Loman tarpeessa

Töissä meni taas pitkään, ja tulin kotiin vähän ennen herätyskellon soittoa.

Töissä meni taas pitkään, ja tulin kotiin vähän ennen herätyskellon soittoa. Seuraavan kerran heräsin, kun keskimmäinen poika neuvotteli äitinsä kanssa aamiaisen syönnistä tai syömättä jättämisestä. Tai ei hän juuri mitään ehtinyt neuvotella, koska hän alkoi soittaa huuliharppua. Hienosti soittikin, antaumuksella. Ei minkäänlaista kiirettä päiväkotiin. Ehkä meidän Robinista tuleekin musiikkimies. Kuulin unen läpi, kuinka hänen äitinsä harjasi tukkaansa. Pikkuveli kaatoi jugurtit ylleen. Voi ei…

Sitten herätyskello soi taas. Ei kun se olikin puhelin. Olivat juuri päässeet tarhaan, ja siellä olikin maanantain jumppatunnin vuoro. Ei muistettu. Kun oli ollut niin paljon työasioita mietittävänä. Poika vaati, että veisin jumppakamat, ja äiti lupasi, että vien. Ja minähän vein. Ensin kyllä etsin reppua, löysin paidan ja tossut, etsin vielä eri paikoista sortseja. Ulkona oli loskaa, ja talvikengät tuntuivat painavilta jalassa. Ehdin melkein ajoissa. Ehdin lopulta ihan hyvissä ajoin myös töihin.

Arvaan, etten ole näinä päivinä ainoa, jonka mielestä aamut eivät ole aikaista heräämistä varten. Ennen vanhaan pimeänä ja kylmänä vuodenaikana nukuttiin pitkään ja pysyteltiin mahdollisuuksien mukaan sisätiloissa. Mikä meitä oikein edellyttää pyörittämään rattaita jatkuvalla kiihkeällä tahdilla aivan kuin mitään vuodenkiertoa ei olisi olemassakaan? Onneksi tulee sentään joulu.

Voiman joulunumeron kansikuva on Palestiinasta. Valokuvaaja Laura Junkan ottamassa kuvassa palestiinalaisen Abdullahin perheen tytöt pelehtivät Välimeren rantavedessä hiekkarannalla Gazassa.

Laura Junka on viettänyt pitkiä aikoja tuolla pyhällä maalla ja vieraillut paljon muuallakin lähi-idässä. Tällä kertaa hän lähti palestiinalaisen tuttavaperheen kanssa rantalomalle. Oli heinäkuun helle. ”Ajatuksena oli tehdä juttua gazalaisten lomailusta, ja sitten tuli vastaan tämä dramaattisen kaunis seikka, että ihmiset lomailevat pakolaisteltoissa”, Laura kertoi. Monilla on avustusjärjestöltä saatu teltta omasta takaa, kun Israelin sotilaat ovat ensin ajaneet perheen kodistaan ja sitten puskutraktorit ovat jyränneet koko alueen maan tasalle. Eikä useimmille ole sijaa majatalossa. Laura Junkan kuvareportaasi lomasta Gazassa löytyy tämän Voiman sivulta 15.

Mukavaa joulua ja uuttavuotta kaikille!

Peik Johansson

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu