Löydä sanojen taakse

Lasit ovat vahvoja mutta herkkiä särkymään. Vähän niin kuin ihmiset.

Petroskoilaisen hotellihuoneen pöydällä on kaksi kulunutta juomalasia kevään väkevässä valossa. Siinä ne nojaavat toisiinsa, ihan vähän kellallaan, täynnä naarmuja ja elämän jälkiä. Lasit ovat vahvoja mutta herkkiä särkymään. Vähän niin kuin ihmiset.

Kuva on vanha, vuodelta 2001. Aamu oli pilvinen ja olo uupunut edellisillan juhlimisesta. Keväisissä aamuissa on aina jotain haikeaa mutta samalla myös jotain kovin raadollista.

Olin ensimmäistä kertaa Petroskoissa, ulkomaisessa kaupungissa, jossa puhuttiin suomea. Siitä kansanmusiikkifestivaalimatkasta alkoi kiinnostukseni itänaapuria kohtaan ja se johdatti minut myöhemmin myös maisterilopputyöni pariin. Lopputyössäni käsittelin rajoja valokuvan keinoin ja kuvasin kuvat Kaakkois-Suomessa ja Venäjällä.

Ryhmänäyttelyn teemana on löytö ja omalta osaltani olen valinnut valokuvia, joissa lähtökohtana on jokin henkilökohtainen löytö, arkinen havainto tai kokeilu kuvien ja sanojen yhdistämisestä.

Haluan jättää kuvat avoimiksi, jotta jokainen katsoja voi nähdä ne omalla tavallaan. Yksityinen muisto tai tunnelma voi avata tien yleisempään aiheeseen. Valokuvan avulla yritän käsitellä asioita, joihin sanat eivät yllä. Valokuvaus on minulle tavallaan runoutta. Eivät pelkät sanat tai kuvat siihen pysty, vaan jokin niiden takana. Sitä minä tavoittelen.

Löytö – Discovery, Sanna Palmu, Hanna Koikkalainen, Nina Martonen & Elina Törmä, valokuva- & keramiikkanäyttely 23.1. asti Porin Portrai’s-galleriassa, Sokos Satakunta, 2. kerros, Liisankatu 2–4, ti–pe 12–18, la 10–16, su 12–16.

Hanna Koikkalainen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu