Liki pitäen

Pääkirjoitus: Ruotsissa ihmiset liikehtivät jakaakseen kuntia jälleen pienemmiksi, he haluavat kuulua johonkin, joka tuntuu omalta.

RUOTSISSA IHMISET LIIKEHTIVÄT jakaakseen kuntia jälleen pienemmiksi, he haluavat kuulua johonkin, joka tuntuu omalta. Suomessa velloo puhe nykyistä suuremmista yksiköistä, superkunnistakin. Ruotsissa kuntia on hieman alle 300, Suomessa jonkin verran yli 400.

Kunnat poikkeavat toisistaan, mutta yhteistä on se, että yhä isommissa kunnissa asiat päätetään yhä kauempana asukkaista ja ne lakkaavat kuulumasta asukkaille. Yksinkertaista, mutta tärkeää, vieraantumisen seurauksia demokratialle ei kannata aliarvioida.

MATKALLA KOTIIN BROMARVIIN mietin alueen historiaa. Bromarv oli itsenäinen kunta, kunnes se vuonna 1977 liitettiin Tenholaan, osa Hankoon. Tenhola puolestaan yhdistettiin Tammisaareen 1993. Kotoamme on Tammisaaren kaupunkiin matkaa vain 42 kilometriä, mutta kaupunki on kaukana, samoin sen asiat ja hallinto. Totean olevani bromarvilainen.

Yhdistyminenkin pitää toki sallia, jos asukkaat niin haluavat. Harvoin he kuitenkaan saavat päättää.

Kuntaliitosten perustelut ovat enimmäkseen teknis-taloudellisia – jos puolueiden valtapyrkimykset jätetään syrjään. Yhdistäminen järkeistää hallinnon ja katkaisee kurjistumisen kierteen. Yhdistämisen etuja ovat kunnan tulojen kasvu, parantuneet palvelut ja reipastunut elinkeinoelämä, liitokset antavat virtaa kuntien hiipuviin talouksiin. Näin väitetään.

VÄITE ON TYHJÄN PÄÄLLÄ. Yhdistämisen vaikutuksista ei tosiasiassa tiedetä paljoakaan, niitä ei juurikaan ole tutkittu. Yksi harvoista selvityksistä on Antti Moision ja Roope Uusitalon. Sisäministeriö julkaisi sen vuonna 2003.

Moision ja Uusitalon tutkimus vetää maton talousoptimismin alta. Selvityksen mukaan kuntaliitokset eivät ole tuoneet säästöjä tai parantaneet kunnan taloutta, sellaisesta ei ole näyttöä. Vain yleishallinnon kulut ovat liitoksissa aina laskeneet, mutta hallinnon osuus kaikista kuluista on häviävän pieni, keskimäärin neljä prosenttia.

Moision ja Uusitalon mukaan kunnan menot ovat pienimmillään 1000–10 000 asukkaan kunnissa, terveydenhuoltokulut 30 000 asukkaan yhteisöissä. Superkunnista etenkään ei siis näyttäisi olevan ratkaisuksi rahapulaan.

Tosiseikkoja tutkitaan nykyisin kovin vähän, vaikka monet asiat näyttävät läheltä toiselta kuin kaukaa. Ne usein ovatkin toisenlaisia.

Jaana Airaksinen

Kommentoi Facebookissa
Helsinki liikkuu