splash_image.jpg

Liberaalin itsetunnustelua

Liberalismin historiassa on ollut vallalla jonkinsorttinen hyssyttely.

”Rakkaat ystävät, vaikka en ole samanvärinen kuin te, olen pitänyt teitä aina veljinäni.

Luonto on muovannut teitä omaamaan saman hengen, saman järjen, samat hyveet kuin valkoiset.

Puhun nyt ainoastaan Euroopan valkoisista, koska, mitä tulee siirtomaiden valkoisiin, en halua loukata teitä vertaamalla heitä teihin. Jos mentäisiin etsimään miestä Amerikan saarilta, häntä ei totisesti voisi löytää valkoihoisten kansojen joukosta.”

Piste. Tai oikeastaan pilkku, sillä ei orjuuden historia tuohon loppunut. Orjuus jatkuu vieläkin, ei tosin yhtä järjestelmällisenä, eikä hallinnnon hyväksymänä.

Puhe olisi voinut olla Hollywood-elokuvasta, mutta todellisuudessa sen piti liberaali filosofi markiisi de Condorcet vuonna 1781. Sama sälli kannatti myös miesten ja naisten tasa-arvoa ja vapaata kauppaa.

Italialainen professori Domenico Losurdo on kirjoittanut tärkeän teoksen Liberalismin musta kirja. Se paljastaa monien liberaalien usein siteeraamien suurten miesten ajatuksen kaksinaismoralismin.

Kirja kertoo lähinnä orjuudesta – sellaisesta orjuudesta, joka vallitsi liberaaleiksi jälkikäteen kutsutuissa valtioissa.

Orjuutta on ollut aina ja joka puolella maailmaa. On sitä edelleenkin, sen muodot vain ovat toisenlaiset.

Länkkärit harjoittivat orjuutta järjestelmällisimmin ja luopuivat siitä lopulta kaikkein suurieleisimmin. Siksi joillekin on jäänyt käsitys siitä, että orjuus olisi nimenomaan länsimaiden keksintöä.

Mutta ei länsimainen liberaali markkinatalous orjuutta keksinyt. Losurdo myöntää, että esimerkiksi Montesquieu ja Adam Smith tuomitsivat orjuuden selväsanaisesti, vaikkakin nämä pitivät esikuvinaan Englantia, joka taas oli orjakaupan keskus.

USA:n itsenäisyysjulistuksessa puhuttiin kaikkien ihmisten tasa-arvosta. Sen kirjoittajalla Thomas Jeffersonilla oli kuitenkin itsellään orjia.

Vallalla on ollut siis jonkinsorttinen hyssyttely. Koko orjahommassa liikuttiin liberaalien filosofien maailmankuvassa doping-termiä lainatakseni ”harmaalla alueella”. Losurdo käyttää termejä segregoiva liberalismi ja Herrenvolk democracy. Suomeksi se tarkoittaa sitä, että suurten miesten kehittämä liberalismi koski vain valkoisten miesten yläluokkaa.

Ikään kuin eurooppalaiset olisivat hylänneet hienot periaatteensa Pohjois-Amerikassa ja menneet sekaisin kuin perheenisät Tallinnassa.

Kuka on selkeästi puolustanut orjuutta liberalismin nimissä? Ainakin poliitikko ja historioitsija Granier de Cassagnag, joka vetosi nimenomaan liberalismi- ja demokratia-argumentteihin. Hän piti orjuutta tärkeänä osana liberaalia taloutta.

Toki myös Platon ja Aristoteles olivat orjuuden puolestapuhujia. Raamatussa annetaan useita ohjeita orjanpitoon, samoin kuin Koraanissa. Jälkimmäinen pitää kuitenkin orjien vapauttamista hyveenä. Ei toki pakollisena.

Ihmisen oli ilmeisesti hankala ymmärtää ihmisoikeuksien kuuluvan muille kuin omalle ryhmälle.

Kuka ajatuksen universaalista vapaudesta esitti ekana? Domenico Losurdo puolustaa Marxia, mutta itse löydän – näin ateistina – universaalin tasa-arvon ajatuksen alkukristillisyydestä ja Paavalin kirjoituksista. Homoja kohtaan hän ei kyllä ollut yhtä reilu.

Mutta voiko ismi sitten ylipäätään tehdä mitään väärin tai oikein? Ei tietenkään. Kammoksuin jo aikoinaan Kommunismin mustan kirjan perusajatusta. Ei Esko-Juhani Tennilä ole millään logiikalla syyllinen Neuvostoliiton pahoihin tekoihin.

On silti tärkeää tietää, mitä eri ismien ahkerasti siteeratut ajattelijat ovat oikeasti tehneet. Harva heistä eli kuten opetti.

”Kommunismi on hyvä idea, mutta se toteutettiin väärin.”

Lause on aina kummastuttanut minua. Ikään kuin olisi olemassa joku ideoiden maailma, joka on erillään reaalimaailmasta. Kun kukaan fiksu ei enää tosissaan usko Raamattuun, ajattelemme usein, että olisi olemassa joku virallinen ismi, jota voi käyttää moraalinsa mittatikkuna.

Ikään kuin esimerkiksi liberalismilla olisi olemassa pyhä kirja, josta voi oppinsa tarkistaa.

Domenico Losurdo: Liberalismin musta kirja. Suom. Pauliina de Anna. Into 2013. 370 s. Neljä tähteä.

Tuomas Enbuske

Kommentoi Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *