestasi ja mukavasta palautteesta. Olemme suunnittelleet itsekin samaa ja tuoteperhe on kehitteillä.

Klaus Welp, AD, Voima

_______________

Oh-la-vie!

Olisiko teillä juttelupalstaa? Täällä Voiman palautesivulla on niin erikoisia kommentteja, että niitä olisi ihan pakko vähän hämmentää. PS. Olavi Uusivirran haastattelu Voimassa 2/2012 oli paras ikinä lukemani haastattelu… ihanan kahelia… nymmää fanitan Voimaa.

fennis

mainos

Toimitus vastaa: Voiman verkkolehden Fifin sivuilla voi keskustella ja kommentoida juttuja, vaaditaan vain rekisteröityminen. Meillä on myös Facebookissa tykkäyssivut, joissa saa keskustella aiheesta kuin aiheesta.

Hannele Huhtala, päätoimittaja, Fifi

_______________

Tahatonta parodiaa

Olavi Uusivirta -haastattelussaan Susanna Kuparinen onnistui loistavasti, mutta ilmeisen tahattomasti parodioimaan uskontofobiasta kärsivän toimittajan ajatusmaailmaa lentävine lehmineen ja muine kauhuskenaarioineen. Hienoa toki, että toimittaja panee itsensä likoon, mutta tällä kertaa myötähäpeä on kiusallisen suuri.

tape

Toimitus vastaa: Onnistut loistavasti, mutta ilmeisen tahattomasti todentamaan uskovaisten tosikkomaisuutta. Useimmat uskovaiset eivät tiedä, mitä itseironia on, vaikka se tulisi ja purisi heitä perseestä. Hyvää pääsiäistä!

Susanna Kuparinen, toimituspäällikkö, Voima

_______________

Kiitos, tötöt

Pikaisella selauksella löysin Voima-lehden numerosta 2/2012 kaksi virhettä!

1. kannessa lukee ”maalisikuu”.

2. Kimmo Jylhämön artikkelissa Taas Pahkasikaa kerrotaan jotakin tapahtuneen ”wikipedian mukaan”. Wikipedia ei ole lähde, se ainoastaan toistaa muualla kerrottuja väitteitä. Se ei kuulu valistuneeseen journalistiseen tekstiin. Muuten, hyvin menee.

Simo S.

Toimitus vastaa: 1. Virhe kannessa huomattu. Noloa. Ei voi muuta sanoa.

2. Wikipediaan viittaamista käytän siksi, että se on yksi vapaan tiedonvälityksen ja faktojen tarkistamisen suurimpia mullistuksia. Olen tietoinen siitä, että vakavasti itsensä ottavat toimittajat eivät Wikipediaa arvosta ja että se on kaikkea muuta kuin täydellinen.

Jutussani Wikipedian problemaattisuus tuli todettua ihan haastateltavan kautta (siellä on virheitä), mutta se ei silti vähennä arvostustani sitä kohtaan. Kuka tahansa voi mennä tarkistamaan, mitä Wikipediassa sanotaan, ja muokata sitä paremmaksi.

Wikipedia on tärkeä osa 2010-luvun valistusta, vaikka ymmärrän, että monet haluavat alleviivata sen heikkouksia.

Kimmo Jylhämö, vastaava päätoimittaja, Voima & Fifi

_______________

mainos

Kyllösen hiljaisuus

Olli-Pekka Haavisto kirjoitti (Kettu kanalassa, Voima 2/2012) liikenneministeri Merja Kyllösen (vas.) päätöksestä nimittää Jorma Ollila tiemaksuja arvioivan työryhmän puheenjohtajaksi. Haavisto kysyi artikkelissaan, eikö ministeri näe Ollilan sidosryhmiä ongelmana. Kyllönen ei suostunut kommentoimaan edes avustajan välityksellä.

Jaan kirjoittajan kokemuksen. Ministerin erityisavustaja Sauli Hievanen vastasi tiedusteluihini seuraavasti: ”Valitettavasti emme ehdi vastaamaan kaikkien tärkeidenkään medioiden kyselyihin. Hyvä, että käytte julkista ja kriittistä keskustelua aiheesta.”

Vastauksesta ei suoraan käy ilmi, edustanko tärkeää ­mediaa.

On surullista, että julkisella vallalla on meneillään lukuisia ohjelmia, joiden avulla pyritään vahvistamaan kansalaisten osallisuutta päätöksenteossa, ja samalla edetään suuntaan, jossa kansalaiset halutaan pitää selvärajaisesti päätöksenteon ulkopuolella.

Fossiilikapitalisti Jorma Ollilan nimitys liikennettä hinnoittelevan työryhmän johtoon on kylmä temppu. Kyllösen äänestäjät muistanevat, että eduskuntavaalit pidetään neljän vuoden välein.

Jouko Kämäräinen, vastaava päätoimittaja, Elonkehä-lehti, Torikokous – Occupy Helsinki

  • 3.4.2012